Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ihmiset kuin varjot, romaani kuin uni

Seppo Järvinen, 14.2.2007
Taina Sampakoski: Ikoni s., Tammi 2006

Ikoni on houkutteleva nimi romaanille. Nimi herättää vaikutelman Bysantin salaperäisestä mystiikasta. Sana ikoni on kreikkaa – eikon – ja tarkoittaa yksinkertaisesti kuvaa. Liikennemerkkikin on kuva. Ortodoksisen kirkon pyhät kuvat ovat myös ikoneita. Taina Sampakosken (s. 1957) esikoisromaaniin lukija tarttuu kiinnostuneena. Onko edessä matka ikonien kiehtovaan maailmaan tai syvämerkityksinen kuvaus taiteilijasta? Ikonimaalaus on tarkoin säädeltyä perinteeseen sidottua toistoa, jossa tietyissä rajoissa sallitaan ikonimaalarin näkemys. Jos odottaa saavansa tietoa ikoneista tai niiden merkityksestä pyhyyden välikappaleina, niin Sampakosken ihmissuhderomaani jää pinnalliseksi. Sampakosken ansioksi on luettava romaanin kerronnan sujuvuus – tarinaa lukee kuin dekkaria.

Suomi ei enää ole pelkästään suomalaisten, siihen ajatukseen on paras tottua. Sampakosken ratkaisuja voi pitää vieraannuttamisen efekteinä. Hän kuvaa venäläistä sielua suomalaisessa maisemassa ja yhteiskunnassa. Ihminen on koditon kaikkialla. Romaanin Suomessa syntyneet toisen polven venäläiset eivät enää halua puhua venäjää. Vanhempia ihmisiä lukuun ottamatta he puhuvat suomea ja tahtovat olla suomalaisia. Sampakoski lienee omakohtaisesti kokenut äidinkielensä, suomen kielen tai meänkielen, kadottamisen uhkan. Runoilijan kotimaa on kieli, ainoa todellinen maisema. Ilman kieltä ihminen on totaalisesti yksin.

Vahvinta Sampakosken romaanissa on tunnelma. Romaanin päähenkilö Sonja, venäläinen taidemaalari, on hiljaisen kärsimyksen ikoni, vertauskuva, kuin Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen enkelimäinen Sonja.

Sonja maalaa ikoneita, joita setämäinen taidemesenaatti Viktor myy galleriassaan, tietysti hyvällä voitolla. Lopulta Viktor keksii Sonjassa oivan vanhojen mööpeleiden kunnostajan. Sonjalla olisi lahjoja nimekkääksi taiteilijaksi, mutta hänelle riittää kosketus puun pintaan, puun syiden hiljainen kauneus. Sonjan luonteessa ei ole pisaraakaan taistelijan verta, tunteet hän kätkee maalauksiinsa.

Ikonia voisi sanoa rakkausromaaniksi, mutta sitä se kepeässä mielessä ei ole. Sonja osaa rakastaa, romaanin miehet, Nikolai ja Andrei, eivät. Nikolain ja Sonjan rakkauden Sonja siirtää suurikokoiseen maalaukseen, jossa rakastavaiset kietoutuvat toisiinsa kuin Rodinin veistoksissa. Siirtäessään ikonin pyhyyden maalliseen maalaukseen, hän samalla rikkoo ikonimaalarin etiikkaa. Sonja vetäytyy yksinäisyyteen Nikolain petettyä hänet. Hän maalaa rakastavaisista päinvastaisen version, jossa mies kannattelee kuollutta naista, Sonjaa.

Nikolain naisystävä Laura joutuu pakkomielteen valtaan ja ostaa kuoleman maalauksen makuuhuoneen seinälle. Tahdoton Nikolai on tämän jälkeen Lauran. Romaanin ihmissuhdesolmuihin kuuluu Lauran tunkeutuminen myös Sonjan elämään. Romaanin henkilöhahmona Laura jää kovin ohueksi.

Ikoni sopisi elokuvan käsikirjoitukseksi, happy endiä myöten. Dialogi muistuttaa Kaurismäkien elokuvien luonnotonta replikointia. Nikolain ja Sonjan yhteinen lapsi, Julia, hoitaa pyörätuolissa lopun elämäänsä viettävää Nikolai Härmälää. Tätä voisi sanoa sovitukseksi, anteeksiannoksi.

Sampakoski osaa häivyttää ajan ja paikan elementit, tapahtumapaikkana voisi olla Pietari, jokin itäsuomalainen kaupunki tai vaikka Helsinki. Sampakoski jättää auki Sonjan kohtalon. Ehkä Sonja lopulta alkaa jälleen maalata ikoneita oikeaoppisesti. Ikonin käännetty perspektiivi on ulottuvuus toiseen todellisuuteen, siihen maahan, josta emme mitään tiedä. Kenties hän hylkää ikonit lopullisesti.

Romaanin kieliasu olisi kaivannut vankkaa editoimista, siksi paperinmakuisesti romaanihenkilöt puhuvat. Ehkä tämä on pyrkimys vieraannuttamiseen, mutta osansa saattaa olla myös sillä, että Pohjois-Ruotsin Kalixissa asuva kaksi- tai kolmikielinen kirjailija on menettänyt otteen nykysuomen hallintaan.

Omalla tavallaan sympaattinen romaani Ikoni on. Romaanin muut henkilöt ovat varjoja Sonjan rinnalla. Sonjan aistit ovat tunnetta ja nöyryyttä. Romaanilla on tarjota opetus: Jokaisella meistä on ihmisen arvonsa, ja jokaisen reviiriä on kunnioitettava.

Ikoni tuskin jää Sampakosken ainoaksi teokseksi, vaikka esikoisromaani jättää vaisuhkon tunnelman. Ortodoksinen usko ja tavat jäävät romaanissa pintasilaukseksi. Harva esikoiskirjailija ponkaisee heti tavoittelemaan romaanien pääpalkintoa. Kaikkien romaanikilpailujen luonnottomuus paljastuu heikosti naamioiduksi kaupallisuudeksi. Sopinee ihmetellä keskinkertaisen romaanin päätymistä Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Makuasioista ei sovi kiistellä, ja esikoisteokseksi Ikoni täyttää romaanin genrevaatimukset.

Platkunruskea Ikonin kansikuva ei lukemaan houkuta. Kirjojen kansikuvataide elää rappiokautta, tai kansikuvaa ja sen suunnittelua ei enää mielletä kirjataiteeksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto