Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ketjussa ja verkossa

Hannele Puhtimäki, 7.10.2009
Sari Malkamäki: Jälkikasvu s., Otava 2009

Sari Malkamäen (s. 1962) Jälkikasvun novellien maailma ja ihmiset tuntuvat heti hyvällä tavalla tutuilta. Tuttuuden tunne syntyy jo Malkamäen aiempien romaanien ja novellikokoelmien pohjalta; hänellä on oma, tunnistettava tapansa kertoa tarinoita tavallisista ihmisistä ja heidän elämäntilanteistaan. Hänellä on myös kyky kuvata henkilöt pienin keinoin, niin että heihin on helppo samastua.

Malkamäen aiemmissa teoksissa näkökulma useimmiten on ollut naisen – novellit, joissa mies on kertojana tai päähenkilönä kuuluvat kylläkin tarkkanäköisyydessään ja hienovireisyydessään Malkamäen parhaimpiin, kuten Ilmatasku-kokoelman (2000) ”Tamman mies” ja niminovelli ”Ilmatasku”.

Jälkikasvun novelleissa puheenvuoron saa tasaveroisesti niin mies kuin nainenkin. Kaikkein useimmin maailmaa teoksen nimen mukaisesti katsellaan kuitenkin lapsen silmin. Parhaimmillaan Malkamäki onkin juuri kuvatessaan lasten ajatuksia osuvasti ja koskettavasti.

Malkamäen aiemmissa teoksissa enemmän tai vähemmän näkynyt huumori on Jälkikasvussa syvemmällä piilossa. Joskus kuitenkin niin koomisia kuin tragikoomisiakin pilkahduksia nousee pintaan.

Läpi teoksen kulkevana teemana voi nähdä lasten ja vanhempien suhteen ja sukupolvien ketjun merkityksen. Miten meidän tekomme usein sitä tajuamattamme vaikuttavat vanhempiimme ja lapsiimme, jopa lapsenlapsiimme, niin hyvässä kuin pahassa? Olemmeko sidottuja ketjun osiksi?

Novellien henkilöt joutuvat usein tilanteeseen, joka saa heidät ymmärtämään itsestään, läheisistään ja elämästään jotain uutta tai katselemaan asioita uudesta näkökulmasta. Novellin lopussa he jäävät kuin kynnykselle, pohtimaan uuden ajatuksen merkitystä ja miettimään, mihin suuntaan lähteä.

Yhtä aikaa tiiviissä ja aukkoisissa novelleissa Malkamäki jättää lukijalle paljon tehtävää ja pohdittavaa: tämän on löydettävä tiensä loppuun sovitellen askeleitaan usein yksittäisten sanojenkin varassa ja luotava ajatusten reitti sanojen välisten aukkojen yli. Henkilöistä paljastuu uusia asioita hyvin vähitellen, joskus lähes huomaamatta.

Useissa novelleissa Malkamäki rakentaa virkkeitä pitkiksi, runsaiden pilkkujen rytmittämiksi ketjuiksi. Siitä joko pitää tai ei pidä. Minä pidin, sillä sellaisena teksti epäsuorassa kerronnassa myötäilee ajattelun ja puheen kulkua.

Heikot ja vahvat

Malkamäen mies- ja naiskuvat ovat vaihtelevia; viisaus voi yhtä hyvin piillä niin vanhoissa naisissa kuin miehissä, samoin kuin hulluuskin. Mies voi vanhempana olla yhtä ymmärtävä ja hoivaava kuin nainen – jos vain on paikalla. Novellien naisissa on usein vahvuutta, rohkeutta ja kykyä hallita elämäntilanteita, niin että mies ei aina pysy muutoksissa mukana.

Niminovellissa ”Jälkikasvu” poikansa avioeron jälkeistä kriisitilannetta selvittelemään tullut äiti ymmärtää tilanteen ja sen kauheuden yhtä lailla poikansa, miniänsä kuin lapsenlastensakin kannalta, mutta näkee myös, kuka on vahvoilla, kuka sysätään voimattomaksi.

”Minna oli vuokrannut lähiöstä pienen rivitalokolmion, tehnyt siitä muutamassa viikossa kotoisan pesän, etsinyt tytöille uuden päivähoitopaikan ja jatkanut täysillä freelance-lehtikuvaajan töitään. Se putosi jaloilleen, mutta olikin ilmeisesti suunnitellut siirtonsa kaikessa rauhassa. Samalla tavalla vaivihkaahan hänkin oli eronsa rakentanut. Niin naiset usein toimivat, kertoivat miehilleen vasta kun päätös oli jo muhinut varmaksi eikä toisella enää ollut todellista mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.”

Vahvuudella on myös kääntöpuolensa. ”Luottamus” -novellin Mari-tyttö pääsee päiväunihuijauksella tutustumaan perheensä naisten mielenkiintoiselta kuulostavaan maailmaan. Naiset ovat sukupolvesta toiseen joutuneet selviämään omin voimin ja kasvattaneet vahvan panssarin.

”Tai entäs jos mumma olisi antanut itkulle vallan silloin, kun paappa käveli miinaan Ihantalassa ja hajosi taivaan tuuliin ja pitkin puolukkamättäitä? Äiti oli vähän toisellakymmenellä ja Saara juuri puhumaan oppinut. Jos mumma olisi silloin mennyt piiloon murheen syvyyksiin, sanonut ettei hän välitä eikä jaksa eikä halua enää elää hänkään, niin siihen olisi mennyt tyttärienkin elämä ja tulevaisuus ja siihen kuolleet pystyyn metsät ja maat, muutama lehmä ja sikakin vielä kaupan päälle niin kuin aina. Eipä olisi silloin uusiakaan tyttäriä kasvamassa, Irmeliä ja Maria, eipä tietenkään.”

Vahvuuden panssariin kilpistyvät myös monet tunteet. Ihmetyksekseen Mari huomaa, että kukaan vahvoista naisista ei osaa tai halua antaa tukea ja lohdutusta niitä tarvitsevalle Irmelille, vaan hän itse on ainoa, joka kykenee rohkaisemaan tätä. Perheen naiset näyttävät yhtäkkiä vieraalta joukolta, johon Mari ei halua kuulua.

Vahvaksi pakotetut

Jos naisen ja miehen osa novelleissa ei ole helppo, niin vielä rankemmalta näyttää lapsen osa. Aikuisten maailmassa lapsi joutuu joskus ylivoimaiselta tuntuviin tilanteisiin. Lapsi voi kokea, että hänen on suojeltava vanhempaansa itsensä uhraten, kuten Aaro novellissa ”Päätös”. Vanhemman paetessa vastuuta joko fyysisesti tai psyykkisesti lapsi joutuu ottamaan aikuisen roolin.

Novellissa ”Vaihtopäät” Oton on oltava hoivaavana, järkevänä ja ymmärtävänä aikuisena niin pikkusiskolleen kuin äidilleenkin ja yritettävä pitää huolta siitä, että äidin harhailujen keskellä heidän elämänsä pysyy jollain tavoin raiteillaan. Siinä missä äiti kokee elämän vaatimukset liian suuriksi ja luovuttaa, on lapsen pakko löytää vahvuutensa.

”Otto katseli, miten äiti juoksi takaisin metroasemalle, laskeutui portaita alas ja katosi näkyvistä. Ehkä äiti vilpittömästi luuli lähteneensä ostamaan uutta vaihtopäätä Vilman nukelle, mutta viimeistään seuraavan aseman kohdalla kaikki vyöryisi äidin yli, helpotus siitä, että Vilma ei ollut jäänyt auton alle, syyllisyys siitä, että ei osannut olla kunnolla, pettymys siitä, että mikään ei koskaan mennyt niin kuin suunnitteli, että elämä koko ajan veti mattoa jalkojen alta ja yritti tehdä asiat vaikeiksi, vaikeammiksi kuin mihin voimat riittivät. Otto oli niin monta kertaa kuunnellut äidin aamuöisiä yksinpuheluita, että arveli äidin palaavan tällä kertaa aikaisintaan huomisiltana, ehkä vasta maanantaina iltapäivällä, krapulaisena ja nälkäisenä ja väsyneenä, itseään ja elämäänsä surkutellen.”

Lapsuudessa vahvaksi pakotettu lapsi ”sairastaa” vahvuuttaan ja vastuutaan koko elämänsä, kuten ”Pelastuminen” -novellin Eva, jolle vasta lapsuuskodin lopullinen menetys suo vapautuksen, tai ”Luottamus” -novellin mumma, joka kasvattaa tyttärensäkin omaan kivikovaan vahvuuteensa.

Aiempien sukupolvien vaikutus tuntuu novelleissa usein vankilalta, josta on vaikea päästä pakenemaan. Toivoa suo oman osuutensa tajuaminen ketjussa. ”Jälkikasvu”- novellin isoäidiksi ehtinyt nainen pystyy rankan kokemuksen jälkeen ymmärtämään, miten hänen omat tekonsa ja elämänvalintansa ovat vaikuttaneet muiden elämään. Vaikka menneisyyteen ei enää voi vaikuttaa, tuleviin tekoihinsa voi. Myös tähän voi nähdä teoksen nimen viittaavan: kasvuun jälkikäteen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto