Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Rakentamisen aikaan

Laura Laitinen, 25.7.2011
Roy Jacobsen: Ihmelapset 280 s., Like 2011 Kääntäjä(t): Päivi Kivelä

Eletään vuotta 1961, Juri Gagarinin ja Berliinin muurin rakentamisen vuotta. Oslon lähiössä seinät erottavat asuntoyhtiöihmiset toisistaan, äiti Gerd ja poika Finn tapetoivat asuntoaan. Ulkomaailmaa varten on näytettävä oikeanlaiselta, on sovelluttava naapurustoon. Sisällä asunnossa eletään perheen sisäinen murrosvuosi.

Ihmelapset (Vidunderbarn)on norjalaisen Roy Jacobsenin toinen suomennettu romaani. Kotimaassaan hän on suosittu ja arvostettu kirjailija, jolta on ilmestynyt 18 teosta. Aiemmin suomeksi ilmestynyt Rajat (Like, 2004) liikkuu sodanjälkeisessä Länsi-Euroopassa, rajaseuduilla elävien ihmisten kohtaloissa.

Romaanien alkuasetelmat ovat yllättävän samankaltaiset: yhden pojan kanssa elävä yksinhuoltajaäiti etsii vuokralaista. Rajat venyy kuitenkin pidemmälle aikavälille ja kertoo useammista henkilöhahmoista kuin Ihmelapset. Kertovalta otteeltaan Ihmelapset on edellistä romaania hiljaisempi ja tarkkaavaisempi. Kumpikin teos tarkastelee perheiden ja yksilöiden sopeutumista ulkoa päin määräytyviin elämänpiirin muutoksiin.

Kertojan vaistot

Ihmelapsien tarinan kertoo Finn, joka tapahtumien aikaan on koululainen. Mutsi, Gerd, on osa-aikainen kenkäkaupan myyjä, jonka mies on lähtenyt, saanut toisen naisen kanssa tyttären ja sitten kuollut. Yllättäen tämä toinen nainen tuo tyttärensä Lindan Gerdin hoidettavaksi. Gerd ja Finn ottavat Lindan perheenjäsenekseen. Gerd huomaa Lindassa vajavaisuutta, joka saa hänet varuilleen. Finnille Lindasta tulee suojatti, jota hän opettaa lukemaan ja puolustaa kiusaamiselta.

Romaanin ihme on lapsen pyyteetön rakkaus.

Jacobsen kuvaa tarkkaavaisesti sosiaalisia suhteita ja normeja. Finnin silmin tutkaillaan kulissien rakentamista lähiössä ja aikuisten suhteita toisiinsa. Kertomisen hetkellä Finn vaikuttaa kuitenkin olevan jo aikuinen, sillä hän tuntee koko tarinan ja tulkitsee sitä kertoessaan. Kerrontaa ei vie eteenpäin niinkään juonen imu kuin surumielinen vääjäämättömyys. Tapahtumat etenevät hetki hetkeltä, muisto muistolta, kuin valokuva-albumia selaillen. Kohtauksessa, jossa Finn, Gerd ja Linda katselevat valokuvia, kertoja toteaa:

”Niinhän me kuvia käytämme. Otamme ne silloin tällöin esiin ja tunnemme että jokin on kohdallaan, istumme vaiti omissa ajatuksissamme ja annamme muistin puhua meille ystävällisin sanoin.”

Kertoja suhtautuukin menneisyyteensä ystävällismielisesti. Hän ei vaikuta tuntevan katkeruutta, vaikka kertomukseen sisältyykin menetyksiä ja hylätyksi tulemisen kokemuksia. Kertoessaan, kuinka äiti jätti lapset lastenhoitajan kanssa kesälomasaarelle eikä ollut kotona odottamassa, kun he palasivat, Finn on toteava. Vaikka hän kertoo palanneensa kesälomalta ”orpona kyynikkona”, kohtauksessa ei ole sentimentaalista tunteiden kuvausta, vaan tapahtumia tarkastellaan ulkoa päin.

Ajan ja miljöön värit

Jos Ingmar Bergmanin perheet hajoavat tuskallisesti normien uuvuttamina, Jacobsenin lapset selviytyvät rikkinäisissä perheissään. Finn mainitsee olevansa pihaleikeissä rakentaja eikä hajottaja. Jacobsenin nuoruuskuvaus ei ylly mielikuvitukselliseen ilotteluun kuten vaikkapa Mikael Niemen tai vajoa mysteerien pauloihin kuten Monika Fagerholmin. Jacobsenin realistinen perhekuvaus muistuttaa esimerkiksi Laura Honkasalon samassa aihepiirissä liikkuvia kertomuksia.

Ihmelapset on ansiokas psykologisessa uskottavuudessaan. Romaanin ihme on lapsen pyyteetön rakkaus. Finn ei esimerkiksi halua, että Linda käy erityisluokkaa ja joutuu muiden lasten kiusaamaksi, vaan ottaa itse yhteyttä rehtoriin korjatakseen tilanteen. Hän ajautuu sisarrakkaudessaan kuitenkin myös äärimmäisiin tilanteisiin: hakkaa ystävänsä henkihieveriin ja menettää ihastuksensa. Finnin tuntema ahdistus purkautuu tekoina.

Romaanin miljööt ja 1960-luku piirtyvät esiin eloisasti. Sijoittuminen menneelle vuosikymmenelle tuntuu kuitenkin pyöristävän kertomuksen särmiä. Yhteiskuntakritiikki vuorottelee optimistisen sopeutumiskertomuksen kanssa. Loppuratkaisuun jää kuitenkin tarpeellinen varjo – kysymys, jonka vastaus on yksinkertainen muttei tyydyttävä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto