Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sairauteen voi paeta

Ritva Kolehmainen, 8.12.2004
Nanna Papu-Kivimäki: Wannabe enkeli s., Kirjaskorpionit kustannus 2004

Näinkin kirjan voi löytää: ulkonäkö houkuttelee tarttumaan teokseen. Vaasalaisen Nanna Papu-Kivimäen (s.1978) romaani vie mukanaan mielisairaalan maailmaan, potilaaksi ja hoitajaksi. Onko täydellisyys vain harhaa? Wannabe enkeli on omanlaisensa selviytymistarina, josta ristivalotus tekee kiinnostavan. Elämän ristiriita on läsnä.

Aamun auvoa varjostaa sanomalehden uutinen: nuori mies sai surmansa autokolarissa. Annina on iloinen koulun loppumisesta, eikä halua ikäviä uutisia kesäänsä pilaamaan. Tarina etenee kahden ihmisen sairaalapäiväkirjana. Sairaalapäivä 1.: Todellisuus pesee kätensä minusta, minä-kertoja kirjoittaa. Ovet kolahtavat hänen takanaan. Häntä kohdellaan kuin lasta, vaikka hänen päänsä on täynnä ajatuksia. Häntä tutkitaan, muttei kuunnella.

Papu-Kivimäen esikoisteos tuo mieleen Hanna Marjut Marttilan Tulikirjan mielisairaalamiljöön ja tapahtumat (Otava 1998). Päähenkilön, 14-vuotiaan Kallen sanat, ”pelastakaa mut jos pystytte”, anovat apua. Wannabe enkelissä lääkäri sanoo: ”Vielä me sinut kuntoon saamme.” Näkökulma on erilainen, mutta ahdistus yhteinen.

Lukitut ovet

Päivät toistuvat samanlaisina, mutta mustiin pukeutunut potilas rekisteröi tarkkaan ympäristöään. Kodikkuudella yritetään peitellä paikan julmuutta. Petollista sievistelyä, hän kirjoittaa päiväkirjaansa. Lääkäri uskoo saavansa hänet vielä puhumaan. Potilas tuntee olevansa keho, johon voidaan syöttää lääkkeitä lupaa kysymättä. Hän sanoo itkevälle peilikuvalleen, ettei ole syytä itkeä, kaikki kääntyy hyväksi.

Mielisairaalan kolkko maailma lukittuine ovineen työntyy lukijan tajuntaan. Potilas vaistoaa hoitajat pahoina ja pelkoa herättävinä. Mutta kahdeksantena sairaalapäivänä hän näkee hoitajien lasikopissa ´Keijun´, hoitajan, joka on vangittu kuten hänetkin. Juuri keijuhoitaja saa hänet vähitellen liikkeelle, käsitöiden pariin ja ulkoilemaan. Sairaala on myös turvapaikka, siellä ei tarvitse miettiä vuokrarahoja tai työhön menoa. Voi vain unohtaa ja nukkua. Mutta kun unet muuttuvat painajaisiksi, ei uskalla edes nukkua.

Keijuhoitaja valvoo

On surun vanki, se köyttää minut sänkyyn estäen minua puhumasta. Hoitajat eivät ymmärrä puhumattomuutta, kun eivät näe siteitä. Mustapukuinen ajattelee,että keijuhoitaja on päättänyt tehdä hänestä onnellisen ja sosiaalisen ihmisen. Keijuhoitajan mukana kulkevaa mieshoitajaa hän ei siedä. Mutta keijuhoitajan kanssa voi istua vaikka tupakalla.

Kun aikaa on kulunut toista kuukautta, potilas lukee päiväkirjaansa ja näkee päivien ankean rutiinin. Hän odottaa vain poispääsyä ja pakenee romaanien maailmaan. Muistot ja ikävä nousevat mieleen. Entisessäkin elämässä häntä hallittiin. Rakkaus jätti minut, kaasutti tiehensä. Kuvataiteilija Papu-Kivimäki kirjoittaa tarkkaa tekstiä, piirtää asiat sanoilla näkyviin.

Keijuhoitaja kertoo

Kirjan toinen luku on Anniinan tarina ensimmäisestä mielisairaalan työpäivästä alkaen. Hoitajien kertomukset vaikeasta mustiin pukeutuneesta tytöstä saavat hänet ottamaan tämän suojelukseensa. Hänellä on vielä ihanteita. Hän on aina avulias työkavereilleenkin, koska ihmisten pelastaminen ongelmista on hänen ilonsa.

Myös Anniinan kertomus etenee sairaalapäiväkirjamerkintöinä.Lukiessa ensin vähän kiusaa kun tutut asiat toistuvat, mutta näkökulma on kiinnostava ja kokonaisuus hahmottuu selkeäksi. Mieshoitaja on erilainen Anniinan kuin potilaan silmin. Lopulta kokemuksissa on paljon samaa.

Kun Anniinalla on menossa 36. sairaalapäivä, mustasiipinen, kuten hän tyttöä nimittää, vihdoin puhuu. Ja Anniina kuuntelee, kunnes sanat loppuvat ja tunteet alkavat. Kun tyttö lähtee sairaalasta, Anniinakin muuttaa toiselle osastolle.

Elämä on menetyksiä

Mustapukuinen tyttö palaa lapsuuteensa, joka on ollut menetyksiä täynnä. Lapsi jaksaa uskoa, että isä ja äiti tulevat takaisin, mutta mummo sanoo: ”Voi lapsirukka.” Lapsuus harpotaan pitkin askelin ja lyhyin kuvin läpi, mutta kyllä niistä todellisuus rakentuu. Ilo on kadonnut nuoren tytön elämästä.

Usein Papu-Kivimäen teksti on herkän runollista. Se on vastakohta kipeille asioille. – jonain päivänä jäät sulaisivat, lumet lähtisivät ja talvi hellittäisi otteensa minusta. Onni tulee nuoren miehen hahmossa. Elämässä on intohimoa, kaipuuta ja käpertymistä. Rakkaudeton tarttuu kuin hukkuva läheiseensä. Tarina kulkee koheltaen eteenpäin ja pitkästyttää välillä. Mutta ympyrä sulkeutuu, avohoidossa alkaa jatkokertomus. Menneisyys hengittää niskaan

Pienkustantajien esiinmarssi

Papu-Kivimäen esikoisteos on ensimmäinen uuden pienkustantajan julkaisema kirja. Kolmen naisen perustama kustannusyhtiö toteutti heidän pitkäaikaisen haaveensa. Koska teoksen kirjoittaja on yksi kustantajista,suhtauduin teokseen ennakkoluuloisesti kuin omakustanteeseen. Kirja oli kuitenkin ammattitaitoisesti kustannustoimittajien käsien läpi käynyt. Jäänkin odottamaan talon ulkopuolisten teoksia kiinnostuksella. Toki meillä on hyviä esimerkkejä oman kirjansa kustantajista aina Paavo Haavikon Art Housea myöten, mutta valitettavasti on myös painokoneeseen tökättyjä tekeleitä.

Kirjaskorpionit vaikuttaa samantyyliseltä kuin kahden naisen kustantamo TAI-teos, joka julkaisee vähän, mutta laatukirjoja. Jatko ratkaisee Kirjaskorpionien paikan kustannusmaailmassa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto