Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Autenttisen eurooppalaisen historia

Arto Rintala, 12.6.2005
Liisa Saariluoma: Milan Kundera - viimeinen modernisti s., Faros 2005

Ranskaan 70 -luvulla emigroituneen tsekkiläisen Milan Kunderan (s.1929) tuotanto on vaikuttanut syvästi suuren yleisön mielikuviin eurooppalaisesta nykykirjallisuudesta. Useissa yhteyksissä postmoderniksi kirjailijaksikin mielletty Kundera on saavuttanut laajan yleisön teostensa kompleksisuudesta huolimatta. Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Liisa Saariluoman tuore teos Milan Kundera – viimeinen modernisti tutkii Kunderan ajattelun taustoja tämän romaanien ja esseetekstien kautta.

Saariluoman tutkimus johdattaa lukijan Kunderan taiteen peruskysymysten äärelle. Teosta lukiessa on mielenkiintoista havaita, miten monet Kunderaan liittyvät yleiset luonnehdinnat ja mielikuvat osoittautuvat käytännössä jopa täysin vastakkaisiksi kirjailijan pyrkimyksiin nähden. Kundera on usein (suomennosten kansitekstejä myöten) haluttu nähdä esimerkiksi poliittisena kirjailijana, vaikka kirjailija sanoutuu rajusti irti politiikasta ja poliittisesta historiasta ja pitää niitä yksilön mahdollisuuksia rajoittavana todellisuutena. Yksilö – tavallaan varsin perinteisessä länsimaisessa merkityksessä – on Saariluoman mukaan Kunderan keskeinen teema. Postmodernistiksi Kunderaa ei tosiasiassa voi sanoa, vaikka hän käyttääkin kirjoissaan joitakin postmoderneille kirjoittajille tyypillisiä kerronnallisia piirteitä.

Keskiössä länsimainen yksilö

Saariluoma on useissa aiemmissa kirjoissaan tutkinut modernin ajan kirjallisuutta ja uudella ajalla hahmottuneen yksilökäsityksen ympärille rakentunutta kirjallisuustraditiota, sekä tämän perinteen muuttumista tai hajoamista 1900 -luvun loppupuolella. Tutkimusten keskiössä on ollut romaanikirjallisuus sellaisena kuin se enimmälti nykyisin mielletään. Myös Milan Kundera – viimeinen modernisti jatkaa saman aihepiirin parissa. Saariluoma tarkastelee Kunderaa modernia länsimaista yksilöä tutkivan kirjallisen perinteen jatkajana ja romaanikirjallisuuden puolestapuhujana.

Kundera sijoittaa romaaninsa ja filosofiansa itse muotoilemiinsa kirjallisuushistoriallisiin kehyksiin. Saariluoma toteaakin, että jossain määrin kyse on tilanteesta, jossa kirjailija itse muuttaa häntä edeltävää kirjallisuushistoriaa itselleen sopivaksi. Saariluoma näkee Kunderan eräänlaisena modernin aikakauden ja siihen liittyvän ajattelutavan ”äärimmäisenä” edustajana. Tutkimus valottaa paitsi Kunderan omien rakennelmien taustalla vaikuttavaa ajattelutapaa, myös Kunderan näkemyksiä suhteutettuna tämän oman kirjallisen universumin ulkopuoliseen historiaan.

Kirjallisuudentutkimus on osa kirjallisuutta

Kunderan tuotannon keskeiseksi ongelmaksi tutkimuksessa nousee kirjailijan suorittama jako ”sentimentaalisiin” ja ”autenttisiin” ihmisiin. Vahvasti typistäen ”autenttista” henkilöä voitaisiin luonnehtia ihmiseksi, joka pyrkii etsimään ja poistamaan minästään kaikki ulkoisesti annetut piirteet, joista ”sentimentaalinen” henkilö puolestaan rakentaa koko persoonallisuutensa. Saariluoma katsoo jaon olevan läsnä kaikissa Kunderan teoksissa eri muodoissa ja erilaisin nimityksin aina esikoisromaanista Pila kirjailijan viimeiseen ”suureen” romaaniin, Kuolemattomuuteen, asti. Autenttisuuden mahdollisuuksien jatkuva etsintä ja tämän pohjalta rakentuvat, ajan myötä muotoaan muuttavat näkemykset ja johtopäätökset johtavat Kunderan teoksissa kronologisessa järjestyksessä voimistuvaan ajatukseen yksilön mahdollisuuksien ajautumisesta umpikujaan. Tällainen umpikuja osoittaa yhden mahdollisen historiallisen todellisuuden loppua. Kunderan ehdottoman historiakielteisyyden huomioiden tämä on hieman paradoksaalinen näkemys.

Siinä, missä Kundera itse suhtautuu pessimistisesti koko länsimaisen yksilön tulevaisuuteen, Saariluoma osoittaa, miten myös Kunderan ajattelutapojen ulkopuolelle jäävät seikat määrittävät hänen näkemyksiään ja miten Kunderan maailmankuvan rajaukset itsessään johdattelevat kirjailijan autenttista ihmistä eräänlaiseen pattitilanteeseen. Toisaalta Saariluoma tuo esille myös Kunderan tinkimättömyyden tietynlaisen maailmankuvan tarkastelijana. Saariluoma huomauttaa, että kokonaisvaltaisten synteesien sijasta kirjailija etsiikin romaaneissaan ainoastaan osatotuuksia ihmisen elämästä.

Kattava johdatus Kunderan maailmaan

Kunderan ”autenttiseen”, ”sentimentaaliseen” ja muihin käsitteisiin tutustuminen Saariluoman sopivalla tavalla kriittisen lähestymistavan kautta on hyvin mielenkiintoista. Kundera onnistuu romaaneissaan koskettelemaan eurooppalaisuuden ytimessä piileviä arkkityyppejä ja sen myötä valottamaan kiinnostavasti myös lukijan arkikokemusta, olkoonkin että hänen näkemyksensä osoittautuvat poliittisessa ja sosiaalisessa mielessä rajautuneiksi. Kunderalla piiloon jäävät seikat aukeavat näin oikeastaan ainoastaan kirjailijasta tehdyn tutkimuksen kautta. Tässä yhteydessä onkin syytä mainita, että Kundera pitää kirjallisuudentutkimusta erottamattomana osana kirjallisuutta ja sen pyrkimystä tutkia ihmisen olemassaolon mahdollisuuksia.

Milan Kundera – viimeinen modernisti on sujuvasti kirjoitettu teos, joka onnistuu välttämään tarpeetonta ammattislangia ja pystyy koko tekstin ajan pitämään varsinaisen pääasian, Kunderan romaanit, lukijan näkyvillä. Teos on kattava johdatus Kunderan kirjalliseen maailmaan. Laajana tutkimuksena se valottaa Kunderan tuotannon ohella romaanitradition ja modernien aatesuuntausten historiaa. Tekstiä ei kuitenkaan voi luonnehtia ajatuksellisesti kovin helppotajuiseksi; aihepiiri ei antaisikaan periksi kovin yksinkertaistavalle käsittelytavalle.

Teoksen lukeminen onnistuu myös sellaisilta lukijoilta, joiden yleissivistykseen Saariluoman käyttämien teoreettisten viitekehysten hallinta ei välttämättä kuulu. Käsiteltyjä aiheita laajentava teoreettinen taustakirjallisuus näyttäytyy pääasiassa alaviitteissä. Alaviitteisiin on siroteltu myös taustoja selvittäviä selityksiä.

Suomenkielistä kirjallisuudentutkimukseen (tai taiteentutkimukseen yleensäkin) keskittyvää kirjallisuutta julkaistaan valitettavan vähän. Saariluoman teos on ensimmäinen julkaisu Faros -pienkustantamon ”Artes liberales” -sarjassa. Sarjan tarkoituksena onkin kustantamon pääasiallisen puuhamiehen Hannu Salmen mukaan luoda uusi, vaihtoehtoinen julkaisukanava tämäntyyppiselle kirjallisuudelle. Mikäli sarja jatkuu tulevaisuudessakin tämäntasoisena, ajatus on enemmän kuin tervetullut.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto