Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sivustakatsoja keisarin hovissa

Sanni Purhonen, 11.3.2021
Kristina Carlson: Eunukki 95 s., Otava 2020

Kristina Carlson on viime vuosina kirjoittanut useamman taidokkaan päiväkirjamaisen pienoisromaanin. Teoksissa ovat päässeet ääneen sellaiset henkilöhahmot kuin Charles Darwinin puutarhuri Thomas Davies romaanissa Herra Darwinin puutarhuri (2009) sekä William N: n päiväkirjassa (2011) kasvitieteilijä William Nylander 1800-luvulta. Tiiviin muodon lisäksi teoksia yhdistävät kiinnostus tieteeseen ja kulttuuriin sekä tapa, jolla yhteisössään ulkopuolinen ja vanheneva hahmo katselee yhteiskuntaa ympärillään.

Carlsonin tuorein teos Eunukki (2020) muistuttaa paljon kahta edeltäjäänsä. Nyt matkataan vielä kauemmas historiassa. Päähenkilö Wang Wei on täysinpalvellut seisemänkymppinen hovieunukki Song-dynastian Kiinassa 1100-luvulla. Jälleen kerran monin tavoin sivullinen ja ikääntyvä päähenkilö katsoo menneeseen hiukan huvittuneen etäisyyden päästä. Samalla hän pohtii elämäänsä ja kuolevaisuuttaan.

Wang Weille toistuva mietinnän kohde on ennen muuta hänen identiteettinsä ja olemuksensa eunukkina. Hän ei koe olevansa mies tai nainen vaan jotakin siltä väliltä. Kenties naiset tuntuvat hänestä miehiä läheisemmiltä. Wang Wei on elänyt heidän kanssaan hovissa ja nähnyt, että eunukkien tapaan myös naisilla on elämässä rajatusti vaihtoehtoja.

Juorut kulkevat palatsissa nopeasti. Joillekin ne saattavat koitua kohtaloksi. Eunukki on huhupuheiden ja kaikenlaisen ajattelun voimasta tietoinen. Miehen ja naisen välinen rakkaus ja rakkaus ylipäänsä kiehtovat päähenkilöä. Kuitenkin omassa elämässä romantiikkaa enemmän hänelle merkitsevät ystävyys ja esikuvilta, kuten keisarin entiseltä vaimolta eli vanhalta rouvalta, saatu oppi.

Kirjassa toistuu Wang Wein oma vakuuttelu, että hän on vain vanha tyhmä eunukki. Vakuuttelun jälkeen hän tietenkin aina paljastaa, mitä milloin mistäkin ajattelee. Jatkuva pohdinta ja pyörittely käyvät katkelmina etenevässä tekstissä välillä rasittavaksi.

Köyhät vanhemmat olivat myyneet Wang Wein lapsena hoviin, jossa hänet oli nimetty uudelleen ja leikattu. Hän on kokenut puutteen, sodan ja epäoikeudenmukaisuuden. Päähenkilön fyysinen trauma ja muu jatkuva toiseuttaminen käydään läpi tehokkaan toteavasti. Ratkaisu on hyvä, jotta hahmo säilyy uskottavana eikä muutu eksotisoiduksi kummajaiseksi. Teoksen kuvaama yhteiskunta on raaka. Poikkeavat yksilöt joutuvat joko tapetuiksi tai kiehtovuutensa takia hyväksikäytetyiksi.

Nuoret naiset koskettelivat, silittelivät ja kutittelivat minua kun olin lapsi. Kuin olisin ollut kissanpoikanen. Ihminen tai edes poika en ollut. He puhuivat minulle samalla korkealla äänellä kuin lemmikkieläimelle, keikistelivät päätään ja antoivat pieniä suukkoja. Kovin kauan tätä ei kestänyt. Kasvoin pituutta, lihoin ja muutuin kömpelöksi. Aloin näyttää eunukilta. (s. 22–23.)

Kirjassa toistuu Wang Wein oma vakuuttelu, että hän on vain vanha tyhmä eunukki, eikä ajattele suuria. Vakuuttelun jälkeen hän tietenkin aina paljastaa, mitä milloin mistäkin ajattelee. Jatkuva pohdinta ja pyörittely käyvät katkelmina etenevässä tekstissä välillä rasittavaksi. Toisaalta mietelausemainen tyyli on valintana tietoinen ja tuo teokseen filosofisen kirjallisuuden tuntua. Filosofeista Kungfutse myös mainitaan kirjassa, joskaan Wang Wei ei ole hänen opeistaan kovin otettu.

Wang Wein mietiskelyn takaa paljastuu onneksi tarpeeksi usein ironinen ääni. Se tunnistaa keisareiden, tyhjiä puhuvien virkamiesten, filosofien ja rikkauksistaan huolehtivien rikkaiden onnen haurauden. Eunukin identiteetin lisäksi vanhuus ja kuolema kiehtovat Wang Weitä. Teoksessa kuvaillaan värikkäästi kehollisuutta ja monia fyysisiä vaivoja. Polvia kolottaa, ruumis on kuin riisisäkki ja vatsassa mellastavat demonit.

Eunukki toteaa, ettei kuolema pohtimalla parane eikä hän haluaisi sitä miettiä. Silti hän palaa aina siihen miten iloinen on, kun ei vielä ole kuollut vaan saa juoda, syödä ja pelata ystäviensä kanssa. ”Vanhuus työntää ihmisen rajan yli oli keisari tai vähäinen eunukki!” (s. 85). Kuoleman ja vanhenemisen edessä epätasa-arvo pyyhkiytyy pois.

Vanhuuden mietiskelyyn teos myös loppuu. Mitään tyhjentäviä vastauksia esittämiinsä kysymyksiin se tuskin haluaakaan tarjota. Se on pikemminkin tuokiokuva, välähdys menneisyydestä ja päähenkilönsä maailmasta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto