Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Punainen on onnen väri

Anne Holappa, 1.12.2012
Raili Mikkanen: Laulu Punaisesta huoneesta 272 s., Minerva 2012

Kaksi yksinäistä tapaa Östersundomissa vuonna 1916. Toinen on paikallinen nuori nainen Annika, toinen kiinalainen tulkki Yao, joka työssään selvittelee asioita venäläisten isäntien ja kiinalaisen vankityövoiman välillä. Kiinalaiset rakentavat linnoitusta kasakoiden kovan kurin alla. Tulkilla on työmiehiä enemmän mahdollisuuksia liikkua vapaasti.

Annika on parikymppinen, mieleltään moderni mutta käytökseltään ja verbaaliselta ilmaisultaan aikaan kuuluvan kankea. Yao on muutaman vuoden vanhempi. Miehen ajatuksia yritetään ymmärtää sen kautta, että tämä kirjoittaa kuvitteellisia kirjeitä kotimaahansa perheelleen. Suomessa kiinalaisia kohtaan ollaan epäluuloisia ja heistä levitetään ilkeitä huhuja. Yhtä lailla Yao on kotoa lähtiessään luvannut äidilleen varoa eurooppalaisia naisia. Ennakkoluulot ovat molemminpuolisia.

Yhteistä kahdelle päähenkilölle on, että molemmat arvostavat kirjoja ja koulutusta. Annika harkitsee yliopisto-opintoja, hänellä on valinnan mahdollisuuksia elämässään. Yao taas on itsekin lähes vanki.

Voiko tuon ajan nuori nainen olla niin yhteiskuntatietoinen kuin Annika on? Kuin apteekin hyllyltä hän vetää esiin vuoden 1910 hyväksymättä jääneen lakiesityksen oppivelvollisuudesta ja muistaa tarkalleen, milloin Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon pääsivät naiset opiskelemaan ilman erikoislupaa. Selitykseksi tarjotaan sitä, että Annika on joutunut tekemään vastikään kuolleelle mutta aiemmin merillä olleelle isälleen raportit uutisista.

Annika ja Yao kommunikoivat keskenään venäjäksi. Sosiaaliset säännöt ja normit ovat vahvat. Kahden nuoren tapaaminen on sellaista, mitä ei ole ennen ollut. Se on epäsovinnaista ja tavatonta. Yao kuvailee itsekin itseään sanoilla ”kielletty vierailija”, ja tämä kielletyn tuntu yksinäisyyden kanssa on oikeastaan ainoa rakastumisen motivoiva tekijä. Tarinan eteneminen perustuu samanlaisuuden ja erilaisuuden teemoihin.

Kiellettyä rakkautta punaisen katon alla

Punainen on teoksen toistuva motiivi. Yaon suomalaisen majapaikan katto on punainen, ja se muistuttaa häntä kaukaisen kotitalonsa väristä. Punainen on miehen mukaan onnen väri.

Annika ja Yao alkavat harrastaa kulttuurivaihtoa kertomalla toisilleen romaanien juonia. Annikan ensimmäinen valinta on Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta ja Yaon Punaisen huoneen uni. Metatarinat, Annikan ja Yaon kertomat tiivistelmät kirjojen juonista, valottavat ja korostavat kulttuurieroja samalla kun niistä löytää jotain yleismaailmallista. Lukijalle monikiemuraiset tarinatiivistelmät eivät sen sijaan ole erityisen kiehtovia.

Kirjailijan tehtävä on vaikea: miten saada kahden noin erilaisen henkilön tapaamisesta ja tutustumisesta luontevaa? Valitettavasti Raili Mikkanen ei onnistu siinä täysin. Lähtökohdat on asetettu liian epäsuhtaisiksi. Annikan ja Yaon ensikohtaaminen metsässä on kuin seuraisi kömpelöä pukudraamaa. Rakkaussuhteen etenemisen kuvaaminen on yhtä epäluontevaa.

Yaon tilanteen kaltainen avuttomuuden tunne saavuttaa Annikan konkreettisesti vasta sitten, kun hänen äitinsä on tuomassa kotiin uutta miestä. Äidin uusi onni tuo mukanaan käänteen myös Annikan ja Yaon suhteeseen. Annika panostaa enemmän tapaamisiin ja ensimmäistä kertaa saa sanottua jotain tunnepitoista ääneen, joskin edelleen korrektilla tavalla:

Tietenkin tapaan sinua mielelläni muutenkin, en vain kirjan takia, tunnustan ja huomaan poskieni lehahtavan kuumiksi.”

Menee pitkään, ennen kuin sanaa ”rakkaus” mainitaan kahden osapuolen välillä. Sitten edetäänkin vauhdilla, ja pian levätään vierekkäin Yaon huoneen punaisen katon alla.

Annika huomaa, että totuus ihmisistä ei ole mustavalkoinen.

Kirjailijan ansioksi voi sanoa, että päähenkilö Annika kasvaa. Hän muuttuu kömpelöstä ja kuuliaisesta nuoresta naisesta omia ratkaisuja tekeväksi aikuiseksi. Vähitellen hän huomaa, että totuus vanhemmista, tai yleensä ihmisistä, ei ole mustavalkoinen. Tututkin ihmiset voivat yllättää; jopa tiukalla Helena-tädillä on toinen puolensa.

Teoksen lopulla kiinalaiset ovat lähdössä Suomesta. Yao aikoo palata ”vapaana ja ihmisenä, ei orjana ja hylkiönä”. Kirjan romanttinen sanoma on, että tosi rakkaus kestää erossa olon ja odottamisen; äitinsä esimerkin voimalla Annikakin uskoo että näin on.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto