Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tanssi yli tieteiden

Veli-Matti Huhta, 16.7.2014
Michel Foucault: Parhaat 339 s., Niin & näin 2014 Kääntäjä(t): Tapani Kilpeläinen, Simo Määttä ja Johan L. Pii

Michel Foucault´n (1926–1984) sanotaan olevan tämän hetken siteeratuin yhteiskuntatieteilijä. Se voi pitää paikkansa, ja kaiken siteeraamisen alle Foucault voi hautautua. Mies itse kirjoitti pääosin selvästi ja elävästi, mutta kun Tieteessä ja edistyksessä selitetään, mitä Foucault on tarkoittanut, teksti on jo lähes läpitunkematonta. Siksi on hyvä, että vieläkin ilmestyy Parhaat-tyyppisiä kirjoja: ne muistuttavat, miksi Foucault on tärkeä. Edelleenkin.

Foucault´n merkittävä kirjallinen tuotanto alkoi 1960-luvun taitteessa ja jatkui hänen kuolemaansa saakka. Suomeen ja suomeksi Foucault on tullut kolmessa aallossa: 1980-luvun alussa (Tarkkailla ja rangaista), vuosituhannen vaihteessa (Seksuaalisuuden historia, Foucault/Nietzsche) ja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden buumina (Tiedon arkeologia, Sanat ja asiat, Klinikan synty). Klinikan synnyn ja Parhaiden myötä soihtu on siirtynyt Niin & näin -kustantamolle. Tärkeistä alkuperäisteoksista on oikeastaan kääntämättä enää ”Hulluuden historia”. Sille, että nämä kirjat ilmestyvät kolme, neljäkymmentä vuotta myöhässä, ei voi mitään.

Parhaat on yleisjohdatus koko ranskalaiseen 1950-, 60- ja 70-lukujen filosofiseen yhteiskuntakeskusteluun.

Artikkeleista ja haastatteluista koostuva Parhaat (Dits et écrits I–IV) ei ole vain johdatus Foucault´n ajatteluun – se on yleisjohdatus koko ranskalaiseen 1950-, 60- ja 70-lukujen filosofiseen yhteiskuntakeskusteluun. Samalla ei voi olla ihmettelemättä, miten (ensin) naivilta ja (sitten) puberteettiselta ajan suomalainen keskustelu siihen verrattuna vaikuttaa – eikä sitten voi olla ihmettelemättä, mitä ihmettelemistä siinä on.

Filosofian jälkeen?

Parhaiden parhaissa teksteissä Foucault saa selittää ja joutuu selittämään suhdettaan strukturalismiin, historiaan, filosofiaan ja yhteiskuntateoriaan, Marxin, Freudin ja Sartren tapaisiin käänteentekeviin ajattelijoihin sekä ranskalaisen filosofian suureen linjaan. Varsinkaan jälkimmäinen osuus ei ole välttämättä suomalaiselle lukijalle kaikkein tutuinta; yhtäältä kysymys on sitoutumisesta vahvaan tieteenhistorian traditioon (Canguilhem, Bachelard), toisaalta perinteisen kartesiolaisen rationalismin haastamisesta.

Varsinkin varhaisissa haastatteluissa ja artikkeleissa Foucault kokee elävänsä suurta käännekohtaa: ”…koko filosofia, joka Descartesista saakka on asettanut subjektin etusijalle, on raukeamassa silmiemme edessä” tai ”Se [uusi ajattelu, VMH] on tässä, Deleuzen teksteissä, hyppelevänä, edessämme, joukossamme tanssivana; genitaalinen ajattelu, intensiivinen ajattelu, myöntävä ajattelu, a-kategorinen ajattelu…”.

Filosofiaa ei enää ole olemassa, vaan se on hajautunut moniin eri toimintoihin. Tämä uuden ajattelun hahmottaminen on selvästi myös osa henkilökohtaista vapautumisprosessia; myöhemmissä teksteissä puhuu seestynyt mies, joka ei lataa aikaan enää yhtä suuria odotuksia.

Pitkin matkaa Foucault varoittaa asioista, joista pitää aina varoittaa: yleistyksistä, kulta-ajan kaipuusta, utopistisuudesta, alkuperäisen ja luonnollisen harhasta. Vastoin yleistä käsitystä tämä korkealentoinen ajattelija on aina ankkuroimassa puheensa konkreettiseen, paikalliseen ja historialliseen. Avaukset, joista Foucault on kuuluisa – mielisairaalan, klinikan, vankilan ja seksuaalisuuden historia – ovat arkisen ja alhaisen historiaa.

Paritanssin alkeet

Parhaissa julkaistut kirjoitukset on poimittu Dits et écrits -kokoomateoksesta, joka ilmestyi alun perin neliosaisena vuonna 1994 (kaksiosainen laitos 2001). Teos sisältää lähes kaikki Foucault´n julkaistut haastattelut ja lyhyet kirjoitelmat. Postuumit Foucault-kirjat on toimitettu vainajan tahdon vastaisesti, lukijoiden onneksi.

Erikoista on, ettei Parhaissa tehdä toimitustyöstä selkoa. Kirjassa ei ole alku- tai loppusanoja muutamia suomentajien viitteitä lukuun ottamatta. Miksi juuri nämä tekstit? Takakannen mukaan valikoima ”on eritoten suomalaisille lukijoille räätälöity”. Miten?

Ehkä kaivataan uutta lukustrategiaa, pitää poimia ajatus sieltä, toinen täältä.

Vielä erikoisempaa on huolimattomuus. Kirjassa on melko paljon kankeita rakenteita, tautologia-, tyyli- ja painovirheitä, jotka olisi saatu kuntoon yhdelläkin oikolukukerralla: ”Jouduin silloin hieman pois tieltä, koska itselleni asettamani kysymys ei lainkaan kiinnostanut niitä, joille sen esitin (?)”.

Toinen ranskalainen yhteiskuntatieteen klassikko Michel de Certeau ylisti Foucault´a tämän tavasta tanssia tekstissä. Systemaattista esitystä tai rigoristista teoriaa etsivä lukija saattaa joutua harhaan. Ehkä kaivataan uutta lukustrategiaa, pitää poimia ajatus sieltä, toinen täältä, jatkaa epäjatkuvuuksia säikähtämättä. Mielestäni tämä pätee moniin ”poststrukturalisteiksi” tai ”postmoderneiksi” niputettuihin ajattelijoihin. Tanssiin pitää lähteä mukaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto