Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Antabusta ja laimeaa rakkautta

Tuija Salonen, 21.11.2009
Mari Mörö: Kuuri s., WSOY 2009

Nykyajan ilmiöistä ammentava Mari Mörö yllättää sijoittamalla romaaninsa tapahtumat sotien jälkeiseen Suomeen. Kirjeromaanin muotoon kirjoitettu Kuuri käsittelee monimutkaisia aiheita: alkoholismia ja sen hoitoa antabuksella, rakkauden sekaista takertumista, toiveikkuutta ja pelkoja. Totuuden ja itsepetoksen rajat hämärtyvät. Romaani jättää mörömäiseen tapaan paljon kertomatta.

Kirjeitä romaanissa kirjoittavat helsinkiläinen kielenkääntäjä Karl Liljeqvist ja Turussa asuva sairaanhoito-opiskelija Kaisi. Romaanin omaperäiseen kerronnalliseen ratkaisuun kuuluu se, että siihen on sisällytetty ainoastaan Karlin kirjeet. Lukijan tehtäväksi jää hahmotella mielessään nuoren ja naiiviksi luonnehditun Kaisin persoonallisuus ja reagointitavat. Aivan romaanin loppupuolella myös Karlin sisar Helmi lähettää kirjeitä Kaisille. Ne avartavat kirjeromaanin kavennettua näkökulmaa.

Karlin ja Kaisin kirjeenvaihtosuhde alkaa dramaattisessa ympäristössä. Alkoholismia sairastava Karl yrittää vapautua ”himostaan kirottuun nesteeseen” Pengerkadun klinikalla, jossa hän tapaa Kaisin. Klinikka on omaksunut hoitomuodokseen upouuden tanskalaisen ihmelääkkeen, antabuksen.

Kuurista selviää, että antabus keksittiin vahingossa. Tutkijat huomasivat, että toiseen tarkoitukseen suunniteltu lääke aiheuttaa samanaikaisesti alkoholin kanssa nautittuna voimakasta pahoinvointia ja soveltuu siksi erinomaisesti alkoholismin hoitoon. Karl on ensimmäisten joukossa testaamassa uutta ihmeainetta.

”Onko tämä rakkauskirje?”

Karl kirjoittaa kirjeitään setämäisellä ja opettavaisella tyylillä. Hän raportoi puisevaan sävyyn vaiheistaan kielenkääntäjänä milloin minkäkin firman palveluksessa. Karl naputtelee tekstejään Remington-kirjoituskoneellaan ja pyrkii rahastamaan firmoilta sievoisen summan rahaa, jos ei muuten, niin tekstiä keinotekoisesti venyttämällä.

Ajoittain hän intoutuu kirjoittamaan pitkiä pätkiä niinkin epäromanttisista aiheista kuin vero- ja perintöasiat, puutavaran hinnan lasku ja sarjaveikkaus. Samaan kirjeeseen hän kuitenkin ymppää suunnitelmia yhteisestä juhlapyhän vietosta tai elättelee toiveita Kaisin muutosta alivuokralaiseksi miehen asuntoon. Lukiessa alkaa miettiä, ovatko nämä rakkauskirjeitä vai niiden parodioita.

Satunnaisesti Karl sortuu viinaan, ja siitä seuraa monipolvisia kuvailuja, kuinka niin pääsi jälleen käymään. Syynä saattaa olla sekaannus sanojen pilsneri ja olut välillä. Syntipukiksi joutuu myös kunnianhimoinen lääkäri, joka tutkimuksen nimissä vaatii potilastaan juomaan alkoholia selvittääkseen, kuinka epämiellyttäväksi antabuksen aiheuttama pahoinvointi voi yltyä. Karl pyytää hairahduksiaan anteeksi Kaisilta ja pelkää, että tämä hylkää hänet.

Tyylillisesti ja sisällöllisesti Karlin kuivahkot kirjeet saattavat hyvinkin vastata kirjallista ilmaisua yli puolen vuosisadan takaa. Hämmentäväksi asian tekee se, että ne ovat Mari Mörön romaanissa. Kirjailija tunnetaan nimenomaan säkenöivästä verbaaliakrobatiastaan.

Tässä romaanissa sanoilla ja ilmaisuilla leikittely on kaventunut hullunkuristen svetisismien tasolle. Karl kirjoittaa ”breivejä sööterskalle”, hoitaa ”afääreitään”, pelkää ”bankrottia”, hermostuu naapurin ”fröökynän” kiekumisesta ja hurmaantuu syreenistä leviävästä eksoottisesta ”odööristä”. Vanhahtavien ilmausten ”fyysillinen” ja ”traagillinen” tehtävänä on ilmeisesti luoda autenttista vanhan ajan tunnelmaa.

Kirjeromaaniratkaisun onnistuneisuus

Mari Möröllä ei ole romaaneissaan tapana tarjota kaikkea valmiina. Mörön tekstit avautuvat hitaasti palojen loksahtaessa kohdalleen. Tekstit vaativat lukijalta valppautta ja oivallusta. Tässäkin romaanissa lukija saa tehtäväkseen rekonstruoida pakasta uupuvat Kaisin kirjeet. Toisaalta on imartelevaa, että Mörö luottaa lukijan oivalluskykyyn, mutta toisaalta toivoisi, että lukija pääsisi helpommalla ja voisi sanoutua irti salapoliisityöstä.

Mutta ei auta, romaani pakottaa miettimään eri vaihtoehtoja. Onko Karl tunteeton, pystyynkuollut puupökkelö vai herkkä ja hauras? Onko hän säälittävä ressukka ja ajelehtija vai sittenkin rahanhimoinen auervaara, joka tietoisella toiminnallaan onnistuu junailemaan Kaisin perinnön itselleen?

Vastaavasti onko Kaisi lapsellinen ja sinisilmäinen? Onko hän oikeasti kiintynyt mieheen vai onko hän tekemisissä puhtaan ammatillisen auttamishalun vuoksi? Onko Kaisi suhteessa mukana täysin vapaaehtoisesti vai onko hän ajautunut siihen miehen manipuloinnin seurauksena?

Karlin kirjeet sisältävät muutamia johtolankoja. Karl kuvailee pettymystään, koska sovittu tapaaminen muuttuu koko ajan yhä epävarmemmaksi ja jää lopulta toteutumatta. Mies sadattelee, ettei hän onnistu saamaan Kaisia puhelimeen tämän opiskelupaikalla, koska ”lammasääninen päkättäjä” ei toimi Karlin toiveiden mukaisesti. Lisäksi Kaisi vaikuttaa häpeävän miestä ja uskoo joutuneensa pahantahtoisen juoruilun kohteeksi.

Tarkan lähilukemisen jälkeen hahmottuu kuva loputtomaan selityskierteeseen ja itsepetokseen vajoavasta miehestä sekä naisesta, joka ei pysty irtautumaan kiusallisesta suhteesta. Mutta tämä on vain tulkinta, ei tulenkestävä totuus.

Kokonaisuutena arvioituna Kuuri on mielenkiintoinen kirjallinen kokeilu. Pisteet voi antaa myös lukijan aivotoiminnan aktivoimisesta. Jäin kuitenkin kaipaamaan Mörön tavaramerkkejä, kuten absurdia huumoria, nasevaa dialogia ja kielen rajoja venyttävää verbaaliakrobatiaa. Kuuri palaa pikemminkin Mörön ensimmäisen aikuistenromaanin Kiltin yön lahjat ahdistavaan, alkoholin huuruiseen tunnelmaan kuin jatkaa myöhemmän tuotannon kielellistä ilottelua.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto