Alku ja muut ajat

Tapani Kärkkäinen on tehnyt kulttuuriteon suomentaessaan Olga Tokarczukin (s. 1962) romaanin Alku ja muut ajat sekä aiemmin romaanin Päivän talo, yön talo (Otava 2004). Useaan kertaan palkittu Tokarczuk on puolalaisen nykykirjallisuuden kuumia nimiä.

Alku ja muut ajat esittelee Alku-nimisen kuvitteellisen puolalaiskylän. Teoksessa kuvataan Alun ihmisten yksinkertaista elämää, heidän työntekoaan, vaikeuksiaan, kamppailuaan, rakkauksiaan, vanhenemistaan ja menetyksiään, sukupolvien kulkua. Ajallisesti romaani kaareutuu ensimmäisen maailmansodan vaiheista kutakuinkin nykypäiviin. Alku on etäällä kaikesta, mutta ulkomaailman tunkeutuessa sotien muodossa kylään sen elinehdot murtuvat ja muuttuvat. Alku on pikkuinen, vaatimaton kylä, mutta ulottuvuus, jolla Tokarczuk kyläänsä tarkastelee, on valtaisa ja kunnianhimoinen. Hän keskittyy kuvaamaan aikaa, joka vertautuu milloin kaikkialle leviävään sienirihmastoon, milloin Jumalaan ja enkeleihin.

Alku sijaitsee maailmankaikkeuden keskipisteessä, neljän vartioivan arkkienkelin välissä. Enkelit näkevät toisin kuin ihmiset: fyysisten muotojen sijasta he havaitsevat asioiden sielun ja merkityksen. Enkeleitä tapahtumat eivät kiinnosta, ja kärsimys ja onnellisuuskin ovat tavallaan vain sivutuotteita.

Arkkienkelien sekä kylän sukujen, Cherubinien ja Serafinien, lisäksi Tokarczukin kirjassa on paljon raamatullisia viittauksia. Romaanin mukaan Jumala on läsnä kaikissa prosesseissa. Koska ihminen pelkää muuttuvia asioita, hän pitää ikuista täydellisenä ja on sen tähden tehnyt myös Jumalasta muuttumattoman. Tämän virhepäätelmän vuoksi ihminen ei voi tajuta Jumalaa. Ajaton Jumala ilmeneekin paradoksaalisesti ajassa ja sen muutoksissa, Tokarczuk kirjoittaa.

Alkua ja muita aikoja dominoi tavattoman kiehtova metafyysinen taso. On olemassa paikka, jossa Alun raja kulkee: ne jotka luulevat matkustavansa kylän ulkopuolelle, jähmettyvätkin tietämättään paikalleen eräänlaiseen ”kelmuun” ja näkevät unta matkoistaan tai siitä, että Venäjä on olemassa. Jähmettyneet seisovat Kielcen-tiellä ”silmät auki ja kauhea ilme kasvoillaan”. Havahduttuaan he palaavat kotiin ja pitävät uniaan muistoina. Yksi Tokarczukin lähtökohta onkin kuvata ulottuvuuksia, joita ei voi rajata maantieteellisesti.

Ajan näkökulmia

”Oppia voi kahdella tavalla. Ulkoisesti ja sisäisesti. Ensin mainittua pidetään parempana tai suorastaan ainoana. Niinpä ihmiset oppivat kaukomatkojen, katselemisen, lukemisen, yliopistojen ja luentojen kautta. He oppivat siitä, mikä on heidän ulkopuolellaan. Ihminen on tyhmä olio, jonka pitää oppia. Niinpä hän liimaa tietoa itseensä, kerää sitä kuin mehiläinen, ja sitä kertyy hänelle aina vain enemmän, hän käyttää sitä ja jalostaa sitä edelleen. Mutta sisällä oleva tyhmyys, joka oppia tarvitsisi, ei muutu lainkaan.”

Romaanissa Tähkä-nimiselle naisella on kuitenkin kyky oppia sisäisesti. Hän ottaa asiat sisäänsä aivan konkreettisesti: hän antaa ruumiinsa kylän miesten käyttöön saadakseen ruokaa tai viinaa ja ottaa samalla itseensä heidän vaimonsa ja lapsensa ja kotinsa, koko seudun iloineen ja suruineen. Tämä on hänen yliopistonsa, ja loppututkinto seuraa raskauden muodossa.

Tähkällä on suuri merkitys romaanissa, sillä hänen hallussaan on intuitiivinen ja mystinen ymmärrys. Tähkä on yhteiskuntansa ulkopuolinen mutta kykenee näkemään muilta salattuja voimia, myöskin oman maailmansa ja aikansa ylle levitettyjen toisten aikojen ja maailmojen ääriviivoja. Hän hahmottaa kokonaisuuksia, jotka jäävät muille, tavanomaisiin askareisiinsa kytketyille ihmisille, vieraiksi.

Kaikkialla maailmassa on paikkoja, joissa materiaa syntyy itsestään. Myös Alussa on sellaisia, ja Tähkä kykenee havaitsemaan ne ja katselemaan, miten maailma luo itseään. Yksi sellainen paikka muistuttaa lähinnä myyränkoloa. Kautta romaanin Tokarczuk nostaakin mielellään vaatimattomat yksityiskohdat suureen arvoon, luo niille yllättäviä merkityksiä.

Aika on Tokarczukin romaanissa monimerkityksellistä, syklistä ja keskeytymätöntä; rinnakkain asetetaan silmänräpäykset ja vuosikymmenet. Koko teos on ottanut tehtäväkseen ajan kuvaamisen, ja romaanin luvut tai jaksotkin on otsikoitu erilaisten aikojen periaatteella, eräänlaisiksi näkökulmiksi ajan äärettömyyteen. Teoksessa on Michałin aika, Misian kahvimyllyn aika, Hedelmätarhan aika, Pelin aika, Popielskin lastenlasten aika, Tähkän aika… Nämä näkökulmajaksot muodostavat romaanin sisään monta pientä tarinaa. Tokarczuk rinnastaa esineet, ihmiset ja eläimet sekä elävät ja kuolleet. Kuolemallakin on oma aikansa – se ottaa vangeiksi ne, jotka olivat ”lapsellisesti kuvitelleet, ettei kuolemista ole tarpeen opiskella”.

Jumalan ja maailman epätäydellisyys

Alussa ja muissa ajoissa linnanherra Popielski saa lahjaksi maagisen pelin, jossa on kahdeksan maailmaa. Pelin tavoitteena on löytää ulospääsy maailmoista, yhdestä kerrallaan. Linnanherra haluaa ratkaista maailmapelin arvoituksen, ja uppoutuessaan peliin hän menettää yhteyden omaan maailmansa realiteetteihin, perheeseensä, miehityksen todellisuuteen sekä mielenterveyteensä.

Linnanherran pelaaman salaperäisen pelin edetessä Jumalakin vanhenee maailma maailmalta, ja vanha ja nuori Jumala tekevät luomisteoissaan erilaisia virheitä. Pelin kautta Tokarczuk tutkiskelee ajatusta siitä, että maailma on epätäydellinen, koska Jumalakin on epätäydellinen. Pelin ohjekirjan nimessä on alleviivaavaa katoavaisuuden symboliikkaa: ”Ignis fatuus”, siis virvatuli.

Tokarczuk punoo romaanissaan yhteen historialliset tapahtumat ja myyttiset elementit, elävän unennäön sekä kommunismin saapumiseen Alku-kylään. Henkilöiden sisäinen elämä on vähintään yhtä tärkeä kuin ulkoinen, ja ulkoista ja sisäistä kuvataan rinnakkain, maailmoja maailmojen sisässä. Kaikki kutoutuu yhteen, paikaksi ajassa. Saksalaismiehityksen aikana natiivit ja saksalaiset oppivat toisensa; kylän lapset tutustuvat sotilaisiin, sanovat käsivarsi pystyssä ”hajhitla” ja saavat miehittäjiltä karamelleja. Lopulta sotilaat kuitenkin teloittavat vauvat naisten syliin, samoin hampaattoman vanhuksen koirineen, sillä ”tämä maailma on tuomittu kuolemaan”.

Teoksessa on rehevää rumuutta ja kauneutta, mysteerejä, mielikuvituksellista näkemystä ja ahdistavia konkreettisia tapahtumia – tappamista, raiskauksia, jopa eläimeensekaantumista, jota vajaamielisenä pidetty Izydor kaiken kukkuraksi pakotetaan katselemaan. Tokarczukin Alku ja muut ajat on maaginen ja realistinen, symbolinen ja historiallinen, viehättävä ja raaka, väkivaltainen ja näkemyksellinen. Tähän romaaniin on vaikea olla menemättä mukaan, se haastaa lukijan syvään kokemiseen, inhoon ja ihmeisiin.

Psykologiksi kouluttautunut Tokarczuk on mahtava kertoja, joka on myyttisen ja mystisen materiaalinsa parissa kuin kotonaan. Hänen monia teoksiaan on käännetty useille kielille, suomeksi tähän asti vasta mainitut kaksi romaania. Toivon todella, että suomentaja Tapani Kärkkäinen jatkaa kulttuuritekoaan.