Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lakimies Stevenson ja Ms Aasi

Reijo Virtanen, 20.2.2013
Robert Louis Stevenson: Kirjoittamisen taito ja Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla 121; 158 s., Savukeidas; Basam Books 2012 Kääntäjä(t): Ville-Juhani Sutinen; Heikki Salojärvi

Insinööri- ja lakitieteistä taiteisiin vaihtanut Robert Louis Stevenson (1850–1894) tunnetaan Suomessa etupäässä teoksistaan Aarresaari sekä Tohtori Jekyll ja Mr Hyde. Vuonna 2012 ilmestyi hänen tuotannostaan peräti kaksi suomennosta. Kirjoittamisen taito on pikkuinen kokoelma kirjallisuusalan esseitä, joilla on lähinnä historiallista arvoa. Reportaasikirja Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla sen sijaan on yhä elävää, värikästä ja paikoin syvällistäkin tekstiä, joka kiinnostanee kaikkia Euroopan-retkeilijöitä.

Kirjoittamisen taito alkaa esseellä ”Tyylin teknisistä puolista kirjallisuudessa”. Stevensonin mukaan ”jokaisessa taiteessa pyritään aina luomaan kuvio”, koostuipa se sitten väreistä, äänistä, muodoista, viivoista tahi muista elementeistä.

Tuossa tarjotaan edelleen pätevä huomio kaikkien aloittelevien kirjoittajien ohjenuoraksi. Stevensonin omat analyysit eräiden runosäkeiden kirjainten – tai pikemminkin foneemien – muodostamista kuvioista ovat ikävä kyllä sanan taiteen kannalta yhdentekeviä. Esseen kiinnostavin anti koskee sanojen valintaa. Stevenson näyttäytyy meidän päiviemme dialogisen poetiikan edeltäjänä, kun hän nostaa kirjallisuuden keskeiseksi raaka-aineeksi ”elämän puheenparren”, eikä siis mitään abstraktia kielisysteemiä, kuten tehtiin 1900-luvun formalistisissa suuntauksissa.

Stevensonille sanat ovat alun perin ”torin ja kapakan tarkoituksiin” karkeasti hakattuja harkkoja, joita taitava kirjoittaja voi soveltaa milloin tuottamaan hienovaraisia merkityksiä, milloin takomaan esiin ihmisten intohimot.

Bestselleristi nosti työnsä keskeiseksi pyrkimykseksi ihmiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin.

Stevensonin huomiot realismista ovat joko tahallisen naiiveja tai sitten tarkoitushakuisia. Hänelle realismi tarkoittaa faktojen hellimistä, yksityiskohtien loputonta vyöryttelyä kokonaisuuden kustannuksella. Balzacin jälkeinen realismi on hänen mielestään ”langennut pelkäksi tekniseksi ja koristetaiteelliseksi tempuksi”. Flaubertin tai Dickensin realismille ominainen yhteiskunnallisten kausaliteettien etsintä oli Stevensonille ilmeisesti täysin tuntematon ilmiö.

Esseessään ”Kirjallisen ammatin moraalisista puolista” Stevenson näkee kirjallisuuden kaikista taiteista hyödyllisimmäksi ihmiskunnalle. Nykyään ei liene kovin tavanomaista, että hänen kaltaisensa bestselleristi nostaisi työnsä keskeiseksi pyrkimykseksi ihmiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin.

Aasimatkalla

Stevensonin matkakirjan ansiot eivät ole tiukassa kompositiossa. Kirja lähtee käyntiin ilman selvää alkua, eikä kokonaisuus näytä muodostavan mitään sellaista ”kuviota”, jollaista kirjailija esseessään vaatii. Teos on täynnä sellaista jännittävien pikku yksityiskohtien ilotulitusta, josta kirjailija esseessään on realisteja varoittanut. Rakenteellisista heikkouksistaan huolimatta kirja onnistuu tempaamaan lukijan mukaansa.

Matkan alkupuolen keskiössä näyttää olevan matkamiehen ja hänen aasinsa suhde. Modestine-aasi eleineen ja tunteenilmaisuineen näyttää käyvän läpi metamorfoosia ihmisyyden suuntaan. Mutta äkkiä aasi siirretään taka-alalle ja matkakirjailijan mielenkiinto kääntyy uskonnollisiin yhteisöihin sekä uskonlahkojen välisiin ristiriitoihin ja taisteluihin.

Teksti ei tunnu vanhahtavalta, vaikka se elävästi sykkii vanhan ajan henkeä.

Liikkuessaan erilaisista kylä- ja muista yhteisöistä toiseen reportteri Stevenson nivoo havaintoihinsa taitavasti historiallista tietoa sekä filosofista ja poliittista dialogia toisinajattelevien kanssa. Kalvinistisen puritanismin keskellä varttuneen skotin teos kasvaa loppua kohti uskonnollis-poliittisten vainojen tuomioksi ja suvaitsevaisuuden ylistykseksi.

Kääntäjä Heikki Salojärven tulkinta matkasta Sevennien vuorimaalla on erittäin kaunista ja esteetöntä suomen kieltä. Teksti ei tunnu vanhahtavalta, vaikka se elävästi sykkii vanhan ajan henkeä.

Kirjoittamisen taidon tekstiä on paikoin vaikea ymmärtää, ja useita virkkeitä pitää tavata moneen kertaan ennen kuin ne avautuvat. Vika ei liene kuitenkaan Sutisen suomennoksessa vaan alkutekstin koukeroisuudessa ja vaikeaselkoisessa kuvakielisyydessä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto