Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Miehinen ikävä

Jani Saxell, 26.6.2003
Mika Terho: Alastomana s., Enostone 2003

Kokoelman nimi Alastomana kuvaa hyvin Mika Terhon viidennen runokokoelman tunnelmia ja ilmaisua; riisuttua, puheenomaista raportointia varhaisessa keski-iässä olevan miehen arjesta naisenkaipuineen, haaveineen ja pettymyksineen.
Terhon runojen ´minä´on nimeään myöten niin lähellä runoilijaa itseään, että ilman suurempia kirjallisuusteoreettisia saivarteluja voidaan puhua päiväkirjarunoudesta – niin hyvässä kuin pahassa.
Platon oli oman aikansa typerys./ Nykyisin Turun ihannevaltiosta/ poistetaan kaikki muut paitsi runoilijat.

Terho osaa olla ääneen naurattavan hauska. Yllättäviä arkihavaintoja ja katutason näkymiä Pärnusta, Meksikosta ja Suomen Turusta löytyy, kun kirjailija malttaa kääntää hetkeksi huomionsa pois itsestään tai ohikulkevista naisista.

Pahimmillaan kokoelma on vaarassa luisua mikkoalatalomaiseksi, säälinsekaiseksi tuoppiin itkemiseksi, tosin sillä erotuksella, että runojen ´minä´on käynyt läpi katkaisuhoidot ja bailaa ostamalla pullan sekä kuuntelemalla musiikkia.

Kaikki miehet näkevät unia, Terho kirjoittaa vastaukseksi Marja-Liisa Vartiolle.
Kokoelmassa nähdään unia nimenomaan naisista. Hameiden alla asuu ikuinen juhannus,/ jonka Jeesus antoi meille/ lahjaksi ja anteeksi.
Runoilija tunnustautuu ummikkoromantikoksi, joka on paremman pideltävän puutteessa pitänyt itseään kädestä.

Terho on riipaisevimmillaan muistellessaan elämäänsä väärinymmärrettynä panomiehenä, menneitä rakkauksia jotka ovat jättäneet kipeän jäljen. Välillä saan hetkeksi / rakkauden helmasta kiinni, / kunnes saksin sen riekaleiksi / luonteeni vappunaamarilla.

Suomessa ei ole aikoihin ilmestynyt hyvää seksuaaliaiheista lyriikkaa. Aihe onkin tunnetusti vaikea. Terho kieltämättä yrittää, mutta lukijalle tulee hieman kiusallinen olo useissa runoissa esiintyvästä rintojen, nuorisopakaroiden ja naparenkaiden himokkaasta tuijottelusta. Runojen ´minä´ imee Kata Kärkkäisen nänniä kuvalehden sivulta, myös seksipuhelimet ja pornokaupat tulevat tutuiksi.

”Siitä puhe, mistä puute”, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Lukija uskoisi vähemmälläkin. Terho ansaitsee kuitenkin
kiitoksen rohkeudesta saattaa kokoelmaksi asti yksinäisyyden ja miehisen turhautumisen tuntoja, jotka ovat varmasti tuttuja monelle suomalaiselle. Esteettinen ja teoriatietoinen korkearunous ei ole vahingossakaan näihin aiheisiin tarttunut.

Parhaimmillaan vähäeleisenä

Terho myös ironisoi suomalaista miehen mallia ja pätemisen tarvetta. Yhdessä runossa identiteetti löytyy Toyota Carinalla hurjastelusta ja Hurriganesin kuuntelusta. Toisaalta itseironinen
pullistelu ja oman itsen määrittely uhkaa paikoin muuttua maneeriksi. Olen luodinkestävä pumpulipäämies./ Olen Tanska miinus Ruotsi. / Olen puhdas ilo vinoutuneena,/ vinettoa veteen sekoitettuna,/ väärin ymmärretty vitsi.

Jo seitsemän kirjaa julkaisseen Terhon viime vuosien pieni helmi on Marjo Isopahkalan kanssa tehty yhteiskokoelma Intohimon hullu huhtikuu (Sammakko 2001). Myös dokumenttiromaanissa
90-luvun kuvat (Sammakko 2000) on hetkensä, joskin sitä rasittaa uutuuskokoelmastakin tuttu
miehisen itsesäälin ja itseironian vyörytys, joka aiheuttaa lukijassa hienoista ähkyä.

Parhaimmillaan Terho on, kun hän malttaa jättää turhan kohkaamisen ja sanalaikittelyn. Runoilija osaa kertoa kaipuun ja etsinnän teemoistaan myös universaalimmalla tasolla, vähäeleisesti ja kauniisti. Näin tapahtuu esimerkiksi kokoelman päätösrunossa, jonka siteeraan tässä kokonaan:

Yötäpäivää etsivät/ ihmiset yhteistä syytä,/
yhteisyyttä, syytä elää, läheisyyttä.// Riisuin yltäni
pelon ja ylpeyden,/ puin päälleni rehellisyyden/ ja olin alaston jälleen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto