Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lukijalle kirjoitettavaa

Tuomo Karhu, 8.10.2001
Marja Kyllönen: Rikot s., WSOY 2001

Marja Kyllösen esikoisromaani Lyijyuuma (1997) voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Romaani kertoi insestin kokeneesta äidistä. Niin kiinnostava kuin tarina olikin, kaiken huomion varasti Kyllösen kieli. Se tuntui omaperäisine uudissanoineen, vertauksineen ja murremuunnelmineen melkein pelottavalla tavalla vieraalta. Lyijyuuman sivuilla oli paikoin kuin kauhuelokuvan kaupunkilainen keskellä yhä villimmäksi käyvää maaseutua.

Kyllösen toinen romaani Rikot jatkaa edeltäjänsä linjoilla. Roland Barthes piti aikanaan – ainakin kritiikin ja tutkimuksen kannalta – mielenkiintoisimpina teksteinä sellaisia, jotka ovat ”kirjoitettavia” (scriptible). Kirjoitettavalla Barthes tarkoitti karkeasti yksinkertaistaen tekstiä, jota lukija joutuu tulkitsemaan ja täydentämään tukka savuten. Kyllösen voi laskea tuohon kirjoitettavien kategoriaan, sillä ainakin oma lukukokemukseni oli poikkeuksellisen interaktiivinen.

Lukija ei pääse rentoutumaan Rikot-romaanin melkein kolmen ja puolen sadan sivun aikana kuin hetkittäin. Kaikki tulkinnalliset resurssit ovat käytössä. Rikot kuitenkin palkitsee lukijansa poikkeuksellisen suuren vaivan, jos ei ensimmäisellä niin luultavasti toisella lukukerralla. Näin Kyllönen kirjoittaa: ”Vilja suki lohtua Esaiaksen rinnalle kun hätä kopahteli päistikkaa pojan miehustaan kuin varpunen lasiin, hipoi siiveniskuin hänen sydäntään. He nuokkuivat kaksin akkunan kuin maailman äärellä, ja vasta silloin varttuivat mustat sukat Matteuksen nilkoista polviin, sulkivat sysikuuruun koko miehen. Hän kiehnäsi vihoittelevan katkeruuden kuin juuttisäkin sisällä, ja kun ei siitä saumaa tavannut, murtautui parvekkeelta huoneeseen lähdettääkseen vieraan valittunsa rinnalta.” Omaperäisimmilläänkin Kyllösen lauseet avautuvat virkulle lukijalle.

Rikot kertoo Vilja Heinisuosta ja tämän isoäidistä Henriikasta, joka vie Viljan jo lapsena pois ahdasmielisestä Jumaliskylästä. Paon syy on perhetragedia, jota Vilja ja Henriikka kerivät kokoon pitkin romaania. Sen enempää Viljan kuin Henriikankaan tarinasta ei tule kuitenkaan kokonaista, kuten jo romaanin nimikin vihjaa. Rikkoutumisen lopullisuuteen tuntuisi viittaavan myös romaanin vahvasti symbolinen alku: ”He lähtivät kesken kaiken, heinänteon ja kirkonmenojen. Mennäyönä oli kasvopeili langennut Jäkäläahon kamarin pankolta ja pirskottunut kuin vadillinen vettä poikin sukupolvien askelten piintämää permantoa. Kukaan ei laastinut rikkoja pois, ja hopeiset säleet kajehtivat lattialla hajallaan kuunsillan lailla vielä aamullakin, kun Jäkäläahon vanha emäntä Henriikka Heinisuo kokosi lapsenlapsensa, viidenvanhan Viljan, kyynärälleen kimppuun ja jätti kylänsä sekä kotinsa kesken kaiken, heinänteon ja kirkonmenojen.”

Romaanin lopussa jäljellä on kovin vähän ehjää. Rikki ovat Vilja, Viljan perhe, Viljan miehet Esaias ja Mattias. Rikki on romaanin rakennekin, vaikka luvut tipahtelevat hämäävän tasamittaisina, ikään kuin Kyllönen olisi henkilöidensä tavoin yrittänyt kursia tarinansa mahdollisimman ehjäksi. Rikki menee tai paremminkin jää myös lukijana rakentamani Rikot. Lopulta olen Viljan ja monen muun romaanin henkilön tavoin epävarma siitä, mitä todella on tapahtunut. Rikot on palapeli, joka ei tule valmiiksi mutta joka onnistuu uskottelemaan, että palat kuuluvat sentään samaan palapeliin.

Rikot vaatii keskittymistä ja pitkää pinnaa. Itse olin ensimmäisen lukukerran jälkeen jo kirjoittamassa puolisarkastista arvostelua, jossa jäljittelin – köykäisesti – Kyllösen kieltä. Valkatessani sopivia sitaatteja havainnollistamaan kielen raivostuttavuutta huomasin kuitenkin toistuvasti jumiutuvani lukemaan romaania uudestaan. Lopulta jouduin aloittamaan alusta sekä kirjan että kritiikkini.

Kyllösen tekstissä on täysin omanlaisensa imu. Olisi kutkuttavaa nähdä, miten Kyllösen kieli taipuisi vaikkapa citykulttuurin kuvaukseen. Olisiko lopputuloksena pelkkää tahatonta komiikkaa? Niin kuin Hounon Kirjalisuden Seura on osoittanut, raja hyvän ja huonon välillä on hiuksenhieno.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto