Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Yhteiskunnallinen käänne

Esa Mäkijärvi, 10.5.2010
Teemu Helle: Sorta vala, Kiss ash ja Oy (trilogia) s., Ntamo 2010

Teemu Helteen (s. 1982) runous on mielenkiintoinen sekoitus valtavirtaa, kokeellisuutta ja yhteiskunnallisuutta. Valtavirtaa runot ovat sikäli, että niiden kirjoitustyyli mukailee runouden kaanonia. Samanaikaisesti Helle kuitenkin käyttää sanaleikkejä, fragmentaarisuutta ja muita kokeellisiksi luokiteltavia elementtejä. Kun tämä kaksinaisuus yhdistetään yhteiskunnallisuuteen, tekstit ovat latausta täynnä.

Helteen kolme kirjaa, sorta vala, Kiss ash ja Oy muodostavat teemoiltaan yhtenäisen trilogian. Niiden punaisena lankana kulkee kysymys vastuusta. Helle esittää kysymyksen, kuka loppujen lopuksi on vastuussa tuhoutumassa olevasta maailmasta: yksilö, yhteisö vai molemmat?

Poukkoileva esikoinen

Helteen esikoiskokoelma sorta vala on trilogian poukkoilevin. Siinä tekijän ilmaisu ei ole vielä saavuttanut samaa tasaisuutta kuin myöhemmissä kokoelmissa. Helle kokeilee eri kirjoitustapoja. Välillä ilmaisu on katkonaista, kuten säkeissä ”luu / lee / olevansa eri l a inen kuin, miten / erilainen on erityisluonne = jokin muutos tapahtumassa, kenties yleisökato, ja aivomassa / on saamassa toisenlaisen luonteen.”

Runo jatkuu, mutta lisäyksistä huolimatta siitä on vaikea saada otetta. Kokeellisen runouden vahvuutena on yleensä hauskuus, mutta sorta valasta sitä ei juuri löydä.

Kirja toimii paremmin pitäytyessään perinteisemmässä ilmaisussa. Kirjan alku toimii tästä syystä paremmin. Esimerkiksi säkeet ”on yksi, ja sillä yhdellä mukainen kaksio / ajatuksia / täynnä oleva muodottomuus / eli sinisen kalat vesirajassa” toimivat yhtä aikaa sanaleikkinä ja perinteisenä runona. Kokonaisuutena tekstistä on kuitenkin hankala saada otetta. Kustantajan verkkoisivuillakaan ei ole sorta valan esittelyä, joten lukijan tehtävä jää turhan haastavaksi.

Toinen kirja, Kiss ash, toimii paremmin. Sen ilmaisu on selkeämpää. Välillä Helle päätyy hienoihin ratkaisuihin: ”Poimit kuun sormiisi, / naurettavan kokoisella nuppineulalla kankaalle / väännät kalpeat luut / kehyksiksi ajattelet / minut tänään valmiiksi / yön Silmät / seinälle.” Kirjan teemaksi nouseekin kysymys oman ja yleisen identiteetin rakentamisesta. Runojen puhuja argumentoi, että kaikkien on otettava vastuu muuttuvasta maailmasta.

Kiss ashissakin on sanaleikkiä ja turhaa poukkoilua, mutta se on silti huomattavasti tiiviimpi kuin edeltäjänsä. Runot avautuvat helpommin, sortumatta kuitenkaan liikaan helppouteen. Helle julistaa yhteiskunnallisuuttaan aiempaa selkeämmin: ”Marssii organisoidusti jonossa / kuin ruokakaupassa, nöyrinä, / eteenpäin kuljettavan hihnan äärellä”. Taustalla häilyvät mielikuvat Kööpenhaminan ilmastokokouksen mielenosoituksista, Kreikan levottomuuksista ja maailman muuttumisesta levottomampaan suuntaan.

Oy ja kommunismin aave

Runojen kehityksen huomioon ottaen onkin ymmärrettävää, että trilogian päätösosa Oy on kirjoista selkein ja samalla selkeimmin yhteiskunnallisin. Se lähtee oletuksesta, että maailma on läpikotaisin kaupallistunut ja että enää mikään ei ole pyhää. Kirjalla on napakka ja iskevä nimi. Veikkaisin nimeä satiiriksi, sillä teksti on napakka hyökkäys globalisaation kiillotettua ja mainosmaista todellisuudenkuvaa vastaan.

Oy:n alussa lainataan Alfred Döblinin Berlin, Alexanderplatzia. Vihainen lainaus paljastuu luontevaksi, sillä sitä seuraava teksti kuvailee tehdasta ja sosialistista työläismaailmaa. Kommunismin aave ja Karl Marxin ajatukset kummittelevat Helteen kolmannen kirjan taustalla. Oy käsittelee länsimaalaisittain vaikeita aiheita kuten kolmannen maailman työläisiä ja vanhusten hankalaa asemaa. Useimmin teksti onnistuu ylittämään itselleen asettaman korkean riman. Runot piirtävät pessimistisen kuvan tilanteesta, jonka korjaaminen alkaa olla mahdotonta.

Siinä missä trilogian kahdessa edellisessä osassa pilkahteli toivoa, Oy:n runot eivät tarjoa edes toivoa. Kirjan mukaan maailma on peruuttamattomasti turmeltunut paikka. Tähän tapaan: ”tällaista olisi: tyhjää, ajatonta aikaa”. Niinpä uusi elämä tai uusi alku ovat mahdollista ainoastaan mainoksissa. Uuden tavaran ostaja pystyy hetkeksi karkottamaan sisällään vallitsevan tyhjyyden. Tämä täyttyminen on kuitenkin vain hetkellistä, sillä tavarat vanhenevat nopeasti ja ne pitää korvata uusilla. Päädytään tilanteeseen, jossa ihmisarvoinen elämä alkaa olla mahdotonta.

On hyvä, että trilogia päättyy Oy:hyn. Viimeinen kirja herättelee lukijaa aivan eri tavalla kuin kaksi ensimmäistä julkaisua. Oy rytyyttää eteenpäin rohkeasti, mutta säilyttää silti hallinnan. Tekstissä on auktoriteettia. Viha ei läiky yli, vaikka sitä riittääkin reilun 70:n sivun verran. On miellyttävää huomata, että Helle siirtyy koko ajan kohti hallitumpia kokonaisuuksia. Tulevaisuudessa tekijältä on lupa odottaa entistä parempia kokoelmia.

Loppuhuomautukseksi on vielä otettava käyttöön vanha muuraritokaisu, jonka mukaan rapatessa roiskuu. Tätä monikäyttöistä sanontaa voi käyttää sekä Helteen runoista että niiden kustantajasta, Ntamosta. Trilogiaa lukemalla huomaa, että teksti paranee edetessään. Helteen ensimmäiset runot ovat kokeilevia ja hapuilevia.

Oy:hyn mennessä on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa tekijä hallitsee sanottavansa. Tähän liittyen Ntamolta toivoisikin parempaa kustannustoimittamista. Helteen kirjoissakin on jonkin verran ilmaa, vaikka teksti on tarkoitettu napakaksi. Jatkossa selviää, kuinka kirjailija ja kustantaja ongelmaan paneutuvat.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto