Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Arjesta ja alitajunnasta

Virpi Alanen, 2.3.2011
Maaria Päivinen: Silja ja Mai s., Ntamo 2010

Seksuaalisuuden ja rakkauden kompleksinen suhde on kirjallisuuden vakioteemoja kautta koko kirjallisuushistorian, ja tämän kudelman jatkoksi myös esikoiskirjailija Maaria Päivinen (s. 1982) lisää virkeän Silja ja Mai -romaaninsa. Runsaasti runokielelle ominaisia tyylikeinoja käyttävä romaani vyöryttää luettavaksi monikerroksisen, obsessoituneen naiseuskokemuksen, jossa lyyrisenkauniit, hempeätkin kielikuvat yhdistyvät raastavaan, ristiriitojen täyteiseen fyysisyyden kuvaukseen.

Romaani taipuu runomaiseen ilmaisuun niin kauttaaltaan, että sitä voisi yhtä hyvin nimittää pitkäksi proosarunoelmaksi. Tyyli on lukijalle haasteellinen mutta antoisa.

Ne tekivät kalpeaksi, kissat; jyskyttävät kitarankielet, hänestä kasvoi lemmikkieläin; Mai kylvetti frontaalisesti, aina kun iho mureni kosteudesta Silja värjyi peiton alla, kimitti: kuulkaa, olen päättänyt lisääntyä! Hän lojui unelmissaan israelilaisen miehen sisällä, sininen lammas hän oli, tuhatpäinen sisilisko, kala ilman pyrstöä, kiiltävä silmä; hän oli etäällä kasa luita, löytynyt syvältä maasta, hänestä kihosi kostean mullan tuoksu; hän juopui kuin kuu.

Romaani käsittelee kahden naisen, Siljan ja Main, ristiriitojen täyttämää yhteiseloa, jossa piilotajuntamainen aines tulvii ihmissuhteisiin ja muuhun elämään. Henkilöhahmoina Silja ja Mai vaikuttavat välillä kämppiksiltä, välillä saman kokijan sisäisessä todellisuudessa sijaitsevalta jakautuneelta persoonalta. Kerronta etenee tajunnanvirtamaisena psyykkisen ja fyysisen yksilökokemuksen kuvauksena, jossa voi nähdä sukulaisuutta yhtä hyvin psykoanalyysiin, Virginia Woolfin tajunnanvirtaromaaniin tai rabelaismaisen groteskiin ihmiskuvaan.

Rakkaus- ja sairausteemoineen teos on intertekstuaalisessa suhteessa Frans Eemil Sillanpään Nuorena nukkunut -romaanin Siljan tarinaan. Muitakin tekstienvälisiä viitteitä Päivisen romaanissa on, esimerkiksi yksi päähenkilön rakastajista, joka on nimeltään M. Bulgakov. Silja on tarinan päähenkilömäinen (joskin henkilöhahmona fragmentoitunut) kokija, jonka kokemukset kuitenkin kaiken aikaa vertautuvat tai menevät limittäin Main kokemusten kanssa.

Uutta proosaa etsimässä

Päivinen on reippaasti hylännyt tavanomaiset pitkän proosan konventiot, mikä näkyy etenkin lauserakenteissa ja sanavalinnoissa. Hän vaikuttaa kirjoittajana rento-otteiselta ja oman taiteellisen vapautensa tiedostavalta. Siljassa ja Maissa kerronta puikkelehtii kepeästi eteenpäin, mille sisällön raskaat teemat ovat kontrastina. Haasteellisinta näiden teemojen kohdalla onkin, miten tehdä läpeensä traumatisoituneesta naiskokemuksesta kiinnostava tarina.

Tarina rakentuu Siljan ja Main kontrastin varaan: Silja pyrkii kontrolloimaan syvimpiäkin tunteitaan ja kokee ahdistusta, mutta Mai on täysin pidäkkeetön, lihallinen, rietas. Mai syö raakaa lihaa, Silja on lakto-ovovegetaristi. Silja pohtii äitiyttä, Mai harrastaa suojaamatonta seksiä useiden miesten kanssa samanaikaisesti. Silja ja Mai elävät kuin symbioosissa, ja seksuaalisuutta on myös heidän välillään. Päivinen on leikitellyt henkilöhahmoissaan yliminän ja idin kontrastilla, madonna–huora-dikotomialla sekä mies- ja naisseksuaalisuuden stereotypioilla.

Romaanikerronnan kliseiden välttely on monin paikoin raikas ja toimiva ratkaisu, mutta jatkuva Siljan ja Main nimien toisto ja tekstin yleinen rytmittyminen tuovat tekstiin hiukan jankuttavan tunnun. Päivisen kirjoitustapa on kyllä kiinnostava – nykykirjallisuudessamme erilaiset runoa ja proosaa yhdistelevät kirjoitustavat ovat nykyisin muutenkin nousussa.

Siljassa ja Maissa proosakielen runollistaminen on useissa kohdissa ihailtavan kekseliästä, mutta tuntuu toisinaan melko kaavamaiselta. Runokielelle tyypillisiä keinoja toistavat poikkeamakohdat vaikuttavat jopa kirjoitusmetodin tuottamilta, vaikka kyseessä saattavat hyvinkin olla ainoastaan kirjoittajan vaalimat omat tyyli-ihanteet.

Toisinaan tunnelma on apealla tavalla absurdi.

Päivinen käyttää paljon kuin-vertauksia, etenkin kappaleiden lopuissa: ”juopui kuin lumi”, ”tivasi kuin rumpu”, ”irtisanoi itsensä seuraavana päivänä kuin tuberkuloosi”, ”mies puri kuin kyy”, ”repimässä sivuja irti, repi niitä kuin viiltohaava”. Niiden pieni runollinen käänne on joka kerta yksityiskohtana riemastuttavan hieno, mutta toistuvana rakenteena kuin-vertaukset menettävät tehoaan.

Surrealistista oirehdintaa

Silja etsi Main viivaa, yltäkylläistä tuoksua; oli nähnyt jo kaiken; kahdet kasvot, moninaisuuden, kadut, joiden varsilla vihannekset pestään likavedessä, nukutaan yöunia pahvipalojen päällä.”

Päivinen käyttää usein eroottisen kirjallisuuden kliseytynyttä vakiokuvastoa, mutta kääntää asetelman lähes aina jollain tapaa rujoksi tai irvokkaaksi: ”Hän lipaisi huuliaan; ne sykkivät kosteina, sameina, ne sakkaantuivat lietteeksi jokisuistoon”. Kirjan surrealistinen maailma on seksikohtausten täplittämä, usvainen todellisuus, jossa synnytetään kissoja ja pelätään syöpäkasvaimia.

Naisruumiiseen liitettyä uhkien ja pelkojen teemaa on käsitelty samantapaisesti kuin esimerkiksi Sirpa Kyyrösen runoissa. Siljan ja Main tarinaa voi tulkita monin tavoin, mutta tärkeimmäksi ja kaikkea muuta taustoittavaksi psykologiseksi teemaksi nousee rakkaus ja rakkauden puute. Seksuaalisuuteen liittyvien valta-asetelmien ja pelkojen taustalla näyttäytyy Siljan kyvyttömyys arvostaa itseään. Toisinaan tunnelma on apealla tavalla absurdi, hiukan samaan tyyliin kuin Roy Anderssonin elokuvissa, ja ryöpsähtää sitten naiivinkin tuntuisesti alitajuntamaisiin seksuaalisuuden kuvauksiin.

Rikkinäisen naiseuden loputtoman ristiriitaisen ongelmallisuuden selittäminen on pieninä erinä kiinnostavaa, mutta romaanin mitassa naishahmojen hankala elämä kävi paikoin hieman rasittavaksi luettavaksi. Tähän saattaa olla syynä se, että ristiriidoista koostuvan psyykerakenteen ja suhteen kuvaaminen jättää henkilöhahmot lopulta kovin yksiulotteisiksi.

Tosin, en näkisi, että teoksessa on välttämättä edes pyritty perinteisten henkilöhahmojen ”täyteläisyyteen”. Kiehtovampi onkin se rujo, kaoottinen ja selitystä vaille jäävä todellisuus, joka ympäröi heitä – surrealistinen, symbolinen maailma, jossa nainen voi istua parvekkeella hallussaan vaikkapa vellova jätesäkillinen kissoja.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto