Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tampereelta ja Sonnikorvesta kuuluu kypsä blues

Väinö Kirstinä, 18.12.2002
Kullervo Järvinen: Sonnikorven Blues s., Like 2002

Kullervo Järvisen runokokoelma Sonnikorven Blues on ilahduttavasti asetettu Runeberg-palkinnon ehdokkaaksi. Se on hyvä löytö syksyn kirjojen virrasta, monivivahteinen ja elävä teos. Ehdokkuus tekee tunnetuksi ohuelle paperille painettua runonidettä, jota lukijakunta ei muuten helposti huomaisi. Uusi kokoelma sisältää kuvia sekä kaupungista että maaseudusta. Sen keskeisiä teemoja ovat taiteellinen, kirjallinen työ ihmisen tietyssä, rajallisessa ajassa.

Teoksen julkaissut Like-kustannus on saanut kiitosta monista omaperäisistä valinnoistaan. Aikaisemmat Järvisen kokoelmat Mukulakiviä (1964) ja Elementit (1966) on julkaissut WSOY. Kirjailija on pitkän vaikenemisen jälkeen vaihtanut kustantajaa ennen uutta tulemistaan.

Teoksen aloittaa esipuheen tapaan lakoninen pikkuruno, joka viittaa taukoon:

Vaikenin kultaa.
Hitaita hiiriä kulki pään läpi.

Tosi on.

Kokoelman ensimmäinen osasto sisältää tuokiokuvia kaupungista, Tampereelta, jossa koski pauhaa suu vaahdossa ja väkevät menevät saamatta rauhaa. Lauri Viidan leveäselkäinen hahmo etääntyy yhden runon lopulla.

Ihmisen elämäniän kuluminen tulee pääteemaksi toisessa osastossa, jossa menneiden vuosikymmenten aikaa punnitaan. Useasti Järvisen runo muistuttaa tuttavallista puhetta, jolla on kuuntelijansa: ’Sano sinä mihin ihmistä tarvitaan.’ Runosta tulee pienoisdraama, jossa keskustellaan eletyn elämän arvosta. Runo voi sisältää suoranaisen puhuttelun, se alkaa kirjeen tapaan: ’Äiti, hei!/ Poikasi on kyllä hengissä, mutta ei väitä, että elää.’ Kirjalliset viittaukset rikastavat sisältöä. Ne on upotettu puheenomaisin ilmaisuin eteneviin säkeisiin.

Köllin kaltainen, paikallisuudesta leikkiä laskeva pieni murjaisu Turun suuntaan sopii kuvaan: ’Joku huutaa niin lujaa/ niin kovaa kuin/ turkulainen kynäilijä.’

Teoksen kolmannen sikermän ympäristönä on maaseudun asunto. Se on yksinäisen miettimisen ympäristö, jossa ’painekyllästynyt laituri/ narahtaa’. ’Kuikka valittaa.’ Yksinäistä miettijää ympäröi korpi, jossa muinoin on laidunnettu sonneja. Tässä on liittymä teoksen nimeen: Sonnikorven Blues. Saunan jälkeen koira tulee varpaille istumaan. Metsä suojelee pentujaan. Tässäkään ympäristössä ulkomaailmaa työnnetä tajunnasta pois. Osaston aloittaa runo automatkasta, jolla sarkastisesti todetaan, että Kiinan kommunistipuolueen kokous, joka ei virallisten tietojen mukaan vielä ole alkanut, on epävirallisten tietojen mukaan päättynyt.

Neljäs osasto on jokseenkin puhtaasti mieterunoutta, siinä vanhuus on jo saavuttanut syksyisessä talossa asujan. Tamperelainen Yrjö Jylhä vilahtaa piilositaatissa, joka on taiten muunneltu. Harmaasta miehestä, joka katsoo ikkunastaan, kerrotaan: ’Ei enää murehdi ei sure, mutta huokaa: / — Veljet, vaikka vesitilkka tuokaa.’ Mieleen palautuvat monet, jotka ovat uponneet jäihin. Viides osasto on hyvin lyhyt, kolmen runon mittainen. Sinä muistuvat mieleen varhaislapsuuden opit, ’Pesosen luiset nyrkit’, aikuisten kuten äidin tai jonkin ohikulkijan neuvot ja niiden elämäniän kestänyt vaikutus.

Teoksen päättää epilogina yhden sivun mittainen runo ’Viitapiirille’, jonka pääopettajana Järvisen tiedetään toimineen 1989-2001. Se on hiukan irrallinen, liitteen kaltainen, tervehdys harrastajakirjoittajille, joiden yksinäinen sana odottaa löytäjäänsä.

Elämäntyön summa

Järvinen on tehnyt kokonaisen elämäntyön järjestöissä. Hän on keskeisesti ollut mukana organisoimassa kirjallista elämää Pirkanmaalla ja Hämeessä. Hän toimi pitkään Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtajana. Hän on työskennellyt luovan kirjoittamisen opettajana esimerkiksi Tampereen yliopistossa ja Päätalo-instituutissa. Hän oli Hämeen läänintaiteilijana vuosikymmenen verran, 1984-1994. Hän on ollut Suomen Kirjailijaliiton luotettu jäsenluettelon tekijä vuosikymmenet. Hänen on ollut monipuolinen osallistuja, esimerkiksi Kirjailija-lehden toimittaja. Ansiotyö ja muu toiminta on vaatinut suuren osan hänen aikaansa.

Järvisen uusi kokoelma on sen myönteisen kiinnostuksen arvoinen, jota Runeberg-palkinnon ehdokkuus merkitsee. Se on ikään kuin uusi aloitus, uusi esikoisteos pitkän tauon jälkeen. On nähty ennenkin, että pitkän tauon jälkeen runoilija on aloittanut uuden luomiskauden, esimerkiksi Pentti Holappa, jonka runosikermä Teuvo Saavalaisen toimittamassa Hämeen lääninlehdessä Optimistissa avasi pitkään tukoksissa olleen runosuonen.

Sonnikorven Blues -kokoelman keskeisiä teemoja on kirjailijan työ, jota tekijällä on ollut mahdollisuus monelta näköalapaikalta tarkastella. Kokoelma on huolellisesti koottu, sanankäytöltään monivivahteinen teos, joka sisältää Järvisen parhaita tähänastisia runoja. Se on kokonaisempi, monikerroksisempi, harkitumpi ja kypsempi kuin kaksi varhaiskauden kokoelmaa.

Myöhäisellä iällä on tuotettu huomattava osa merkittävää lyriikkaa. Muistetaan hyvin esimerkiksi yli 80-vuotiaan Helvi Hämäläisen komea viimeisten vuosien tuotanto. Monet muutkin lyyrikot Euroopassa ja Amerikoissa ovat luoneet kestävintä tuotantoaan myöhäisessä vaiheessa. Sonnikorven Blues on hieno kirjallinen näyttö. Luomiskyky ei aina anna periksi ajan kulumiselle. Järvisen uuden kokoelman lukeminen oli hyvin tuore, merkittävä kokemus.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto