Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kuvat ovat Lintumiehessä sanojen näyttämö

Outi Hytönen, 2.11.2019
Mika Honkalinna: Lintumies 191 s., Docendo 2019

Miksei aikuisten kaunokirjallisuudessa useamminkin käytetä kuvitusta? Mika Honkalinnan teos Lintumies on päällisin puolin luontokuvakirja, mutta osoittautuu tekstin puolesta täysin kaunokirjalliseksi. Kauniit valokuvat rytmittävät lintubongari- ja luontokuvaajaporukan retkistä kertovia lukuja. Kokonaisuus on niin harmoninen ja toimiva, että kuvitusten harvinaisuus aikuisten fiktiossa alkaa äkkiä ihmetyttää.

Arkielämän vaatimuksia ja raskaita ajatuksia paetaan metsään, lintuja tarkkailemaan.

Kuvien ja fiktiivisen, luontoaiheisen kerronnan yhdistelmästä tulee mieleen Veikko Huovisen Puukansan tarina, jota kuvitettiin aikanaan kolmeenkin otteeseen erilaisilla tyyleillä (1984, 1990, 1994). Huovisen kirjassa pääroolissa olivat kuitenkin puut, kun taas Honkalinna keskittyy ihmisiin. Metsä ja sen linnut toimivat kehyksenä ihmissielun liikkeiden tarkastelulle.

Honkalinna on aiemmin julkaissut tietokirjoja, Lintumies on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Päähenkilö on Sepi, jonka kautta pieni, vaihtuva retkiporukka on päätynyt yhteen. Sepi on porukan edesmennyt johtohahmo, joskaan hänen toimintansa ei kummoisen johtajan kriteerejä näytä täyttävän: linturetkille tarvitaan useimmiten kuski, sillä Sepi on toisinaan päissään jo lähtiessä, mutta viimeistään iltanuotiolla. Myös pubipysähdykset voivat kuulua retkiin. Sepin johtajuus onkin henkistä laatua.

Vähitellen selviää, että Sepillä on traaginen perhetausta. Vaikea isäsuhde on jättänyt jälkensä. Mietittävää löytyy muidenkin miesten menneistä, ja siitä kasvaakin porukkaa hiljaisesti yhdistävä side. Arkielämän vaatimuksia ja raskaita ajatuksia paetaan metsään, lintuja tarkkailemaan.

Sudenkorennon herkkyys ja luolamiesmäisyys

Lintumies koostuu episodimaisista luvuista, joissa kertaillaan linturetkiä ja muistellaan Sepiä. Lopussa pohditaan elämää, luonnossa olemista ja ennen kaikkea isien ja lasten suhdetta. Teksti voisi olla välillä eräkirjasta, välillä veijariromaanista, joissain kohdin taas saadaan lukea mitä herkintä luontokuvausta.

Vaihteleva tyyli ja rellestämisestä herkistymiseen vaihtelevat tunnelmat luovat upeita kontrasteja. Vaihtelu tekee tekstistä syvästi inhimillisen, heikkouksineen ja viisaine ajatuksineen. Sepin henkilöhahmossa ilmenevät kaikki nämä puolet: ”Siinä [Sepissä] yhdistyvät sudenkorennon herkkyys, hersyvä huumorintaju ja väkivallan vastustaminen jonkinlaiseen suorasukaiseen luolamiesmäisyyteen, joka ottaa ja vie.” (s. 132) Samaan tapaan voisi kuvata koko kirjaa.

Lintumies on kunnianosoitus erikoislaatuisen tyypin elämän uralle.

Kirjan tarinoiden yhteys Honkalinnan todellisiin seikkailuihin ja ystäväpiiriin jää arvailun varaan (eikä sillä ole toki väliä lukijan kannalta), mutta olipa Sepi sitten täysin fiktiivinen tai reaalimaailman ystävästä voimakkaita vaikutteita saanut hahmo, Lintumies on joka tapauksessa Sepin henkilöhahmoon kiteytyvä kirja, kunnianosoitus erikoislaatuisen tyypin elämän uralle.

Rennonletkeää huumoria tekstiin tuo murteellinen dialogi. Kaakkois-Suomen puheenparsi on taipunut Honkalinnan näppäimistöllä eläväksi ja värikkääksi keskusteluksi.

Honkalinnan luontokuvaukset eivät aina ole kaunokirjallisesti omalaatuisinta lajia. Lajibongarin ja retkeilijän silmät ovat olleet kertojalla käytössä. Parhaimmillaan kirjailija kuitenkin osaa luoda sykähdyttävän kauniita hetkiä:

Järven tyyni peili tummuu yötä kohden. Ahvenet kypsyvät nuotiolla tikun nokassa. Iltaöinen luonnonhiljaisuus on painanut miesten puheen vaimeaksi mutinaksi, lähes kuiskaukseksi. Rantasipien kirkas tillitys kiitää vedenpintaa viistäen rantakiveltä toiselle ja kuikan ulvonta viiltää kuulasta yöilmaa kuin partaveitsi. Se huutaa nimeään majesteetillisella voimalla johon sen lajitoveri vastaa etäämpää järveltä, kolmas vielä kauempaa yöhämärän takaa. Rantametsän latvuston kautta koukannut nuotiosavu laskeutuu vaaleana haamuna kummittelemaan veden ylle. On joutomiesten yö.” (s. 48)

Kuvankaunis luonto

Luonnon kauneutta janoaville Lintumies on kuvituksen puolesta aarre. Valokuvista huokuu uskomattoman tyyni rauha ja hiljaisuus.

Lintumies on lisäksi tyylikäs kirja. Harvoin tulee muistettua kansitaiteilijoita (tässä Jyri Alanne), ja vielä harvemmin kirjan sisuksen ulkoasusta vastaavaa. Riikka Löytökorpi on tehnyt Lintumiehen kanssa upeaa työtä. Kuvilla on tilaa hengittää.

Ilman kuvia Lintumiehen teksti ei olisi yhtä vaikuttava.

Kertoja ei kommentoi kuvia lainkaan, eivätkä niiden maisemat tai lintulajit aina suoranaisesti liity tekstiin. Vain joissain yksittäisissä on kuvatekstinä lintulajin nimi.

Kuvat ovat tekstin tausta, tapahtumien näyttämö. Ilman kuvia Lintumiehen teksti ei olisi yhtä vaikuttava. Lintumies on kuvien ja tekstin onnistunut liitto. Se on lempeä ja inhimillinen rakkaudentunnustus luonnolle ja ystävyydelle.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto