Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Latinalaisen Amerikan januskasvot

Vesa Rantama, 4.6.2014
Roberto Bolaño: Amuletti 139 s., Sammakko 2014 Kääntäjä(t): Anu Partanen

Kurjistuvan  käännöskirjallisuuden aikoina on ilahduttavaa, että edes joitakin keskeisiä kansainvälisiä nykykirjailijoita suomennetaan kattavasti. Roberto Bolañon (1953–2003) tuotannosta käsillä on jo neljäs suomennos, ja lisäksi Sammakko julkaissee kirjailijan pääteoksen 2666 Einari Aaltosen kääntämänä vielä myöhemmin tänä vuonna.

Bolaño eli vaiherikkaan elämän, joka vei hänet Chilestä Mexico D.F.:n kautta Espanjaan ja lopulta Barcelonaan, missä hän kuoli maksasairauteen vuonna 2003 juuri pääteoksensa viimeisteltyään. Matkan varrella kohtaamansa lukuisat runoilijat ja muut erikoiset hahmot hän ikuisti proosaansa, joka kaikessa kielellisessä vallattomuudessaan on myös dokumentaarista.

Pienoisromaani Amuletti (Amuleto) kiertyy erikoisella tavalla vuoden 1968 Tieteltocon joukkomurhan ympärille, jossa Meksikon armeija vain kymmenen päivää ennen Méxicon kesäolympialaisten alkua tappoi satoja aseistautumattomia opiskelijoita ja muita siviilejä. Itse tapahtuma mainitaan vain epäsuorasti, mutta kerronnassa sen aiheuttama järkytys on läsnä ensimmäisestä lauseesta viimeiseen.

Amuletin kertoja,”Meksikon runouden äidiksi esittäytyvä Auxilio Lacoutre, aloittaa: ”Tämä on kauhutarina. (…) Minä olen se, joka puhuu, ja siksi se ei vaikuta siltä. Mutta pohjimmiltaan tämä on kertomus kammottavasta rikoksesta.” (s. 9)

Lacoutre, joka on eräiden muiden kirjan hahmojen tapaan tuttu aiemmin suomennetusta teoksesta Kesyttömät etsivät, on uruguaylainen levoton kulkijatar, joka beathenkisen Etelä-Amerikan kierroksen päätteeksi on asettunut México D.F.:aan ”vuonna 1967, tai ehkä se olikin 1965 tai 1962.” (s. 10)

Auxilio liikkuu kaupungin kirjallisissa piireissä ja yliopistomaailmassa arvoituksellisena ulkopuolisena, mutta kaikkien tuntemana hahmona. Hänen etunimensä tarkoittaa ”auttaa” espanjaksi, mikä kuvastaa myös hänen luonnettaan, sillä hän työskentelee jatkuvasti käytännössä ilmaiseksi runouden ja runoilijoiden hyväksi.

Hän muistelee ystäviään, menetettyjä hampaitaan ja kiinnostavia kirjallisia ilmiöitä, mutta puhuu myös lumisista vuorenhuipuista ja muista mielikuvituksellisista maisemista. Hän myös ennustaa kirjallista tulevaisuutta hyvinkin tarkasti: ”Virginia Woolf syntyy uudelleen argentiinalaiskirjailijana vuonna 2076.” (s. 121)

Subjektiivinen aika

Teoksen kerronnan aika ei kulje lineaarisesti, vaan kasvaa kuin kilpikonnan kuori tiettyjen avaintapahtumien ympärille. Syyskuussa 1968, noin kuukausi ennen verilöylyä, armeija valtasi Méxicon yliopiston kampuksen, ja Auxilio jäi jumiin naistenvessaan, jossa joutui viettämään 12 päivää runoja lukien. Tästä äärimmäisen rajatusta kokemuksesta kasvaa kokonainen tragikoominen maailma, jossa ”vähenevä tumma Méxicon kuu liukuu taas humanistisen tiedekunnan neljännen kerroksen naistenvessan kaakeleita pitkin” (s. 97), vaikka ulkoisesti olisimme edenneet kauas tuosta groteskista vankilasta.

Bolaño on mestarillinen muistin ja tietoisuuden kuvaaja, joka ei epäröi venyttää hahmojensa tietoisuutta epätodennäköisiin äärimmäisyyksiin. Hänen teoksissaan elää siksi vahva kokemuksellisuus, jota ei voi palauttaa neutraalisti ulkoisiin, ”objektiivisiin” tekijöihin. Päinvastoin maailma aistittuna, muistettuna ja ajallisena kokonaisuutena on olemassa vain tietoisuudelle, ja ”ajan ollessa kyseessä kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa eikä millään kokemuksella ole merkitystä” (s. 97).

Bolaño on mestarillinen muistin ja tietoisuuden kuvaaja.

Ihmiselle ei jää muuta mahdollisuutta kuin kohdata todellisuus, jota hän ei lopultakaan voi tuntea kovin hyvin. Tämä tapa lähestyä Latinalaista Amerikkaa enemmän ylisubjektiivisena mielentilana kuin konkreettisena ympäristönä. erottaa Bolañon maagisista realisteista. Hän sallii lukijansa päästä lähemmäksi henkilökohtaista epämukavuusaluetta, jossa pirstaleinen historia kohtaa järkkyneen mielen.

Bolañon lukeminen on mainio tapa tutustua Latinalaisen Amerikan kulttuurien piirteisiin, jotka harvoin ovat esillä muualla kuin paikallisissa lähteissä. Hänen sivunsa ovat täynnä todellisia kirjailijoita Oliviero Girandosta Pedro Garfiakseen (jota Auxilio lukee yliopiston vessassa), joiden teosten suomennoksista lukija alkaa nähdä päiväunia. Bolaño tunsi espanjankielisen kirjallisuuden erinomaisesti, mutta ei olisi oma itsensä, jos ei välillä sujauttaisi sekaan myös täysin keksittyjä nimiä.

Fiktio ja elämä

Kesyttömissä etsivistä tuttu hieno vieraannuttava piirre on se, että Bolaño kertoo oman alter egonsa Arturo Belanon tarinaa ulkopuolisen havainnoijan kautta. Koska kirjailijan alter ego ei ole minäkertoja, teokset välttävät imelän nostalgian kaltaiset omaelämäkerrallisen proosan tavanomaiset karikot.

Arturo Belano ja hänen perheensä ilmestyvät Méxicon kuvioihin vuonna 1970, ja Belano alkaa notkua kapakoissa runoilijaporukoiden kanssa. Vuonna 1973 Belano päättää liftata halki mantereen takaisin Chileen tukemaan Salvador Allenden sosialistista hallintoa. Hän päätyy keskelle Augusto Pinochetin vallankaappausta ja moneksi päiväksi vankilaan. Kun Belano palaa Méxicoon, häntä pidetään tuttavapiirissään kovanaamana, latinalaisamerikkalaisten sotien veteraanina, mutta itse hän vaikenee kokemastaan.

Amuletti on Chileläisen yösoiton  tasoinen mielen kiepsauttaja.

Henkilöhistoria vastaa yksi yhteen Bolañon tarinaa, tosin jotkut hänen tuttavansa ovat kiistäneet, että hän koskaan olisi palannut Chileen. Bolaño on niitä kirjailijoita, jotka ovat synnyttäneet mytologian, jossa totuus karkaa jonnekin teoksien ja tosielämän anekdoottien välimaastoon, ja jossa ristiriitaiset tiedot ruokkivat fanikulttia. Jotain aavemaista on lukijana kohdata Belano eri teosten sivuilla ajelehtimassa sisään ja ulos kertomuksista, kuin jotain sisäistä logiikkaa noudattaen, mutta aina mysteerinsä säilyttäen.

Amuletti on aivan parhaita Bolañon pienoisromaaneista, ensimmäisenä suomennetun Chileläisen yösoiton (Diagonaali 2007) tasoinen mielen kiepsauttaja. Silti se toimii ehkä parhaiten täydentävänä teoksena Kesyttömille etsiville. Se laajentaa vapaan luovuuden ja autoritäärisen fasismin törmäyksen kuvausta sfääreihin, joita on harvoin nähty. Anu Partasen suomennos on takuuvarmaa huipputyötä, joka välittää teoksen kuumeisen svengin mainiosti.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto