Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kirjailijan inventaario – romaani muotoa ja ihmistä etsimässä

Seppo Järvinen, 29.11.2015
Teppo Kulmala & Kuntokomppania: Radio Tuupovaara 2. Kirjailijan rhythm and blues 426 s., Hai 2014

Kulttuuritoimittaja ja kirjailija Teppo Kulmalalla on ollut pitkä projekti. Kaksi laajaa kirjaa vuoden välein tyhjentää takin keneltä tahansa kirjailijalta. Ryhmä kirjailijoita tutustui toisiinsa Tyk-kuntoutuksen ja yhdessäolon merkeissä Anttolanhovissa. Sanatyöläiset olivat eräänlainen koekaniiniryhmä. Ennen ei Kelan ja kirjailijaliiton toimesta kunnonkohennusta ja mielenvirkistystä ollut kirjailijoille järjestetty. Teppo Kulmala, kirjailija-graafikko Tiina Pystynen, tutkija-kirjailija Tuula Mai Salmela, kirjallisuuden moniottelija Markku Karpio ja kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja, runoilija-nuortenkirjailija Kari Levola, olivat toisiaan inspiroiva ryhmä.

Kulmalan yön hiljaisuudessa kirjoittamat tekstit ovat avoimuudessaan – ja haavoittuvuudessaan – koskettavia.

Kuntousrahat eivät menneet pelkästään vieterin vetämiseen, vaan tuloksena on ollut kaksi keskusteluopusta tai modernia kirjeromaania: ensimmäinen osa, Radio Tuupovaara (Hai 2013), oli rohkea veto pienkustantajalta. Kirjailijoiden viestintä toisilleen vaikuttaa ideana aika sisäänlämpiävältä. Kiintoisaksi kummankin romaanikokeilun tekee tapa, jolla ”päätoimittaja” Teppo Kulmala sitoo yhteen monipolvisen kerronnallisuuden. Kuntokomppanian muut soturit puolestaan soivat enemmän taustalla sähköpostikommentteineen. Radio Tuupovaara 2 syventää ja täydentää ykkösosan teemoja.

Täällä Radio Tuupovaara, kuuleeko lukija?

Kilon painoista järkälettä ei yhdellä lukemalla hotkaista. Esseistisen kirjoittamisen taidon Kulmala osaa. Rajan pinnassa sijaitseva taiteilijaresidenssi on oiva paikka kirjailijan työlle. Yksinäisyyden rauhassa syntyy kirkasta tekstiä, jossa mennään syntyjen syvien juurille. Kirjan motto: ”Olen subjektiivinen, ellen maailmassa houkka. Pidä siis varasi. / Minut kohdatessasi saatat joutua kirjaani. / Olet minussa. / Tarkoitan hyvää.”

Kauniisti sanottu. Silkkaa runoutta, yksikään kirjailija ei tahdo kirjoittaa tyhjään. Hän kirjoittaa lukijalle. Kulmalan merkittävästä pääteoksesta, romaanista Tupakoiva kala (Edico 2009), ei tullut läpimurtoromaania, vaikka se teoksena olisi sen ansainnut. Kulmala rakentaa mammuttimaiset romaaninsa kielipeliksi, jonka avaamiseen lukijalta vaaditaan herkkyyttä ja – sitkeyttä. Sama on Radio Tuupovaara 2:n palapelin ratkomisen kanssa.

Musiikillinen elementti kertautuu Kulmalan teksteissä, erityisesti esseistiikassa ja kritiikeissä.

Kun kysymyksessä on keksitty (yöllinen) radioasema, lukijasta tulee kuuntelija. Kulmalan yön hiljaisuudessa kirjoittamat tekstit ovat avoimuudessaan – ja haavoittuvuudessaan – koskettavia. Kirjailijat ovat paljon kirjoittaneet luomisprosessistaan, varsinkin amerikkalaiset nykykirjailijat. Kulmalan teos ei onneksi ole mikään kirjoittajan opas, vaikka tekijä melko seikkaperäisesti kuvaileekin työprosessiaan. Merkillepantava seikka Kulmalan tyylissä on sanomisen, sanontojen monipolveilevuus. Teksti ei töki, se virtaa. Tuupovaara 2 on sikäli harvinainen teos, että ulkopuolista stilisointia ei tekstissä havaitse. Kirjailijalla on ollut kirjoittamisen vapaus.

Päiväkirjanomaisesti etenevä teksti antaa teokselle rakenteen. Radio Tuupovaaran kuvitellut lähetykset päättyvät musiikkikappaleisiin Kirkasta Somerjokeen, Springsteenista Beatleseihin. Jotakin musiikin kaltaista teokseen Kulmala tavoitteleekin. Tähän viittaa alaotsikko ”Kirjailijan rhythm and blues”. Alan diggareille musiikkisuositukset ovat hunajaa. Kulmala on kirjoittanut muun muassa Lasse Liemolan elämäkerran ”Anna pois mun kitarain. Lasse Liemola ja nuoruus vauhdissa” (Edico 2007). Musiikillinen elementti kertautuu Kulmalan teksteissä, erityisesti esseistiikassa ja kritiikeissä.

Yksinäisyyden absoluutti ja luonto

Kirjoittaminen ryhmälle antaa kirjoittamiselle mielekkyyden. Samalla se kuitenkin on ansa, romaanista voi tulla sisäänlämpiävä rupattelukerho hieman naamakirjan tyyliin. Onneksi Kulmala ja muut teokseen kirjoittaneet välttävät tämän.

Radio Tuupovaara 2 ei ole kepeää luettavaa, vaikka Kulmalla harrastaakin puoliovelaa rivien välistä huumoria ja satiiria. Mystisellä tavalla niin Kulmalan tyyli kuin kerronta muistuttavat ajatusvirtaa, joka ryöppyää alitajunnan ja muistin onkaloista kuin Herman Hessen Lasihelmipelissä. Elämän hahmottaminen on kirjailijan päätehtävä, mutta täydellistä romaania elämästä ei ole kirjoitettu. Romaanimuodon vaarana on tilkkeisyys – mukaan otetaan lähes mitä tahansa faktaa & fiktiota, jota elämän kirpputorilta sattuu löytämään. Pahimmillaan romaani on selittämistä, joka saa Alex Matsonin pyörimään haudassaan.

Romaanin pohjavire on yksinäisyys.

Vaikka Kulmala vastailee ryhmälle, romaanin pohjavire on yksinäisyys. Satunnaiset lehtimiehen keikat ja esiintymiset katkaisevat hiljaisuuden, mutta samalla katoaa kirjoittamisesta voima, jota on odotettava monta piipullista. Eniten voimaa kirjailija saa vaelluksista luonnossa. Romaanin herkät luontokuvaukset tasapainottavat filosofista pohdintaa.

Lukukokemuksena Tuupovaara 2 antaa lukijalle paljon. Romaani on kirjoitettu sielu vereslihalla.

Kun kirjoittaa toisin kuin valtavirta ja lisäksi pienelle kustantajalle, jonka markkinointimahdollisuudet ovat rajalliset, moni merkittävä teos jää pimentoon. Kulmala on pitkän linjan kirjoittaja – tuotanto on laadukkaampaa kuin usealla mediakirjailijalla. Olisikin suotavaa, että edes kirjastot hankkisivat muutakin kuin hätäisesti sutaistuja viihderomaaneita. Kulmalan tavassa ilmaista itseään on jotakin samaa kuin Fjodor Dostojeviskilla. Pelissä on kaikki tai ei mitään.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto