Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lamppu, hykerryttävä valoilmiö

Harry Forsblom, 20.9.2002
Lamppu Laamanen: Mies joka nukahti kävellessään s., Like 2002

Lamppu Laamasen kuvituselementeillä rikastettu runokirja Mies joka nukahti kävellessään on erikoinen naivismin, dadan, mad-huumorin, salaviisaan kritiikin ja pehmeän filosofian sekä ihan oikeiden runokuvien aineksista koostuva sarjallinen kokonaisuus. Kirja on hykerryttävä ja omaperäinen ja tihenee kaikista hauskoista vieraannuttamisefekteistään huolimatta myös runolliseksi. Lukijan on oltava tarkkana, jotta hän tunnistaa tyyliparodiat ja campin, eikä luule Lampun vetävän monia retorisia roolejaan hirveän tosissaan.

Kirjan alussa sarjallisen teoksen ”päähenkilö” Oskar Ukkonen lähtee kiertämään divareita eikä palaa koskaan. Kokoelma onkin sellaisessa liikkeessä, että siinä kierretään muutakin kuin tahkoa. Siinä on esimerkiksi rinnakkaisia osioita, diskursseja, jotka lukijan on oivallettava toisistaan erillisiksi – aukeaman oikealla sivulla on usein menossa eri ajatussarja kuin vasemmalla. Sick-piirrokset puhekuplineen etäännyttävät nykybrechtiläisittäin kirjan teemoja mad-huumorillaan.

Teemat ovat nykyilmiöiden ominaisuuksista ja pienten asioiden, luonnon, teknologian, ihmisen, tajunnan, tunteiden ja kielen sekä talousjärjestelmän lähtökohdista sävellettyä ”ikuisuushumppaa” ja eräänlaista vaimennettua apokalypsiä, kielen sekä sovinnaisasenteiden kritiikkiä ja näiden ilmiöiden runollista tihennystä. Lamppu Laamasen kielellisessä avaruudessa kaikki arvot (myös Arvo Salo: ”näillä saloilla ei arvoja pilkata”) heittävät kyperkeikkaa (kyber-?), eivätkä kuper-.

Seuraavanlaiset säkeistöt ja runot herättävät myönteistä ihmetystä ja todistavat Lampun runoilijaksi, jonka kuvakieli on jotakin sukua hänen kreisille piirroskielelleen – omaperäisesti: ”Mies herää naisen vieressä / sydän talvella / yö pöydän laatikossa // aamu tapaa pisaran makuuhuoneen / ikkunassa / kun häkkiin ahdistettu laavapatsas kuiskaa // kasvojeni kartassa on laukkarata /ja jos näet katseessani sitruunan / mutta et villioria / niin ole hyvä / ja kaada kermaa iirikseni juureen / tai huomennakin sataa sisään”.

Poliittista vaivihkaa ja avoimesti

Oskar Ukkonen viihtyy myös pienipiirteisen mutta laajentuvan mystiikan äärellä. Niin kuin Holkeri joi nyt kahvia, minäpuhuja juo nyt unta, erään kuvatekstin sanoin. Hänen tajuntansa on ”kaikkien unta”, ja se puolestaan ”on tavu / joka tarkoittaa kaikkea”. Sarjakuvamaista tai muuten camp-hengessä tahi merkityksellisten sanaleikkien pohjalta kehiteltyä vaivihkaisesti tai avoimesti poliittista runoa on muuallakin kokoelmassa. Varsin herkullinen on säästösyistä irtisanovan dirikan – tämä on tulkinta – luonnehdinta: ”ukkonen astuu työhön /on aika siistiä / pienen budjetin natsin vintti // siellä se istuu / mielestään riippumaton /ovenkahvassa valtava varattu / kyltti // istuu siellä vintillä / sanoo irti ja on kaikesta erossa // on aika siistiä / piirtää hitlerille sotkuiset / viikset / ja katsoa / kuinka turhanpäiväisen mulkun / päästä / tippuu kitinää.”

Runokuvassakin siis jo viitataan sarjakuvamaiseen puhekuplaan. Turhanpäiväistä kitinää ei Lampun runous sen sijaan ole. Hän arvostelee myös joukossa tiivistyväksi väkivaltaiseksi tyhmyydeksi puhjennutta naisasiaa ja epämääräisiä mystifioivia termejä kuten ”ruumiin kieli” ja palauttaa ne runoudessaan maan pinnalle. Arkiset ilmiöt hän sen sijaan nostaa siivilleen. Kokoelmansa lopuksi hän lanseeraa posliinikauppaan tai tässä tapauksessa huvilan puutarhaan norsun, joka saapuu Oskar Ukkosen avustamana tallomaan lukutaitoiset hengiltä. On siis opittava lukemaan väärin, jotta säilyttäisi viisautensa ja henkensä – niin, ja lukutaitonsa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto