Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Raivokas omeletti

Jussi Korhonen, 25.8.2008
Markku Into: Kummalta puolelta muna paistetaan s., Sammakko 2008

Markku Innon uusin runokokoelma ilmestyi jo keväällä, mutta onneksi runoudella on munakennoa myöhäisempi viimeinen myyntipäivä. On syytä huomioida tämä tapaus Kiiltomadossakin – mieluummin myöhässä kuin ei milloinkaan.

Into osoittaa uudella kokoelmallaan, että sanomisen pakkoa ja jopa raivoa riittää edelleen: muutama vuosi sitten Into julkaisi tajunnanvirtaromaanin Raivoava takakirves (Tammi 2001), jonka nimi kuvaa mainiosti myös uuden kokoelman runoilijaminää. Innon kokkelin perusaineksia ovat yhä vimmainen kielellinen leikittely, ronski huumori, vapaana assosioiva mielikuvitus ja rennon anarkistinen asenne sanataiteeseen. Kielikuvat räiskähtelevät ennakkoluulottomasti ja intomaisen omalakisesti, runot tuntuvat rakentuvan enemmänkin vaiston kuin logiikan varaan. Joillekin tämäntapainen runouskäsitys on kauhistus, minua se viehättää. On pakko uskoa, että Internetin tuolla puolenkin on yhä elämää – ja runoutta.

Vinksahtaneita maailmoja

Kokoelman nimi Kummalta puolelta muna paistetaan ei ole niinkään kysymys kuin toteamus. Kummallisuuksia ei tarvitse kirjasta kaukaa etsiä, runoilijan maailma on edelleen vinksallaan kuin kuperan peilin kautta katsottu surrealistinen maalaus. Edellisen Potero-kokoelman (Sammakko 2006) lapsuusmuistotematiikasta on siirrytty vanhenevalle runoilijalle pakostakin läheisiin aiheisiin: kun kuolema hönkii niskaan ja omaiset ja ystävät poistuvat yksi toisensa jälkeen, yksinäisyys ja kaipuu saapuvat kuokkavieraiksi.

Innon kunniaksi on sanottava, että syvimpiin nostalgian sudenkuoppiin hän ei notkahda, vaikka kaiken katoavaisuuden reflektointi ja menneiden muistelo siihen mainioita mahdollisuuksia tarjoavatkin. Ei, Into on selvästi päättänyt olla tiukasti kiinni hetkessä. Siirappi ei onneksi kuulu munakkaan reseptiin.

”Ei hetken rauhaa” on kokoelman ensimmäisen osan nimi. Sen rockmuusikko Tom Pettyltä lainattu motto ”Always had more dogs than bones” muistuttaa, että runoilijaa kiinnostaa elämä ja sen hetkellinen kakofonia enemmän kuin kylmien luiden kolina ja tai kalmistojen kuolemanhiljaisuus: ensimmäinen runo puhuu kummuista, ”syksyn seiteistä” ja hautajaisista, mutta myös ”Kentaurin kivesten kihinästä”, ja ”kihinä” muodostuu kokoelmassa jonkinlaiseksi elämän määreeksi.

Aurajoen rannat ja Turun torit piirtyvät runojen taustaksi, mutta Into ei pyri ylevöittämään olinpaikkaansa vaan kuvaa sen apean humorististen näkyjen kautta: ”Aurajoen suussa kuihtuvat nostokurjet” vertautuvat ”verryttelyhousun homepunttiin”. Runon surumielisyys vaihtuu lopulta uhmaksi väistämättömän edessä. ”Otin ensimmäisen maailman joka tuli mieleen”, putoaa avausrunon viimeinen, pysäyttävä säe.

Viikate vie, seksi tuo

Innon runoilijaneetosta voisi ehkä parhaiten kuvailla sanalla ilkikurinen. ”Minussa ilakoi / yhä sama pieni peppi”, kirjoittaa Into, ja heittelee Lindgrenin punalettisen anarkistin tavoin leikin ja naurun kapuloita systeemin rattaisiin. Kyse on henkiinjäämistaistelusta, jonka perimmäinen tarkoitus on viikatemiehen viivyttäminen. Bergmanin ritari pelasi shakkia, Into laulaa kuolemaa runolla suohon. Vaikka kyse on haudanvakasta kamppailusta, Into ei ota sitä vakavasti. Tuonelan tällä puolen on parempi nauraa, niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.

Kaikilla Innon vanhoilla ystävillä sitä mahdollisuutta ei enää ole. Kokoelman toinen osa ”Sirius” sisältää muistorunon toiselle turkulaisen underground-runouden pioneerille, Jarkko Laineelle. ”Päässä kihisee”, muistaa runon puhuja Laineen viimeiset sanat itselleen.

”Siriukseen” sisältyy myös tilaustöinä tehdyt juhlarunot taiteilija Harro Koskisen retrospektiiviin sekä Turun uuden pääkirjaston avajaisiin. Jälkimmäinen on kunnianosoitus kirjastolaitokselle, joka on toiminut runoilijan porttina ”ihmeiden lakkaamattomaan kultamaahan” ja ”Arkadian koliseviin idylleihin”.

Into säätää virityksen nopeasti tähtienvälisiltä taajuuksilta tähän päivään: runo ”Stella” on saanut hohteensa eli inspiraationsa Interpol-yhtyeen laulusta ”Stella Was A Diver And She Was Always Down”, ja ”Männäniskuja” lainaa mottoonsa Julian Casablancasia, The Strokesin sanoittajaa (nyky- ja vähän vanhemmankin populaarimusiikin suuruuksia löytyy myös kokoelman loppuun listatusta soundtrackista). Jälkimmäinen runo on kursailematon lihallisuuden korkeaveisu, joka kertoo muun muassa, että ”porno on alankomaalaisen 1600-luvun / suurremppataiteilijan keksimä ajanviete” ja että ”liiterin nykyisen muodon kehitti v. 1623 / Värmlantiin kadonnut turkulainen runkkari”. Kun kokoelman tunnelma uhkaa kääntyä liian juhlallisen ryppyotsaiseksi, Into vetää tuttuun tyyliinsä maton vakavamielisen lukijan alta. Seksuaalisuus ja huumori ovat vahvaa vastamyrkkyä kuolemalle ja epätoivolle.

Autotallin romuvarasto

”Savuisesta nuoruudesta”, ”rakkauden kesästä” ja kuolemasta on puhe myös ”Untsun autotalli” -osan runoissa. Into sotkee taas puuroaan heittämällä sekaan muun muassa ”Loimuklitin karvasmanteliriisipedillä” – riettaan oodin ruumiillisuudelle, jota ilman autotallin romukokoelma jäisi paljon elottomammaksi.

Kunnon dadaistin tavoin Into kerää talliinsa kadulta, pihoilta ja kapakoista löytämiään sanoja, esineitä ja kuvia, jotka yhdistetään vapaan assosiaation avulla: ”Sanan toinen tavu määrää ensimmäisen kohtalon / Jos sana on liian lyhyt se ei riitä pidemmän päälle”, määrittää Into runousoppiaan. Äärimmäinen esimerkki sattumanvaraisesti mutta omalla logiikallaan järjestyvästä runosta on ”S 07”, jonka jokainen sana alkaa s-kirjaimella. Joku voisi puhua itsetarkoituksellisesta kikkailusta, mutta miksei tähän ”pinnasänkyyn” yksi tämmöinenkin kalikka mahtuisi.

Kokoelman päättävä nimiruno saa taustakseen Euroopan, ”pommikuopasta syntyneen viehättävän tantereen”. Sotaista historiaa ja siihen johtanutta filosofiaa Into kiusaa kysymyksin: ”miksi menneisyys jaksaa meitä innostaa? tuho? / kuoleman valtavuus? matala pulssi? natsi sillalla?”

M. A. Numminen toteaa runossa vastaukseksi ”kummalta puolelta muna paistetaan”, eikä siihen ole oikeastaan mitään lisättävää.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto