Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Rakkauden trilogia

Pekka Toikka, 21.5.2004
Maritza Núñez: Amor Vivus, Nocturno ja Le jardin secret s., Kirja kerrallaan 2002-2003 Kääntäjä(t): Matti Rossi

Suomessa lähes 20 vuotta asuneelta perulaissyntyiseltä Maritza Núñezilta on kahden viime vuoden aikana suomennettu kolme runokokoelmaa. Kaikki ne osoittavat hänen olevan kelpo runoilijan, joka rikastuttaa maamme runokenttää laulamalla intohimoisesti rakkaudesta ja kaipuusta.

Ennen kirjailijanuraansa Núñez (s. 1958) opittiin tuntemaan Suomessa kuoronjohtajana. Vuonna 1994 hän jätti musiikin ja keskittyi kirjailijan työhön. Maritza Núñez on kunnostautunut näytelmäkirjailijana, suomalaisen draaman espantajana, oopperalibretistinä, kuunnelmien ja laululyriikan kirjoittajana sekä runoilijana. Espanjaksi kirjoittavan Núñezin kirjallinen tuotanto on tunnettua tietysti kotimaassaan Perussa ja muualla espanjankielisessä maailmassa, mutta myös mm. Skandinaviassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Ranskassa. Häntä on käännetty suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja japaniksi. Näytelmä Sunnuntai-illan unelmia sai Madridissa vuonna 1999 Marìa Teresa León -palkinnon – huomattavimman espanjaksi kirjoittavien naisdramaatikkojen palkinnon maailmassa.

Núñezin tähänastinen runotuotanto käsittää kahdeksan teosta, joista viimeiset kolme – Amor Vivus (alunp. 1999/suom. 2002), Nocturno (2000/2003) ja Le jardin secret (2001/2003) – Matti Rossin suomentamina suomen- ja espanjankielisinä laitoksina on julkaissut Lasipalatsi / Kirja kerrallaan -kustantamo. Tunnusomaista Núñezin runoudelle on musiikillisten viittausten tai rakenneratkaisujen käyttäminen sekä ilmaisun viimeistelty tiiviys. Teemat taas ovat painavia; elämä, rakkaus, kuolema, etäisyys ja kaipaus. Vaikka Núñez usein kirjoittaakin rakkaudesta ja vieläpä romantiikan keinoin, ei lukijan tarvitse pelätä kohtaavansa äitelää rakkausrunoa. Kaikissa suomennetuissa kokoelmissaan Núñez kirjoittaa aistillista, lihallista ja monisäikeistä tekstiä ristiriitaa ihmisessä aiheuttavista ikuisuusasioista.

Teknisesti Núñez on varma kirjoittaja. Hän hallitsee käyttämänsä muodon yleensä erinomaisesti. Kuvasto on taiten rakennettua, kuvat tiiviitä, yllättäviä, paikoin ne perustuvat paradokseihin. Muutaman kerran hän ei mielestäni täysin onnistu tyylillisten ratkaisujen suhteen, mutta katsoisin, että nämä yksittäistapaukset johtuvat runoilijan kehitysvaiheesta, tiiviimmän ilmauksen etsinnästä.

Mittaa Núñez ei käytä lainkaan, ei liioin loppusointua. Tyypillinen tehokeino on toisto. Runossa ”Silloin tällöin” (kokoelmasta Le jardin secret) Núñez kirjoittaa: Muisto / bandoneonin tuska / tahtoisin tuntea / sinun huulesi / sinun huulesi / sinun ruumiisi meidän ruumiittemme / ylösnousemus / sinun huulesi / lihan ylösnousemus / lihan // tango. Yksinkertaisen fraasin toisto ja hienoinen muuntelu viittaavat – sisällön ohella – selkeästi musiikkiin. Musiikki tuntuukin kulkeneen Núñezin mukana kirjallisuuteen. Hänen runojaan ei voi ymmärtää ilman, että lukijan mielessä soi joko tango tai Chopin.

Emigrantin kaipaus

Suomeen emigroitunut mutta ahkerasti maailmalla liikkuva Núñez sijoittaa myös runonsa milloin mihinkin. Amor Vivus kantaa viittauksia niin Limaan kuin Helsinkiinkin, lopulle kehykset antaa Prahan kattojen sekamelska. Nocturno ilmaisee abstraktimmin etelän ja pohjoisen jännitteen, Le jardin secret vie lukijat Buenos Airesiin ja tangon maailmaan.

Núñez ei näissä kokoelmissa rakenna pelkästään nostalgista suhdetta entiseen kotimaahansa tai yleistä kaukokaipuuta. Kovin epäsuomalaista, mikä ei mielestäni ole eksotiikkaa vaan olennaisesta puhumista. Ikävä on ihmistä, jota ruumis ja sielu kaipaa – ei isänmaata, jota henki kaipaisi. Kyse ei ole kaukomaiden kohteettomasta kaihosta.

Etäisyydet, niin matkassa kuin rakkaussuhteessa mitattavat, luovat jännitettä elämään ja ovat sen liikkeelle paneva voima. Luojan kiitos näissä kirjoissa ei vastata kysymykseen, millaisia me suomalaiset olemme. Niin Lima, Helsinki kuin Buenos Aireskin antavat oman osansa ihmisen kokonaisuuteen. Núñezin tekstien kautta me kaikki ihmiset olemme likipitäen samanlaisia. Kaipaamme, rakastamme, kärsimme.

Vanhin suomennetuista teoksista, Amor Vivus, sisältää laajimmat yksittäiset Núñezin runot. Toisaalta samassa kokoelmassa hän kirjoittaa osuvia parin säkeen kuvauksia siitä, mitä kahden ihmisen välisessä suhteessa tapahtuu: En etsi sinua // turhaa / Sinä asut minussa // Huokaan / hyväksyn / tämän uuden / oudon minän. Núñez vaihtaa sujuvasti kertojan näkökulmaa, aina lukija ei tiedä sitäkään, ovatko ylistetty ja ylistäjä samaa vai eri sukupuolta. Osa Amor Vivusin yksittäisistä runoista tuntuu irrallisemmilta verrattuina myöhemmin kirjoitettuihin. Vaikka kaikki pitkät runot eivät toimikaan yhtä jouhevasti ja yllättävästi kuin lyhyemmät, ne toisaalta sitovat tekstin konkreettisempaan paikkaan.

Seuraava, Nocturno, on omistettu Federicolle ja Georgelle, Chopinille ja Sandille. Musiikki on teoksessa keskeisessä asemassa. Jollain vain aavistettavalla tavalla kaikki keinuu pianon tahdissa esimerkiksi runossa ”Suloinen oli unemme”: Nyt / sinun sylissäsi / yllätys / vaellan // unesta pois // pettymyksen karvas tuoksu // Häävuoteellani / kaipuun kietoma morsian aistin taas / viimeisen hyväilyn / … Nocturno / granaattipuun ydin / etäisyyttä // Yö. Chopiniin viitataan myös suoraan jo teoksen alkusivuilla runossa ”Saga”: Federico / sinun tuskaiset sormesi / riipivät / aamun autiutta. Sävy on synkempi kuin Amor Vivuksessa. Autius syntyy rakastetun joko fyysisestä tai henkisestä poissaolosta ja rinnastuu maantieteelliseen etäisyyteen etelän ja Pohjolan välillä. Nocturno on unenomaisten pyyntöjen, kaipauksen ja kohtaamattomuuksien kokoelma. Muotokokeiluja Núñez tekee typografian avulla; runossa ”Kohoat kivestä” kuvataan naisruumista hyvin eroottiseen sävyyn luontoon liittyvien kuvien kautta. Muutama sana on paperilla mutkalla kuin 60-luvun kokeilijoilla.

Le jardin secret taas sisältää joukon erittäin lyhyitä, haikumaisia runoja. Tuntuu siltä, että Núñez etsii yhä minimalistisemmalla ilmauksella jotain olennaista runoudesta: pelkistetyimmillään runokieli on ilmaisuvoimaisinta. Kuvat pikemminkin manaavat tai houkuttelevat kuin kuvaavat. Tässä suhteessa Núñezin teksti kantaa viittauksia myös eurooppalaiseen runoperinteeseen, johon perulaisen kulttuurikodin kasvatti tutustui jo varhain. Ei tunnu kovin etäiseltä ajatukselta, että runot Vene saapuu / horisontin syvyydestä tai Sinun silmäsi ihollani / sanovat hyvästi olisivat saaneet vaikutteita vaikkapa italialaiselta hermetistiltä Giuseppe Ungarettilta tai surrealisteilta.

Chopinin asemesta Le jardin secretin musiikillinen kehys on tango. Núñezin tango ei ole suomalaista surumielisyyttä vaan latinotangon lihallista läheisyyttä partnerin kanssa. Täällä amor vaihtuukin erokseen. Eros on rakkauden rakki. Se ajaa ihmistä takaa ja saa tämän ryhtymään kaikkeen sellaiseen, mihin selkeä ja viileä järkevyys ei haluaisikaan ryhtyä. Mutta kyllä se henkikin tahtoo rakastaa! Ensimmäisen kokoelman runossa ”Sirene” asia sanotaan tiiviisti: Olen nälkäinen koira ja tiedän miltä tuoksut. Núñezin sanat korostavat, että rakkaus ei ole vain kaunista ja elegistä sentimentoa, sillä rakkaudessa meissä tapahtuu jotain jota emme hallitse.

Núñezin kokoelmien näkökulma rakkauteen on kypsän naisen kokemus, ei herkän runotytön. Intohimon kuvaus on suorasukaista mutta hienostunutta, rytmi olennainen: …Meidän ruumiimme kohoavat / tango / meidän ruumiimme / de profundis / minun hunajaa etsivät sormeni / ahmivat sinua / sinun ruumistasi / himoittu / tuhat kertaa kirottu / siunattu / kaikkien ruumiiden joukossa / rakastettu / kyltymätön / hunajaa etsivät huulet / ahmivat / lihan juhla / sinä / auki leikattu aika / sinä / maailmankaikkeus…

Núñezin rakkauden trilogiassa suhdetta toiseen leimaa paitsi intohimoinen tai hienostunut aistillisuus myös kohtaamattomuus. Joskus tuntuu, että tanssi ja ruumiiden intohimo ovat ainoat elämänalueet, joissa rakastaja ja rakastettu kohtaavat. Jäljelle jää kaipaus, jota yksinäiset hetket ovat tulvillaan. Tuloksena on jännitteistä runoutta, jossa läsnä- ja poissaolo, etelä ja pohjoinen, minä ja sinä tempoilevat ajan ja paikan eri horisonteissa. Taitavan immigrantin ääni muistuttaa minua siitä, että kotimaita voi olla useita tai sitten niitä ei ole ollenkaan. Ja että taiteelliselle ilmaisulle ja kulttuurille ylipäätään tällaiset ristiriidat ovat elinehto.

Kääntäjän pestistä Matti Rossi on suoriutunut kiitettävästi, taas kerran. Rossin suomennoksissa on oma rytmi, joka on varmasti etsimällä löytynyt, runoilla on kokonaishahmo. Núñezin typografiset kokeilut Rossi on ratkaissut suomeen sopivin keinoin. Eräs ongelma hänelle tai kenelle tahansa kääntäjälle on se, että joskus teksti kääntyy suomeksi abstraktimpana kuin alkukielellä. Ikuisen kehästä tulee ikuisuuden kehä. Suomen kielikin asettaa sudenkuoppansa, jotka Rossi on kiertänyt. ’Cuerpo’ kääntyy suomeksi ruumiksi, mutta jotta sen rakastamisesta ei tulisi nekrofilistä, Rossi kääntää: ”Olen taas herännyt nauttimaan sinusta”.

Pienkustantajalle kiitos kaksikielisestä laitoksesta. Pienelläkin kielitaidolla saa kiinni sillasta, jota Núñez rakentaa oman ja vieraan välille. Tiedä sitten, kumpi Núñezille on vieras, kumpi oma. Onko sillä edes väliä, kunhan kohdataan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto