Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Avuttomien oma-apu

Riitta Vaismaa, 2.12.2009
Sami Parkkinen: Self help s., Gummerus 2009

Vaikka Sami Parkkisen (s. 1964) kahdeksannen romaanin nimi on Self help, kukaan henkilöistä ei osaa auttaa itseään saati muita. Self help ei ole miellyttävää lukemista. Mieluiten sen lukisi kylmäävänä scifinä, mutta tosiasiassa ollaan aivan tässä ajassa – ja ajankuva on lohduton. Vaikka aika ajoin viriää aavistus toisista välittämisestä, pääosin liikutaan groteskin ja inhorealismin tyylilajissa. Elämässään avuttomia Parkkinen on kuvannut aiemmissakin romaaneissaan.

Porukkaan kuuluu kaksi naista, sisarukset, ja näiden puolisot, psykopaatti ja luuseri, sekä masentunut ja itsetuhoinen teini ja vanha mies, joka on naisten isä ja tytön ukki. Kaikki ovat syrjäytyneitä tai ainakin muista ihmisistä syrjässä, kukin tavallaan, pakosta tai vapaaehtoisesti tai vapaaehtoiselta näyttävän pakon kautta. Henkilösuhteita kuvaa hyvin kohtaus, jossa puolisot istuvat samalla sohvalla rinnakkain. Kummallakin on oma läppäri sylissä, kumpikin risteilee parisuhde-, seksi-, parinhakusivustoilla.

Psykopaatti ja narsisti Yki näyttäytyy raadollisen kauheana, pahimpana kaikista. Ykin kuvaus on onnistunut, vaikka tyyppi on todella vastenmielinen. Hän on itsekeskeinen, dominoiva psykiatri, joka on urallaan epäonnistunut, vaikkei sitä tunnista eikä tunnusta. Hän putoaa aina jaloilleen, koska hänellä on aina selitys valmiina eikä hän näe koskaan vikaa itsessään.

Yki on julma ja ahne, pettää vaimoaan ja kaikkia joka vaiheessa – myös itseään, mitä ei kuitenkaan narsistina ymmärrä. Yhtä vastenmielistä kuin kaikkinainen toisten hyväksikäyttäminen on Ykin ajatusten pyöriminen jatkuvasti erektiossa ja orgasmissa ja siinä, miten tämä onnistuu ejakuloimatta. Lisäksi hän nauraa lähes kaikelle paitsi itselleen.

Self help osuu tarkasti ajan kipukohtiin. Yki ja hänen vaimonsa Jannika ovat perustaneet yrityksen tuottaakseen vanhoille yksityisiä hoivapalveluita. Suunnitteilla on sairaala, jossa asiakkaat ovat kukin omassa moduulissaan, jossa on välttämättömin: sähkökäyttöinen sänky, kylppäri, taulutelevisio. Maksut ovat kovat, mutta palveluita ei ole lainkaan.

Hankkeen rahoitukseen pariskunta pyrkii saamaan omat ja toistenkin rahat keinoja kaihtamatta. Samaan aikaan ollaan jo pahasti velkaantuneita. Psykopaatti ei tilannetta tunnusta. Rahaa tarvitaan paljon enemmän kuin hän saa määräämällä puhelimessa asiakkailleen näitä koskaan tapaamatta niin masennus-, uni- kuin erektiolääkkeitäkin. Parin minuutin puhelun hinta asiakkaalle on 55 euroa.

Kukin surffaa minne lystää

Romaanin näyttämönä on pääosin Mervin ja Rosan koti, jonne on avioeron jälkeen muuttanut Mervin avopuoliso Hannu. Rosan paha olo näkyy ja tuntuu, mutta äiti ja isäpuoli ovat neuvottomia. Mervi on tosin jäänyt murroskohdassa virkavapaalle, jonka hän perustelee juuri tytön auttamisella mutta joka osoittautuu paoksi.

Turhautunut Hannu suomentaa kotona muutaman tunnin päivässä keittiö- ja puutarhakalujen manuaaleja ja unelmoi oikeasta suomentajan ammatista mutta ei saa edes yritetyksi yhteyksiä kustantamoihin, ennen kuin on liian myöhäistä. Hän sentään yrittää saada Merviä puuttumaan tytön tilanteeseen. Kun Rosa on lakannut menemästä kouluun, kaikki kolme ovat aina kotona ja lähes kaikesta eristäytyneinä, syrjässä maantieteellisestikin päijäthämäläisessä omakotitalossaan. Siinä sitten kukin surffaa kuka minnekin.

Koskettavin on omassa todellisuudessaan ja täysin irrationaalisessa keinomaailmassa elävä teini, joka kuitenkin etsii rakkautta ja isäänsä. Aluksi Rosan outo käytös näyttäytyy vaikeutena ja haluttomuutena hyväksyä äidin uusi puoliso. Rosan viiteryhmä on hikikomaroiden internetyhteisö, jonka piirteitä eivät ole vain erikoinen pukeutuminen vaan myös vaaralliset taistelulajit ja itsetuhoisuuden ihannointi. Tarvitaan mittava konflikti, että Rosan hätähuuto kantautuu aikuisten tietoisuuteen.

Romaanin tapahtumat kääntyvät kohti murrosta, kun Jannika ja Yki muuttavat vesivahinkoa pakoon Padasjoelle. Monet muutkin vahingot paljastuvat, monet naamiot alkavat putoilla, kun Yki yrittää saada sairaalahankkeensa ja velkojensa rahoittajaksi sisarusten varhain leskeksi jäänyttä isää, joka hänkin on linnoittautunut omaan yksinäisyyteensä. Kun isä kieltäytyy, katastrofi on valmis. Yki kaappaa ukin sairaalasta ja allekirjoituttaa tällä sitoumuksia, kun on ensin huumannut tämän lääkkeillään. Urhea Rosa sattuu olemaan silminnäkijänä.

Ukki ja teini ovat lopulta voimakkaimmat ja vaikuttavat ratkaisevasti tapahtumien kulkuun. Täydeksi vätykseksi kuvattu Hannu saa loppuratkaisussa itseään niskasta kiinni ja Mervin havaitsemaan tyttärensä tilanteen. Myös sisarukset ryhdistäytyvät, kun psykopaatti tulee tiensä päähän ja kun huoli tytöstä näyttäytyy kaikessa vakavuudessaan.

Kunnon kannanotto

Parkkinen ottaa romaanillaan reippaasti moraalista kantaa kaunokirjallisen otteen kärsimättä. Self help on tehokkaampi puheenvuoro narsismin uhreista ja ihmisten yksinäisyydestä kuin paraskaan mietintö tai raportti.

Romaania Self help on edeltänyt Parkkisen samanniminen näytelmä, jonka ensiesitys oli Kuopion kaupunginteatterissa tammikuussa 2009. Näytelmän rakenne on helppo nähdä romaaninkin taustalla. Lähes kaikki tapahtuu teatterimaisesti yhdessä omakotitalossa tai aivan sen lähipiirissä, ja tapahtumat etenevät episodimaisesti.

Parkkisen kieli sujuu ja sopii aiheeseen. Hän käyttää näkökulmatekniikkaa merkitsemättä kuitenkaan lukuja kulloisenkin näkökulmahenkilön mukaan. Tähän liittyy hankaluus, kun aika usein saa miettiä, kenestä on kulloinkin kysymys. ”Hän” tarkoittaa sitä, jonka vinkkelistä asiat etenevät. Toisesta henkilöstä Parkkinen käyttää pronominia ”se”. Tämä ei toimi riittävän hyvin, kun useita kertoja on pysähdyttävä miettimään, kuka kukin on. Jos kohtaukseen tulee kolmas henkilö tai vielä useampia, erilaisten yksikön kolmansien persoonien keskellä on monesti hukassa. Ratkaisu voi juontua näytelmästä, jossa fyysiset hahmot esittävät vuorosanojaan.

Sami Parkkinen on kirjoittanut romaaneja ja novelleja, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia, joista tuorein on yhdessä Heikki Kujanpään ja Heikki Huttu-Hiltusen kanssa tehty Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta kertova Putoavia enkeleitä (2008). Parkkinen on myös suomentanut näytelmiä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto