Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Aikansa uhmakas

Kimmo Koivisto, 9.2.2003
Paul Verlaine: Saturnisia runoja s., Savukeidas 2002 Kääntäjä(t): Einari Aaltonen

Turkulainen pienkustantamo on nostanut päivänvaloon ranskalaisen tulisielun Paul Verlainen esikoiskokoelman, joka ilmestyi ranskaksi vuonna 1866. Suomenkieliseksi nimekseen kokoelma on saanut Saturnisia runoja.

Verlainessa on Villonin henkeä; tyyli vaihtelee purevasta sarkasmista ja satiirista melankoliaan ja niistä taas iloiseen hullutteluun. Välillä kepeä mutta taidokas riimitys saa rinnalleen klassillisen varhaismodernin runon äänen. Verlainen runous on aistillista ja kuulasta. Runoa ’Paimentuokio’ kuvaa näiden adjektiivien lisäksi herkkävireinen: ”lumpeet nuppunsa piilottavat,/ etäämpänä poppelit häämöttävät/ suorissa riveissä, varjot väräjävät;/ pensaikossa kiiltomadot hengähtävät.

Saturnisia runoja on hieman hajanainen. Ehkä sen on hyväkin jäädä fragmentaariseksi näytteeksi Verlainen varhaisrunoudesta.

Kokoelma on jaettu osiin, joista varsinkin osasto ”Oikuttelua” sisältää hilpeää ilottelua, suoraan sanoen hulluttelua. Muutoin runojen luokittelu on vaikeaa; sävyt vaihtuvat niin nopeasti tyylilajista toiseen. Satiirista herjaa seuraavat melankoliset ja balladinomaiset runot – kaikki sukua Villonille.

Osastossa ”Oikuttelua” Verlaineen runoissa on vahvoja tunnelatauksia: ”Kuin haudan uumenista/ vainajien laulunraiku/ löytää sinut, Valtiatar, piiloksista/ ääneni kimeä, epäpuhdas kaiku./ Avaa sielusi ja korvasi näille/ mandoliininsävelille: / sinulle tein mielin kielin/ tämän julman serenadin.” Tässä osastossa Verlainen täysverinen romantiikka näyttää koko kirjonsa.

Verlainen alkutuotannon runot ovat kapinallia ja uhmakkaitakin, tietenkin oman aikansa taustaa vasten. Baudelairen henki näkyy jo selvästi.

Verlaine eli ja koki sen, mitä kirjoitti. Hän eli laitapuolen kulkijan elämää, johon kuuluivat niin alkoholi kuin kurtisaanitkin. Kokoelmaa voidaan tulkita myös omaelämäkerrallisena tai päiväkirjanomaisena: ”Kuin levottomat linnut, toraisat/ muistot minuun tulvivat,/ uppoavat sydämeni lehtikekoon, sydän käppyräistä/ runkoaan katselee…”

Saturnisia runoja on koko kirjoltaan täynnä musiikkia. Säkeet suorastaan puhkeavat soimaan, värit puhuvat ja kuvat soivat oli sitten taustana vainajien virran täyttämä tumma Seine tai tunteikas Daalia.

Pienkustantamo Savukeidas on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla Saturnisia runoja. Uusia suomennoksia on toivottavasti odotettavissa. Saturniset runot on hatun noston arvoinen. Käännöksestä vastaa Einari Aaltonen, myös Rimbaudin suomentajana ansioitunut.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto