Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hyvälläkin on hulluutensa

Alli Kantola, 15.10.2005
Oiva Arvola: Kenkähullun matka s., Kulttuurivalistamo Odysseus 2005

Lapin kulttuurin hyväksi räväkästi ja monipuolisesti toimineelta Oiva Arvolalta on syntynyt yli 30 vuotta vahvaa jälkeä Kirjayhtymän suojissa: saagoja, romaaneja, runokokoelma, näytelmiä. Ammatilliseen rutiiniin luottaen Arvola pusertaa nyt omasta kustantamostaan ensimmäisen romaanin, ilkikurisen tai paatoksellisen, lukutavasta riippuen. Harmillisesti sen sivuilla on läsnä myös rakenteen ja tekstin tarkistajan, editoijan, puute.

Ansiokkaasti suomalaisen arjen rakentajaa, puutteessa elävää raatajanaista kuvannut Arvola on nyt valinnut päähenkilöksi työlleen uskollisen virkanaisen. Romaanin dramaattinen käänne syntyy siitä, että työssään uupuneen pienen miehen hahmossa kohtalo riisuu naisen hänen ainoasta heikkoudestaan. Eikä tällä katastrofilla ole mitään tekemistä seksin kanssa.

Romaani antaa seikkaperäisen, asiantuntevan kuvan syrjäseudun pienkoulun opettajan työstä, oppimistavoiltaan monenkirjavista oppilaista sekä kateellisina juonivista kyläläisistä. Kuvitteellista kirjassa on vain erinomainen johtokunta, joka yhtä jäsentä lukuun ottamatta pysyy parhaansa yrittävän opettajan tukena ja kannustajana. Ehkä sellainen on jossain tottakin.

Vaikka aihelma olisi syntynyt muutama vuosikymmenen sitten, asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Yksiopettajaiset koulut lisääntyvät ainakin tilapäisesti, opettajat joutuvat ratkomaan itsenäisesti ongelmia todellisuudessa, johon ei Helsingin päättäjien ymmärrys ulotu. Belinda Lyytisiä tarvittaisiin.

Hyvältä karsitaan viimeinenkin hulluus

Hyvä opettaja on merkittävä asia kansakunnan hyvinvoinnille. Hyvälläkin on hulluutensa; kirjan päähenkilö pistää kaikki liikenevät rahansa merkkikenkien keräilyyn. Joku olisi voinut panna kenkänäyttelyn kasvamaan euroja, mutta Belinda Lyytinen on kasvattaja, ei liikenainen. Onneksi ylellinen kenkäkokoelma on tyhmille ja ilkeämielisille kyläläisille ymmärryksen tavoittamattomissa. Belindan antautuvaa opetusta ja lasten hoivaamista yksinkertaiset ja ilkeät sen sijaan onnistuvat kivittämään. Ihmisten keskinäinen kateus ja pahantahtoisuus ajaa opettajan hakemaan uutta työpaikkaa.

Matka uusiin maisemiin koituu kohtaloksi. Se puhdistaa Belindan hänen elämänsä ainoasta turhuudesta. Voi vain arvella, mitä jää jäljelle: puhdassieluinen hyvää tahtova kansalainen, jolla ei ole pahantahtoisten ihmisten keskellä maailmaa parantaessaan enää mitään pakopaikkaa.

Arvolan kieli on syntynyt suorassa puheessa Lapin eläjien kanssa. Ilmaisu on kehittynyt rikkaaksi ja saanut rytmisyytensä lyhyissä saagoissa, jotka ovat runoa, rukousta, balladia, vetoomusta, kannanottoa, tarinaa, yhtä lailla sepitettä kuin tottakin, mutta aina ihmisen makuista. Tapahtumien sykkeeseen ja väreihin on totuttu. Nytkin Arvolan kerronnassa on ilkikurisuutta, mutta rytmitys on laahaavaa, tapahtumat sammuvat usein selittelyiksi. Kappaleissa on turhia häntiä. Vain tuttu rikas kieli pitää ajoittain kerrontaa elossa. Vasta kirjan loppupuolella syke ja iskevyys heräävät. Toisaalta: selkeästi, vankasti ja todenmukaisesti piirretyt tapahtumat rakentuvat kyllä asioista perillä olevan lukijan mieleen pohdittaviksi.

Arvola on peruskoulutukseltaan opettaja ja käsitellyt kirjoissaan kasvatusta ennenkin, erityisesti romaanissa Taivaan painamat (Kirjayhtymä 1975). Pohtiiko Arvola nyt, missä hyvä kasvattaja on piileskellyt viime aikojen yhteiskunnallisten muutosten aikana? Belinda Lyytinen ei suuresta koostaan huolimatta ole muutosagentti. Hän on liian pelokas, hyvä ja tunnollinen. Selvästikin hänen koulutuksestaan puuttuu tieto yhteiskunnasta. Kirjan loppukohtauksessa kirjailija antaa hänelle mahdollisuuden herätä unesta.

Kasvattaja, kulttuurivaikuttaja ja Suomen Tolkien omassa valtakunnassaan

Oiva Arvola on arvonsa ansainnut 70–vuotias runoilija, kirjailija, kriitikko ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Kirjayhtymän vuosilta Oiva Arvolan tiliin listataan puolen kymmentä romaania, kahdeksan näytelmää (suuri osa Jorma Eton kanssa tehtyjä), yksi runokokoelma (Linnustajan maa, 1977), kuunnelmia ja tv-näytelmiä.

Arvola on kirjoittanut uskomattoman määrän artikkeleita ja kannanottoja luovan ihmisen elämän puolustamiseksi. Mies on tehnyt suurtyön Suomen ja erityisesti Lapin kulttuurin pöyhimiseksi ja pönkittämiseksi ja ansaitsisi jo hengähdyksen. Sitä ei tule. Viimeinen aluevaltaus on Lapin joidenkin murteiden sanakirjat (mm. Yhtäkoska, WSOY 1999 ja Elähän hötkyile, WSOY 2005).

Arvolan työtä ei ole suotta verrattu C.S. Lewisin Narnian tarinoihin tai J. R. R. Tolkienin töihin. Tolkien tutustui suomalaisten Kalevalaan ja sai mm. siitä herätteen synnyttää mytologiseen sanastoon pohjautuvan tekstimaailmansa. Senni Laine selittää (LUKUfiilis 1/2005) saagan kuluvan kansanperinteen, perinnetieteen ja kulttuuriantropologian ryhmään. Arvolan työt, toisin kuin Lewisin ja Tolkienin, pohjautuvat todellisen kansan kokemuksiin ja kieleen.

Nykyisin kulttuurivaikuttaja Arvola on myös Kampsuherran Valtakunnan vastaava valtionhoitaja ja toimitusjohtaja. Rovaniemen maalaiskunnassa olevassa Kampsuherran valtakunnassa kävijät ohjataan Lapin kulttuuriin ja elämään.

Kampsuherran valtakunta on sovun, rauhan ja rakkauden paikka. Häiritsen sen rauhaa kuuluttamalla tarkkaa editoijaa Kampsuherran mahdollisille seuraaville kirjoille. Oiva kirjallinen tuotanto ansaitsee arvonsa loppuun asti.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto