Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Essoerakon viimeinen trippi

Jantso Jokelin, 23.8.2008
Niall Griffiths: Lampaanköyrijä s., Like 2008 Kääntäjä(t): Moog Konttinen

Huumetokkuraista walesilaisnuorta vaivaa luonnossa ja ihmisten ilmoilla vietetyn elämän välinen ristiriita. Oikeastaan ristiriita on vain ihmisissä, epävarmuuden ja mitättömyyden tunteissa, joita ihmiset pelkällä läsnäolollaan hänessä herättävät. Siirtyessään yksinäisyydestä ihmisten ilmoille Ianto, tarinan kurja antisankari, tuntee heti minuutensa katoavan. Vain luonnossa hän näkee selviä vastauksia, oli kyseessä sitten petolintujen verinen taistelu tai koppakuoriaisen vaivihkainen taivallus. Huumeet, syrjäytyneisyys ja ensimmäinen trauma ajavat nuorta yhä syvemmälle itseensä, yhä kauemmas muista ja lopulta äärimmäisiin tekoihin.

Walesilaiskirjailija Niall Griffiths on rakentanut Lampaanköyrijään yllättävän yhdistelmän. Synteettisten huumeiden ympärillä pyörivän elämäntavan yhdistäminen hurmahenkiseen luontoihannointiin on harvinaista luettavaa. Vaikka tarina sijoittuu metsäreivien ja huumehökkelien masentavaan välimaastoon, tunnelmat ovat juurevia, kosmisia ja vavisuttavia. Luonto ei ole romanttinen, estetisoitu tai inspiroiva ympäristö vaan yhtä lailla kauhistuttava, toteava ja kaiken lopettava koneisto. Luonto on yhtä läheinen ja saavuttamaton kuin avaruus: kylmä, pimeä, absurdi, käsittämätön.

Walesilaisnuori Ianto on kaveriporukkansa hiljaisin ja oudoksutuin istuja, jota osa porukasta jopa vieroksuu ja pelkää. Kaikki katsovat häntä alaspäin enemmän tai vähemmän. Hän on kuitenkin lunastanut paikkansa hilpeiden sekakäyttäjien joukosta, satunnaisen pilkan ja naureskelun keskeltä. Hän saa osansa kotipolttoisesta, essoista, piristä ja kaikenkirjavista mömmöistä, jotka syrjäytyneelle hökkeliklaanille toimivat menolippuina todellisuuteen.

Hämärät napit ja huono viina ovat kairanneet Iantoon tumman aukon, joka löytää kaltaisensa vain vuorten autiudesta. Kun Ianton isoäiti kuolee, hänet häädetään vanhasta talostaan ja muukalaiset valtaavat hänen rakkaan kotiseutunsa. Hiljainen viha alkaa kerääntyä nöyryytetyn miehen sisuksiin.

Lopulta luonnonkappaleiden käytöksestä imeytynyt vaisto syrjäyttää inhimillisen järjen ja harkinnan. Kemikaalien pehmentämässä vartalossaan nuorukainen tuntee läheisyyttä vain kallioita, järviä ja eläimiä kohtaan. Muu on teeskentelyä, eksyneiden ihmisten merkityksetöntä kuhkimista. Ianton ja luonnon kannalta paha personifioituu henkisyyttä ja menetettyä luontosuhdetta etsivään ihmiseen.

Buddhalaista kirjallisuutta lukevat, omissa mielissään ”maailmaan heitetyt” parrakkaat hipit ovat valmiita raivaamaan tieltään kaiken, joka seisoo heidän yksilönkehityksensä tiellä. He saalistavat sisäänsä filosofista valoa ahneina kuin haaskalinnut. Vuorilla vaeltelevia itsensä etsijöitä Ianto päätyy vainoamaan ajattelematta sen enempää oikeaa ja väärää kuin petoeläin reviiriään puolustaessaan.

Viha typeryyttä ja egoismia kohtaan

Griffithsillä on paljon terävää sanottavaa. Hän näkee elämän säälimättömänä taisteluna. Hän näkee ihmiset ladoissa hohtavina Maan asukkaina, kosmisina muukalaisina, kaatumatautisina varjoina teknomusiikin sykkeessä. Hän kuvaa vimmaisesti myös ihmisolennon typeryyden ja egoismin erakossa synnyttämää vihaa ja vastenmielisyyttä. Lampaanköyrijä tihkuu ajoittain jopa nationalistista paatosta. Tämä ei ole yksiselitteisen vastenmielistä – jokin yltiöpäisessä kotiseutuylpeydessäkin vetoaa ja on aina vedonnut ihmisiin, niin pelottavaa kuin se äärimuodoissaan onkin.

”…tanssivat siluetit liikkuvat lasin takana ja jokaisesta sykkivästä teltasta iskee erilaisia musiikkilajeja ja ne sekoittuvat yhdeksi hulluksi soinnuksi ja ne ovat kuin erillään olevia maailmoja, jotka ovat kuitenkin toistensa lomassa, monenlaisten kilpa-ajojen esiintymisfoorumi, joskin jollain tavoin sulautuneena yhteen, kokoontuneina juhlimaan vaikeatajuisten signaalien ja vain asiaan vihkiytyneille avautuvien koodien muodostaman laajojen nettiyhteyksien kutsumana, vapaasta tahdostaan, salaa ja ulkomaailmasta eristäytyneenä. Kuin avaruusolioista koostuva laji maapallon väestöön sekoittuneena kuhisemassa ja parveilemassa paljastaakseen näyttävästi kaksi napaansa…”

Lampaanköyrijän rakenteessa vuorottelee kolme ulottuvuutta. Ianton kummajaisluonne paljastuu hänen ystäviensä dialogien kautta. Ianto ei ole näissä kaljamukikeskusteluissa paikalla, joten pojat puhuvat suunsa puhtaiksi ja syytävät syytöksiä ja kärkkäitä mielipiteitä, vaikka lopulta he tahtoisivat vain ymmärtää, mikä on mennyt vikaan.

Tämä on kuitenkin vain yksi puoli Iantoa. Kertomuksessa saavat sijansa myös välähdyskuvat hänen lapsuudestaan, jolloin luontosuhde ja ihmiskontakti on vasta muodostumassa ja maailma on uusi. Kolmantena kerrontana kulkee reivien ja kallioiden välissä vaeltavan Ianton hiljainen matkakertomus. Eri tyyliset kerronnat kietoutuvat yhteen ja kätkevät kuitenkin kukin omat salaisuutensa. Ratkaisu on perusteltu ja onnistunut.

Kerronnallisen rakenteen lisäksi Moog Konttisen suomennos on hämmästyttävän toimiva. Konttinen on kääntänyt huumesanastoa, ailahtelevaa katukieltä ja kymriä sekoittelevan haasteellisen tarinan oivaltavasti. Dialogi on sujuvaa suomalaista yleisslangia, jossa on roppakaupalla verbaalisia oivalluksia, törkeää kiroamista ja huumehuuruisen älyn väläyksiä. Myös graafisten tapahtumakuvausten tumma runous on kääntynyt luovasti.

Suomalainen lukija tavoittaa Ianton sisäisen maailman takuulla yhtä kouriintuntuvasti kuin alkukielellä tarinaa lukevakin. Niin hyvin kuin happopäissään vaeltavan walesilaiserakon nyt suinkin voi tavoittaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto