Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Muukalaisia kolmessa kaupungissa

Iida Rauma, 16.4.2009
Mikko Viljanen: Maan paino s., Teos 2009

Mikko Viljasen kielellisesti moniulotteinen ja taitava romaani Maan paino johdattaa lukijan lähihistoriaan, joka imaisee yhden jos toisenkin ihmiskohtalon pyörteeseensä. Impressionistiset katkelmat ja havainnollinen, lyyrinen kieli yhdistyvät samaan tapaan kuin Viljasen vuonna 2004 julkaistussa kiitellyssä esikoisromaanissa Todennäkyjä.

Maan paino lähtee liikkeelle 80-luvun lopun Helsingistä, jossa teini-ikäinen Oleg Onetškin asuu perheineen. Olegin isä on venäläinen vakooja, jonka suomalaisella yhteyshenkilöllä on Olegin ikäinen tytär Alma. Nuorten ystävyys loppuu varoittamatta. Kun Berliinin muuri murtuu ja ihmiset kautta itäblokin suuntaavat länteen, Olegin perhe pakenee Siperian halki kohti Venäjän äärimmäisiä itärajoja.

Maan paino tarkastelee paitsi vakoilua myös laitonta maahanmuuttoa, pikkurikollisuutta ja prostituutiota. Ennen kaikkea se on kirja muukalaisuudesta ja ihmisyhteisön ulkopuolelle joutumisesta. Samalla se on myös eräänlainen epätodennäköinen rakkaustarina. Vaikka Viljasen historiallinen ote on tarkka, ei Maan painon historiankuva tuo ratkaisevan uutta käsityksiin vakoilu- ja yhteyshenkilöjärjestelmästä, joka saavutti Suomessa lähes institutionaaliset mittasuhteet. Romaanin pääpaino on yksilöissä. Lähihistorian valottamisen ja tulkinnan sijaan esiin nousevat herkät ja persoonalliset henkilöhahmot, joiden kautta yhteiskunnalliset ilmiöt saavat kasvot.

Johdonmukaisen ja väistämättömän historiankulun sijaan Viljasen teoksessa poliittiset mullistukset tapahtuvat kaukana tavallisten ihmisten elämästä. Niiden vaikutukset ovat mielivaltaisia ja yksilötasolla vaikeita käsittää. Maan painossa esiin nouseekin todellisen elämän epäloogisuus ja sattumanvaraisuus.

Kerronnan kannalta tämä on haaste. Yhtenäisen ja johdonmukaisesti etenevän tarinan sijaan Viljanen turvautuu sattumaan ja osin epäluotettaviin kertojiin. Ratkaisu avaa moninaisia tulkinnanmahdollisuuksia, mutta välillä se myös uhkaa luoda romaanin rakenteeseen levottomuutta ja hajanaisuutta. Romaanin alkupuolella ajan reipas kuljettaminen tekee tapahtumien välisistä syy-yhteyksistä vaikeita hahmottaa. Kun Alma ja Oleg kohtaavat toisensa uudelleen aikuisina, alkavat romaanin henkilöiden elämänkohtalot kietoutua toisiinsa melkein liiankin helposti.

Ulkopuolisia ja vieraita

Maan painon keskeiset henkilöt ovat kaikki tavalla tai toisella muukalaisia. Kun Oleg muuttaa ystävänsä Andrein kanssa Suomeen välttääkseen armeijan, hän päättää ryhtyä suomalaiseksi Olli Lepistöksi. Tavoite osoittautuu vaivalloiseksi saavuttaa, ja laittomana maahanmuuttajana Oleg tipahtaa nopeasti yhteiskunnan ulkopuolelle. Vaikka Olegin suuri rakkaus Daria pärjää Helsingissä paremmin ja saa mallintöitä, venäläisen naisen rooli Suomessa käy hänelle lopulta liian raskaaksi. Myös Olegin lapsuudentuttava Alma elää omalla tavallaan yhteisön laitamilla. Hän on irtaantunut arjen säännönmukaisuuksista sairastuttuaan ”dysmorfiseen ruumiinkuvahäiriöön”, joka vie hänet mielisairaalaan.

Olegin ulkopuolisuus ei rajoitu vain siihen, että hän kuuluu venäjänkieliseen vähemmistöön. Hän on muukalainen maasta riippumatta. Kun Olegin perhe joutuu Neuvostoliiton romahtaessa muuttamaan Kaukoidässä sijaitsevaan Magadaniin, Oleg ei sopeudu paikallisten nuorisojengien armottomaan maailmaan. Pietarissa traumaattinen kokemus mielisairaalassa taas eristää hänet hänen vanhoista ystävistään, ja rahapula ja yhteiskunnallinen epävakaus johdattavat hänet nopeasti pikkurikollisuuteen. Olegin menneisyys kohoaa ylitsepääsemättömänä esteenä hänen ja muiden ihmisten väliin. Almaa ja Olegia yhdistääkin ennen kaikkea vierauden kokemus. Siinä missä Oleg tuntee juurettomuutta joka maassa ja kaupungissa, ei Alma ole kotonaan ruumissaan.

Viljasen kuvaus marginaalissa elävistä ihmisistä on sympaattista ja itsestäänselvyyksiä välttävää. Romaanin venäläiset keskushenkilöt, Oleg, Daria ja Andrei, ovat kaikki ensisijaisesti yksilöitä. Jopa Andrein kiinnostus äärioikeistolaiseen rotuideologiseen ajatteluun näyttäytyy jollain lohduttomalla tavalla ymmärrettävältä reaktiolta maailmaan, jonka tuttu järjestys on äkisti pyyhkiytynyt pois.

Maan paino on monisyinen romaani, jonka henkilöhahmot kaihtavat stereotyyppisiä odotuksia. Tervetulleen ja tuoreen vähemmistökuvauksensa lisäksi se luo yksilökeskeisen ja humanistisen katsauksen lähihistoriaan tavalla, joka on mahdollista vain hyvälle fiktiolle.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto