Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Proosallista lyriikkaa välitilasta ja hajoamispisteestä

Maiju Laitanen, 11.2.2013
Piritta Porthan: Kun enkeli myöhästyy metrosta 175 s., Basam Books 2012

Piritta Porthanin esikoisteos Kun enkeli myöhästyy metrosta on runomuotoinen kertomus nuorten ihmisten kivusta, syrjäytymisestä ja kaipauksesta: maailmasta, johon ”enkelten universaali hyvä” ei yllä. Kun enkeli myöhästyy metrosta on ”draamarunoelma”, joka kertoo Aava-nimisen nuoren naisen kasvusta maailmassa, joka on yhtä hajoamispistettä.

Kaipaus ja reikäinen rakkaus ovat jatkuvasti läsnä Aavan elämässä. Kipeimmin ne kohdistuvat Aavan parhaaseen ystävään Aarteeseen. Kun Aarre lähtee maailmalle ja jättää Aavan yksin, tämä etsii rakkautta synnyttämällä lapsen yksinäisyytensä keskelle. Lopulta junassa kohdattu muukalainenkin riittää rakkaudennälkään, mutta Aavan maailma särkyy kerta toisensa jälkeen.

Runoelmassa liikutaan ruotsinlaivoilla ja lähiöbaareissa, yliopistossa ja avohoidossa. Syrjäytyminen on kierre, johon sukupolvet toisensa jälkeen joutuvat, vaikka nuoruuden varmuudessaan kuvittelevat muuta:

Psykiatrian poli oli vieressä, / muistaks, miten me naurettiin päin naamaa sieltä ulos tuleville haiseville läskeille, / kunnes oltiin ite tärisevinä odotushuoneessa hakemassa pamejamme ja bentsojamme.

Päihteet ovat sekä kivun syy että sen seuraus. Välillä apuun huudetaan Jeesusta ja enkeleitä, mutta ainoa pelastus löytyy maan päältä: ”Pami, / jointit, / sätkät, / kaljat / ja Aarteen humalainen rakkaus / armahtavat”.

Nuoruuden tragikomediaa

Teos itse määrittelee olevansa ”draamarunoelma viidessä näytöksessä”. Runoelma jakaantuukin viiteen osastoon tai näytökseen, joissa runot kuljettavat tarinaa eteenpäin Aavan elämän kipupisteiden ja käännekohtien kautta. Runot koostuvat Aavan päiväkirjamerkinnöistä, Aavan elämää ulkopuolisen kertojan silmin kuvaavista osioista sekä kursiivilla kirjoitetuista pätkistä, jotka ovat Aavan puhetta Aarteelle. Näiden tasojen kautta tulevaisuudesta haaveilu, nykyisyydestä kertominen ja menneiden muistelu limittyvät luontevasti yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kun enkeli myöhästyy metrosta sopisi varsin hyvin viisinäytöksiseksi draamaksi, vaikka tekstin tasolla sillä ei juuri ole yhteyttä draamakirjallisuuteen. Esimerkiksi suoraa puheen esittämistä on hyvin vähän, ja puheenvuorot on esitetty proosan keinoin. Teksti on kaunokirjallisesti hyvin lähellä proosaa, vaikka runorakenne on olennainen ja kokonaisuutta tukeva osa teosta. Runo pelkistää, tiivistää ja painottaa, mutta pitää samalla kokonaisuuden ilmavana jättäen lukijalle omaa tilaa.

Synkässä maassa kukkii myös huumori.

Teoksen nimeäminen draamaksi vaikuttaa tulkintaan. Alkulehdillä esitellään henkilöt, kuten näytelmissä on tapana, ja hahmot esittävät kukin oman osansa tarinassa. Ainoa fokalisoija on silti Aava, jonka kautta kaikki muut hahmot esitetään. Vaikka Aarre on tavallaan toinen päähenkilö, ei hänen todellisesta persoonastaan tai tunteistaan juuri saada tietoa. Aava puhuu vuorotellen Aarteesta ja Aarteelle: ”Aarrekin on sen verran bi, riittihän siitä tekemään Vuokkokin. // Ja koska mulla oli vauvakuume ja päähänpisto, pakkohan sun oli”.

Näytelmän ja esittämisen teemat näkyvät paitsi teoksen draamallisessa luonteessa, myös yhtenä tasona tekstin sisällä nuorten elämän ollessa välillä yhtä teatteria: ”Aava kävelee ja odottaa toista näytöstä, / sillä parhaita näyttelijöitä ovat ne, jotka eivät näyttele. // Aurinko kuuluu niihin”.

Luonteeltaan tämä draama on tragikomediaa. Synkässä maassa kukkii myös huumori.

Helvetti taivaassa, taivas helvetissä

Aavan elämässä vähäinenkin hauras kauneus yhdistyy rujouteen ja vajavaisuuteen. Enkelit kulkevat koko ajan ihmisten keskellä: myöhästyvät metrosta, haistattelevat ja ”paskovat lokkina leukaan”. Vaikka Aavan elämä ”on ollut yhtä hajoamispistettä” hän jaksaa, tai ainakin haluaa uskoa ”enkeleiden ja universaalin rakkauden sataprosenttiseen hyvään”. Menetysten, rikkinäisyyden ja täyttymättömien toiveiden keskellä herää kuitenkin epäilys: ”mut voihan se olla, et ne mun kohdalla teki poikkeuksen?

Ylevä ja karu yhdistetään toisiinsa uskonnollisen tematiikan kautta. Taivas ja helvetti limittyvät syrjäytyneiden arkipäivässä tuhoisaksi välitilaksi: ”— kahviin kaadetaan helvetinpunaista maitoa. / Ja enkelinvalkoista soljuvaa sokeria, / jolla hilpeät hampaat narskuvat ja tuhoutuvat”. Nuoruudelle tyypillinen ehdoton ja dramaattinen elämäntapa vie sekä taivallisiin korkeuksiin että helvetillisiin syvyyksiin, mutta molemmat suunnat ovat yhtä tuhoisia. Silti kapea keskitie tuntuu laimealta, ääripäitä ahdistavammalta vaihtoehdolta.

Toinen tärkeä teema on matkustaminen: kulkuvälineinä ovat metrot, junat ja laivat. Niissä matkustetaan päämäärättömästi, tai päädytään paikkoihin joihin ei oltu matkalla. Taustalla jäytävät haaveet lopullisesta lähdöstä ja paremmasta elämästä ikuisessa kaupungissa. Välitilassa oleminen näkyy siis myös jatkuvana kaipuuna toisaalle.

Karua runoutta ja kliseitä

Teksti on varsin suoraviivaista ja se vilisee kansanomaista, karkeaakin kieltä. Hymiöiden käyttö on silmiinpistävä tehokeino. Välillä luisutaan suorastaan pateettisiksi. Kaikki nämä tekstuaaliset keinot ovat rakentamassa teoksen maailmaa ja kuvaa Aavan sisäisestä maailmasta, joka on nuori, ylimielinen ja rikkinäinen.

Paikoitellen ilmaisu on silti hyvinkin lyyristä. Hyviä kielellisiä oivalluksiakin löytyy.

Hymiöiden käyttö on silmiinpistävä tehokeino.

Välillä kliseisyys käy kuitenkin suorastaan vaivaannuttavaksi: ”Hän ei ole koskaan antanut anteeksi niille, / jotka tappoivat Bambin äidin.” Vaikka vanha lausahdus kuvaa Aavan maailman tragikoomisia puolia hyvin, herättävät kliseet silti helposti vastustusta. Voiko näin loppuun kaluttu ilmaus tuoda tekstiin mitään uutta siitä huolimatta, että se sopii runon puhujan suuhun? Nauttiakseen teoksesta kliseisyydet, yksinkertaistukset ja pateettisuus on hyväksyttävä osana sitä maailmaa, josta teos kertoo.

Ennen kaikkea Kun enkeli myöhästyy metrosta on tarina syrjäytymisestä, kivusta, ikävästä – ja rakkaudesta. Runoteoksena se ei luo uutta mutta toimii hyvin kertomuksena nuoruudesta ja syrjäytymisestä. Teoksen suurin ansio on siinä, kuinka se yhdistää runon ja proosan keinot toimivaksi kokonaisuudeksi. Porthan on osannut poimia proosasta ja lyriikasta ne ilmaisukeinot, jotka parhaiten sopivat juuri tähän kertomukseen. Siinä on paljon tuttua ja jotain uutta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto