Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Liioittelun romaanitaidetta

Jarkko Tontti, 22.11.2006
Michel Houellebecq: Mahdollinen saari s., WSOY 2006 Kääntäjä(t): Ville Keynäs

Michel Houellebecq (s. 1958) on kohahduttanut Ranskaa ja Eurooppaa usealla teoksella. Hän kuuluu siihen vähälukuiseen kirjailijajoukkoon, jonka teokset ovat sekä myyntimenestyksiä että pystynenäiseen elitismiin taipuvaisen kirjallisuusinstituution arvostamia. Houellebecq-suomennoksista Alkeishiukkaset (Les particules élémentaires, 1998) ilmestyi vuonna 2000 ja Oikeus nautintoon (Plateforme, 2001) vuonna 2002. Alkeishiukkasista Houellebecq sai Ranskassa Novembre-palkinnon, ja Lire-kirjallisuuslehti valitsi teoksen vuoden 1998 parhaaksi romaaniksi.

Uutukainen Mahdollinen saari (La Possibilité d’une Île, 2005) on sekin ollut kohukirja Ranskassa. Osa teoksen ympärille syntyneestä julkisuudesta on ollut pelkkää tyhjää mediakohinaa, mikä on irvokasta, koska hömppäjulkisuuden kritiikki on teoksen yksi teemoista. Mutta, kuten Juha Seppälä blogissaan Mahdollisesta saaresta totesi, ”Markkinapsykologiahan on sellaista, että se vain piristyy, kun sitä pilkataan tai kritisoidaan, samalla tavalla kuin kapitalismi elää ja virkistyy vastavoimistaan.”

Mahdollisessa saaressa parodioidaan nyky-yhteiskuntaa hyberbolan eli liioittelun keinoin. Teemat ovat tuttuja Houellebecqin aikaisemmista teoksista; seksuaalisuus, viihde- ja mediamaailma, pornografia ja uskontojen kritiikki.

Päähenkilö on kyyninen stand up -koomikko ja viihde-elokuvien tekijä Daniel. Hän inhoaa ja halveksii yleisöään ja oikeastaan koko ihmiskuntaa. Huumorinsa Daniel loihtii rasismista, pornosta ja väkivallasta. Yksi hänen menestyksistään on elokuva ’Nuole Gazan aluettani’, toinen esitys nimeltään ’Palestiinalaishuoria orgioihin.’

Julkkiksen elämä ajautuu tarinan edetessä sivuraiteelle. Junttihuumorin suoltaminen tyrehtyy, ja avioliitto trendilehden päätoimittajan Isabellen kanssa päättyy. Satunnaisen tuttavuuden myötä Daniel joutuu tekemisiin taiteen kanssa, mutta sen käsittelemiseen hänen ymmärryksensä ei riitä. Tässä kohtauksessa on avainlauseita, jotka avaavat kirjan tulokulmaa maailmaan yleisemminkin: ”Luulen, että kumouksellisia ovat ne, jotka pystyvät näkemään maailman raakuuden ja vastaamaan siihen vieläkin raaemmin.” (s. 127).

Danielin hahmon yksi kirjallinen esikuva on Vladimir Nabokovin Lolitan Humbert Humbert, kyyninen pedofiili. Tämä lukijalle helposti mieleen tuleva henkilöhahmo myös konkretisoituu tekstissä kun Isabelle ja Daniel keskustelet Nabokovin romaanista.

Tiede vie rypyt, tulevaisuudessa

Viihdetehtailijan uransa loppusuoralla Daniel kohtaa nuoren näyttelijän Estherin, johon keski-ikäistyvä Daniel rakastuu epätoivoisesti. Seksiä piisaa, mutta Danielin suruksi Esther ei tiedä, mitä on rakkaus, eikä sellainen nuoruuden ja lihan iloissa riekkuvaa naista kiinnosta. Samoihin aikoihin Daniel sotkeutuu elohimiittien uskonnolliseen lahkoon, joka tavoittelee ikuista elämää kloonauksen avulla. Pikkuhiljaa kauas tulevaisuuteen sijoitetut luvut Danielin tulevien kloonien elämästä nivoutuvat osaksi pääjuonta. Tehdään uutta ihmistä. Sellaista, joka välttää vanhenemisen, roikkuvan lihan tuskan. Tätä vahvistetaan vastavalolla, kun Danielin kautta kuvataan tarkkanäköisesti ikääntyvän miehen kaipuuta nuoren naisen iholle.

Mahdollinen saari on siis scifiä, tieteiskirjallisuutta tai spekulatiivista fiktiota, kuten monet nykyään tämän genren haluavat nimetä. Teosta kuitenkaan ei ole luokiteltu scifiksi, mikä on toki ymmärrettävää. Houellebecq on kirjallisten piirien arvostama tekijä, jonka teoksen määritteleminen scifiksi alentaisi sen arvoa. Kulttuuriväen enemmistön mielissä scifi on edelleen tyhjänpäiväistä populaariviihdettä. Toki melkoinen osa scifi-harrastajista on aivan yhtä ennakkoluuloista; heille kelpaa usein vain kirjallisuus, joka kantaa scifi-leimaa kyljessään. Tätä romaania he tuskin lukevat, osittain jo siitä syystä, että Houellebecq on ranskalainen. Scifi-väki kun lukee lähinnä englanninkielisistä maista peräisin olevia kirjoja.

Mahdollisen saaren kerronnan tehoa heikentää tekstin sekaan sirotellut kriittiset kommentit milloin kenestäkin ranskalaisjulkkiksesta. Mukana on useita floretinpistoja ranskalaisen kulttuurijulkisuuden merkkihenkilöiden suuntaan. Filosofi Michel Onfray ja monet muut saavat osansa Danielin kommenteista. Välillä Daniel äityy häkellyttäviin teoreettisiin pohdintoihin. Kun kyseessä on romaanihenkilö, joka tekstin mukaan ei ole käynyt loppuun edes lukiota, tämä on epäuskottavaa. Daniel on parhaimmillaan kohdallinen kuvaus pahvipäisestä mediamiehestä, mutta liian usein hänen suustaan tulee lauseita, jotka eivät hänen sanottavakseen sovi. Pintaliitomediaväki harvemmin on kykeneväinen teräviin huomioihin kulttuurieliitin keskinäisistä mittelöistä, Balzacista tai Schopenhauerista. Noheva kustannustoimittaja olisi karsinut teoksesta nämä kohdat, mutta taitaa olla niin, että Houellebecq on siinä asemassa, ettei hänen teoksiaan pahemmin editoida.

Ville Keynäsin käännös ylittää kohdallisesti ja taitavasti kielimuurin, eikä teksti tunnu käännökseltä, mikä onkin hyvän suomennoksen paras tunnusmerkki. Keynäs on myös muiden erinomaisten Houellebecq-suomennosten takana.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto