Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tyttöyden ytimessä

Riitta Vaismaa, 7.10.2001
Riitta Latvala: Tytöt s., Otava 2001

Riitta Latvala tuntee tyttöjen asiat ja tavoittaa tyttöyden olemuksen. Vuosikymmenet tuovat tyttöjen elämään omia piirteitään, mutta tyttöjen ystävyyden perusasiat ovat pysyviä. Latvalan toinen romaani, Tytöt, kuvaa tyttöjen elämää 70- ja 80-luvuilla Itä-Helsingissä. Poikien osuus Latvalan tyttöjen ajatuksissa on kapeampi kuin monissa lajikumppaneissa.

Teemoja ja aineksia Riitta Latvalalla riittää. Tyttöjen koulunkäynnin ja leikkien jälkeen tulee bailaamisen ja irrottelun aika, sitten ovat vuorossa opiskelun ja elämän vakiintumisen vaiheet. Neljän erilaisen ja erilaisissa perheissä elävän tytön ja heidän ympäristönsä kautta Latvala käsittelee niin koulukiusaamista, perheväkivaltaa kuin alkoholismiakin. Huumekuolemakin sivuaa tyttöjen elämänpiiriä. Vakavistakin teemoista huolimatta Tytöt kuvaa arkisesti ja maanläheisesti ihan tavallista tyttöelämää, joka ei ole erityisen dramaattista.

Paljosta tapahtumisesta huolimatta Tytöt etenee kuin sumussa. Päähenkilö Maria tuntuu aina jotenkin ajautuvan kaikkeen, kaikki tapahtuu ikään kuin sattumalta. Muiden tyttöjen asenne elämään on Mariaa aktiivisempi ja ponnekkaampi, mutta Marian kautta koko kirja kulkee kuin käsijarru päällä. Tämä tuntuu oudolta, kun jännitteitä ja vauhdikkaitakin tapahtumia tyttöjen elämässä on ja kun tyttökuvaus on samanaikaisesti oivaltavaa ja pätevää.

Maria on vanhempiensa ainoa lapsi. Marialle, taas sattumalta, selviää, että hänet on aivan pienenä adoptoitu. Tällä tiedolla tavallaan tulee perustelluksi Marian suhtautuminen elämään tai ehkä paremminkin elämän suhtautuminen Mariaan: hän ajelehtii tapahtumasta toiseen ilman aktiivista asioihin vaikuttamista.

Tyttöjä lukiessa tulee mieleen Riina Katajavuoren parin vuoden takainen tyttökuvaus Hevikimmat (Tammi 1999). Tytöt on Katajavuoren romaanin tapaan kaupunkilaiskuvaus ja lähiöromaani. Latvalan tyttöjen nuoruus ajoittuu kymmenkunta vuotta aiemmaksi kuin Hevikimmojen tyttöjen. Monista yhtäläisyyksistä huolimatta kirjat ovat kuin eri tähdiltä. Hevikimmat rätisee tarmoa ja aktiivista asennetta, kun Latvalan Tytöttöjä lukiessa jää kaipaamaan lisää vauhtia. Molemmat kirjailijat tuntevat tyttöyden syvimmän olemuksen, molemmissa kirjoissa on aitoa eletyn makua.

Latvalan romaanin läpi kulkee tieto kätketystä ruumiista. Kirjailija on ilmeisimmin rakentanut tätä teemaa kirjan läpäiseväksi ja jännitettä ylläpitäväksi juonteeksi. Minulle koko asia ei avaudu. Tyttöjen elämänvaiheet ja romaanin muut tapahtumat eivät perustele pullomummon piilotetun ruumiin tarpeellisuutta. Salaisuus ei tunnu vaikuttavan tyttöelämän muuhun kulkuun. Ruumis löytyy sattumalta, hetken päähänpistosta tytöt kätkevät ruumiin ja päättävät pitää asian salassa. Matkan varrella kirjailija viittaa tapahtumaan, ja loppupuolella tyttöjen käsiin sattuu pieni lehtiuutinen siitä, että on löydetty vuosien takainen ruumis, jota kukaan ei ole kaivannut. Salaisuudet kuuluvat tyttöelmään. Tällaisen salaisuuden liittäminen tyttökuvaukseen tuntuu turhan dramatiikan etsimiseltä.

Kirjan lopulla tytöt ovat kasvaneet aikuisiksi ja päähenkilö Mariaa lukuun ottamatta löytäneet elämälleen suunnan. Mariakin elää kyllä säällisesti mutta jotenkin päämäärättömästi. Hän ajautuu opiskelemaan sosiologiaa ja kesätoimittajaksi lähiölehteen. Myös Marian ihmissuhteet tulevat kohdalle kuin vahingossa silloinkin, kun tapahtuu asioita, joiden jälkeen tyttöpiiri ei enää voi palata entisekseen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto