Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pahuus kulttuurin keskellä

Ilona Kemppainen, 3.5.2004
Tapio Tamminen: Pahan viehätys - natsismin ja terrorin lähteillä s., Otava 2004

Ääriliikkeet ovat osa länsimaisen kulttuurin kuvaa. Niin uusnatsismi, satanismi kuin muutkin valtakulttuurin ulkopuoliset ääriryhmät antavat mielellään itsestään irrallisen vaikutelman. Valtakulttuuri myös mielellään kieltää yhteytensä tällaisiin liikkeisiin. Halutaan ajatella, että on olemassa jokin ulkopuolinen paha, joka viettelee varsinkin herkässä iässä olevia nuoria ja jota vastaan voidaan taistella etäännyttämällä se yhä kauemmaksi kaikesta hyvästä ja normaalista. Columbinen koulutragedian kaltaiset tapahtumat voidaan tämän ajattelutavan mukaan estää antamalla nuorille muuta mietittävää kuin väkivalta ja aseet sekä estämällä syrjäytymistä. Puhutaan pahan toiseudesta, ulkoistamisesta. Toista ei kuitenkaan koskaan ole ilman sitä, mille se on toinen.

Tapio Tamminen puuttuu osaltaan teoksessaan Pahan viehätys kuvaan pahuuden ulkopuolisuudesta yhteiskunnassamme. Hän piirtää kuvan länsimaisen kulttuurin rasistisesta ja fasistisesta pohjavirrasta, joka on aika-ajoin pulpahdellut hyvinkin voimakkaasti esille. Natsi-Saksa oli vain yksi joskin huomattava esimerkki rotuajattelun ja antikristillisen maailmankuvan vaikutuksista.

Pahan viehätyksen paha on ennen kaikkea maailman jakaminen kahtia, meihin ja muihin, hyviin ja pahoihin. Ulkopuolisiksi ovat länsimaisen kulttuurin historiassa joutuneet muun muassa juutalaiset, joiden vuosisataiset vainot pyrkivät uusiutumaan yhä uusin perustein ja teorioin. Tämä paha, nopeiden ratkaisujen ja yhteisön ulkopuolisten syyllisten haku, on ollut vaihtelevasti osa valtakulttuuria tai toisina aikoina pienten ja eristäytyneiden piirien toimintaa.

Teoksen selkein viesti on mielestäni tämä: Myytteihin kiedotut ajatukset arjalaisen rodun ylemmyydestä ja rodun puhtauden merkityksestä yhteiskunnalle eivät ole vain satunnainen häiriö muuten humaanissa länsimaisessa kulttuuripiirissä vaan vuosituhansien taakse ulottuvan kehityksen tulos. Rotuopit antikristillisine piirteineen ovat osa länsimaisen ihmisen kulttuurihistoriaa siinä missä kristinuskokin. Usein annetaan vaikutelma, että vain 1930-luvun Saksassa olisi ollut antisemitismiä; juutalaiset ovat kuitenkin suorastaan perinteinen syntipukki (sic) kaikelle pahalle, mitä ihmiskunnassa esiintyy.

Tamminen nostaa esille sen tärkeän seikan, että älyttömiltä ja todellisuudelle vierailta tänään vaikuttavat teoriat ja ajatusrakennelmat voivat olla vakavasti otettavaa poliittista argumentaatiota huomenna – ja olivat tieteen huippusaavutus vielä sata vuotta sitten. Kun ihmisryhmän elämänehdot tavalla tai toisella muuttuvat kestämättömiksi – välttämättä kyse ei ole ns. absoluuttisesta kurjistumisesta vaan kurjuuden kokemuksesta – selitystä haetaan myös esoteriasta, ei välttämättä yhä monimutkaisemmaksi käyvistä talouden ja yhteiskunnan rakenteista. Mahdolliset esoteeriset selitykset eivät ole välttämättä lainkaan uusia. Ne ponnistavat länsimaisen kulttuurin monisatavuotisesta perinteestä. Näin näyttää käyneen ainakin yhdysvaltalaisen uusoikeiston ja eurooppalaisen skinhead-liikehdinnän, tosin erilaisin painotuksin.

Länsimainen kulttuuri ei kuitenkaan voi kieltää tällaisia kieroutuneiksi kokemiaan kasvannaisia, vaan niiden alkuperä on siellä missä länsimaisen sivistyksenkin. Niin Herderiä kuin Darwiniakin voidaan lukea ääriliikkeille mieluisilla tavoilla. Pikemminkin kuin uusista liikkeistä on kyse myyttien jatkuvasta paluusta; ne voidaan hetkeksi karkoittaa ovesta, mutta ne pyrkivät pian takaisin ikkunasta. Siksi ei kannatakaan ulkoistaa ja demonisoida sen paremmin saatananpalvontaa kuin ekoterrorismiakaan vaan kysyä, mitä tuttua tässä on ja miten näitä liikkeitä kannattaviin ihmisiin voisi vaikuttaa länsimaisen kulttuurin omin keinoin. Kulttuuriimme nekin kuuluvat, halusimme tai emme.

Intia, mystiikka ja kansakunta

Pahan viehätys on pikemminkin yleisteos kuin pikkutarkka tutkimus länsimaisen yhteiskunnan ääriliikkeistä. Väitän näin siitäkin huolimatta, että Tamminen kuvaa lukuisia rasismin, antisemitismin ja fasismin voimahahmoja ja heidän toimiaan yksityiskohtaisesti, suorastaan intiimisti. Painotus johtunee Tammisen esipuheessa mainitsemasta alkuperäisestä kiinnostuksesta Intiaan. Onkin hämmästyttävää, miten paljon eurooppalaisten arjalaisuusinnostus on sidoksissa intialaiseen kulttuuriin. Toisaalta 1900-luvulla Intiassa esitetyt perustelut kastilaitoksen olemassaololle ja säilyttämiselle ovat puolestaan ammentaneet eurooppalaisesta rotu- ja kulttuurikeskustelusta.

Kristinuskon osuus natsismin ja fasismin esihistoriassa jää teoksessa vähemmälle. Mielenkiintoisia ovat kuitenkin esim. ristiretkeläisten retoriikka ja toiminta. Samoin ns. millianistisen liikehdinnän jatkuminen keskiajalta uudelle ajalle ja nykypäivään saakka viittaa siihen, että tällaiset liikkeet ovat länsimaisen yhteiskunnan kriisiaikoina todennäköisiä ja odotettavissa. Uuden maailmanajan odotus ja sitä edeltävät kärsimykset kuuluivat jo varhaiseen juutalaiseen mytologiaan, jonka he vuorostaan lainasivat persialaisilta.

Kristinuskon piirissä tätä oppia alettiin soveltaa keskiajalta lähtien. Kuvastoon kuului, että pahuuden mahti kasvaa maailmassa, kunnes messias saapuisi. Tämän jälkeen rankaiseva Jumala muuttuisi rakkauden Jumalaksi. Samankaltainen uskomusmaailma liitettiin aikanaan myös Hitleriin. Hänen avullaan Saksan kansalle koittaisi tuhatvuotinen valtakunta, joka sijaitsisi maan päällä, ei enää kristinuskon lupailemassa epämääräisessä taivaassa.

Kristinusko ei kuitenkaan ole millään lailla yksin syyllinen. Tamminen nostaa esiin lukuisin esimerkein sen, ettei periaatteessa mikään aate tai ajatusmalli, jolla on jonkinlainen menneisyys ja poliittista kantavuutta, voi väittää olevansa puhdas natsismin ja terrorin piirteistä. Niin vankka usko talonpoikaiseen kansaan kuin biodynaaminen viljely ja eläinten oikeuksien puolustaminenkin ovat jossain muodossa kuuluneet tämän ilmiömaailman piiriin.

Samoin yltiökapitalismi saa helposti sosiaalidarwinismin piirteitä. Rikastuvilla on oikeus rikastua, keinolla millä hyvänsä, koska se on vain luonnon laki. Toisaalta myös marxilaisuus oli Tammisen mukaan millianistinen ja kapitalistit demonisoiva aate. Itse asiassa niin kovin kielteisenä monissa piireissä pidetty pikkuporvarillinen maailmankatsomus saa Tammiselta jonkinasteisen synninpäästön, vaikkeivät senkään kannattajat ole ympäristöstään irti olleet, vähemmän alttiita äärimmäisiin tekoihin ilmeisesti kylläkin.

Vaikka saammekin lukea monipolvisia kuvauksia niin varhaisen Intian-tutkimuksen kehittäjistä ja kehityksestä, erilaisista esinatsilaisista saksalaisista mystikoista kuin uudemmistakin aatteellisista ja uskonnollisista ilmiöistä, kuva siitä, miten nämä kaikki liittyvät nykypäivän ääriliikkeisiin jää kuitenkin hajanaiseksi. Päätösluvun viittaukset viime vuosikymmenten nationalismitutkimukseen eivät anna selvää vastausta tähän kysymykseen. Esim. Benedict Andersonin ja Ernst Gellnerin tutkimuksissa on kyse ennen kaikkea modernien kansallisvaltioiden synnystä. Nationalismin erilaiset ilmenemismuodot ja varsinkin nationalistisiksi itseään kutsuvat, vain osin yhteiskuntaan mielestään kuuluvat ryhmittymät jäävät pääosin näiden kirjoittajien mielenkiinnon ulkopuolelle. Se, että tavalliset kansalaiset ovat maansa joutuessa sotaan valmiita kuolemaan sen puolesta, ei selitä, miksi isänmaasta tulee joillekin uskonnon korvike. Itse koettua oman maan asiaa on ajettava vaikka väkivalloin ja vastoin kansan pääosan tahtoa. Onko kyseessä sama ilmiö? Näin Tamminen antaa ymmärtää.

Hyvä kirja – kenelle?

On tietenkin otettava huomioon se, miksi ja miten Pahan viehätys on kirjoitettu. On tärkeää muistaa, miten esim. natsi-Saksa lähti kehkeytymään akateemisista pohdinnoista, esoteerisista liikkeistä ja vasta viime kädessä aktiivisesta poliittisesta toiminnasta. Tämän seikan Tamminen lukuisine esimerkkeineen tekee selväksi. Olisiko helppolukuisuus kärsinyt siitä, jos näinkin merkittävä kehitys olisi dokumentoitu tarkemmin? Helppolukuisuuteen ja esseistiseen otteeseen pyrkiminen esim. pitämällä viiteapparaatti hyvin kevyenä johtaa siihen, että lisätietojen etsiminen erityiskysymyksistä jää kirjallisuusluettelon varaan.

Sille, joka tuntee rotuoppien ja varsinkin natsismin historiaa, Pahan viehätyksestä tuskin on kovin paljon uutta. Jos arjalaisuuden monipolvinen ja eri suuntiin kääntyillyt aatehistoria on jo tuttua, teos samoin antaa kenties melko vähän. Niille, joille aihepiiri on vähemmän tuttu, voi Tammisen teosta suositella. Monesti näistä asioista kuulee muka-tietävää kommentointia. Se, että ääriliikkeidenkin ajatuksilla on historiansa – vieläpä lähes kunniallinenkin paikka paikoin – voi tulla yllätyksenä.

Tamminen kirjoittaa elävästi, ja tarina kulkee, monista sivupoluistaan huolimatta. Tämäntyyppistä teosta harvoin lukee jännityksestä henkeään pidättäen, mutta Tamminen saa pahuuden aatehistoriaan eloa sortumatta liikaa henkilöiden yksityiselämällä mässäilyyn, mikä valitussa tyylilajissa on vaarana.

Siltikin jäin kaipaamaan sitä vihonviimeistä selitystä, mielipidettä, vaikka paatoksellistakin julistusta siitä, mikä on kaiken takana. Miksi jotkut, eivätkä vain ahdistuneet nuoret, edelleen turvautuvat vuosisataisiin uskomuksiin rotujen merkityksestä? Miksi ihmiset vievät isänmaanrakkautensa äärimmäisyyksiin? Miksi globalisaatio, tuo viime vuosien vastaus kaikkeen, ei murra ihmisten tarvetta kuulua kansakuntiin ja pienempiin yhteisöihin? Miksi sotansa hävinnyt Hitler edelleen kelpaa joillekin messiaaksi, joka on vain paennut mustaan aurinkoon ja kerran saapuu jälleen maan päälle?

Tamminen tarjoaa mytologisen menneisyyden vastaukseksi näihin kysymyksiin, ja tuosta menneisyydestä kulttuurin tulisi vapautua. Pelkään kuitenkin pahoin, että ilman selkeitä kannanottoja ja avointa keskustelua mytologisesta menneisyydestä puhuminen herättää vain itsensä henkiin uudelleen. Tähän Tamminen tuskin pyrkii. Tästä syystä kaipasin teoksen loppuun vieläkin voimakkaampaa kielenkäyttöä. Ei voi olettaa lukijakunnan olevan valmiiksi hyvän puolella pahaa vastaan varsinkaan maassa, jossa ei edelleenkään haluta omista takavuosien poliittisista lähtökohdista käsin myöntää, millainen valtakunta natsi-Saksa oli ja mitä sen edelleen herättämät intohimot eri maissa aiheuttavat.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto