Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Parfyymikaatopaikkoja ja vastavalotaivaita

Jani Saxell, 11.11.2004
Santtu Puukka: Nuorallatanssia s., Savukeidas 2004

Esikoisrunoilija Santtu Puukka (s.1972) on tuttu myös punk-kokoonpanosta Klaus. Yhtyeen nettisivujen mukaan Puukan sanoitukset ”…ruotivat terävästi ihmismielen kummallisuuksia ja nykyajan sairasta kehitystä”. Molemmat teemat ovat vahvasti läsnä myös kokoelmassa Nuorallatanssia. Runojen minä, herrasmieheksi pukeutunut barbaari, menee lähiökapakkaan kallo kainalossa ja katselee, kuinka ihmiset törmäilevät seinien lisäksi toisiinsa.

Runoratikka nytkähtää eteenpäin pettävän rennon oloisesti. ”ok / lähdetään liikkeelle”, kuuluvat kokoelman ensi säkeet. Ne virittävät odotuksia beat-henkisestä puherunoudesta. Ryöpsähtelevän suggestiivista tekstivyörytystä onkin luvassa, mutta ratikkakyyti muuttuu pian
kummitusjuna-ajeluksi:

”(…) kohta murhaaminen on / meidän jokapäiväinen kulutuksemme / uutisankkuri hymyilee koneistetun esiripun edessä / tämä on tinkimätöntä edistystä / jota ruokitaan arkipäivisin kello 8-22 välisenä aikana / vanhenemisen pelolla”.

Puukan asenteessa voi aistia tiettyä hengenheimolaisuutta Turun runoliikkeen sekä Itä-Helsingin rap-muusikoiden, MC Avaimen ja Steen I:n kanssa. Puukka raivaa nyrjähtäneitä näköalapaikkoja pelolle ja tietämättömyydelle perustuvan, näennäissivistyneen luokkayhteiskunnan henkiseen aluskasvillisuuteen.

Puukka on kuitenkin edellä mainittuja hengenheimolaisiaan enemmän suuntautunut piilotajuntaan ja surrealismiin. Hänen säkeissään ”marsilaisten sotilassoittokunta veivaa epävireistä jatsia” ja ”robotti räjähtää / keskellä cocktailjuhlaa”. ”mikä eilen on haudattu pysyy tänään tuoreena”, Puukka tietää ja heittää luun mielenterveyden vahtikoirille.

T. S. Eliot runoili autiosta maasta. Puukan aluetta on urbaani jättömaa, ”ihmisasutettu suo” ja peilisalit valtateiden reunoilla. Tarjolla on kolmiulotteisia paniikkihäiriöitä, keuhkokuumeisia tuoksuja ja hallusinatorisia auringonlaskuja. Johtui se sitten kriitikon omasta nyrjähtäneisyydestä tai ei, Puukan runomaailman jälkiteollinen ruoste
tuntuu kolkolla tavalla kauniilta, jopa romanttiselta.

”ja nyt me vanhenemme yksinäisyyteen

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto