Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ilon salaliittolainen

Jani Saxell, 19.6.2006
Tomaž Šalamun: Kultasilmäinen mies s., WSOY 2006 Kääntäjä(t): Kari Klemelä ja Anni Sumari

Jos haluaa pikakurssin siitä, mitä 1900-luvun maailmanlyriikassa on tapahtunut, varma valinta on slovenialainen Tomaž Šalamun. Kulttuurikosmopoliitin nimeen on liitetty muun muassa konstruktivismi, dadaismi, ekspressionismi, surrealismi, venäläinen futurismi, Pohjois-Amerikan beat, Latinalaisen Amerikan intiaanimyyteistä ammentava maaginen realismi – sekä matkalaukullinen muitakin ismejä.

Maantieteelliset liikahdukset eivät Šalamunille riitä. Hän sotkee kädet tähtipölyssä kulttuurihistoriaa, uskontoja, myyttejä, itämaista filosofiaa ja omia arkikokemuksiaan. Kenties Šalamunin viehätys on juuri perusristiriidassa kokeellisen, asennonvaihdoksista ja muodonmuutoksista rikkaan vyörytyksen sekä mutkattoman, intiimin maanläheisyyden välillä.

Šalamun syntyi vuonna 1941 Zagrebissa, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Slovenian rannikolla. Runoilijan itsensä mukaan hänen olisi pitänyt syntyä jo 1884 Triestessä isoisänsä sijaan. ”(…) Olin ollut jo neljä kuukautta isomummin/ vatsassa, kun perheneuvottelussa päätettiin/ lykätä tuloani kahden sukupolven verran,/ päätös kirjattiin muistiin, hohtava paperi/ suljettiin kirjekuoreen, kuori sinetöitiin/ ja lähetettiin Wienin arkistoon./ Muistan, että päätöksen jälkeen kuljin/ takaisin valoa kohti, sitten minut käännettiin/ vatsalleni ja näin pitkän, vanhan miehen/ mittailevan murahdellen hyllyjä, ottavan/ viereisestä hyllystä jonkun ja työntävän hänet/ pää edellä varsin tylysti ilmaputkeen.”

Suvun sefardijuutalaisten esi-isien ja –äitien lisäksi runoissa esiintyvät omilla nimillään Šalamunin isä Branko, taidemaalariveli Andraž, lapset, rakastajat, taiteilijatoverit, ex-vaimo Maruška ja vaimo Metka. Sävy ei aina imartele, mutta hyvässä seurassa ollaan. Runojen henkilögalleriaan kuuluvat Fransiskus Assisilainen, kroaattikeksijä Nikola Tesla, koko joukko Balkanin alueen historiallisia henkilöitä, Jumala ja hänen enkeleitään, paavi, Golem ja paholainen. Yksi amerikansuomalainenkin on joukossa mukana; Šalamunin gurunaan ja hyväntekijänään pitämä Anselm Hollo.

Ei liene yllättävää, että Šalamunin vapaan sielun julistus törmäsi Jugoslavian jähmeään kulttuuripolitiikkaan. Vuonna 1964 runoilija vietti muutaman päivän vankilassa Perspektive-kirjallisuuslehdessä julkaisemansa sikermän vuoksi. Myös salainen poliisi Udba kiinnostui hänen tuotannostaan. Vuonna 1966 omakustanteena ilmestynyt esikoiskokoelma Poker mullisti Slovenian nykyrunouden perusteellisesti ja sai tekijänsä suuntaamaan länteen. Jugoslavian henkinen ilmapiiri oli reaalisosialistiseksi maaksi kohtuullisen salliva, joten rautaesirippu ei sulkeutunut lähtijän takana pysyvästi.

Kirpeä tilinteko slaavilaisuuden kanssa on pinnalla erityisesti Šalamunin 1960-70-luvun vaihteen runoissa. Itä-eurooppalainen mielenmaisema ja Balkanin lähihistoria kiteytetään groteskein vedoin esimerkiksi runossa Branko: ”(…) Saksalaisilla on haaroittunut mieli, voimaloita,/ he pistelevät slaaveja staattisella sähköllä, kunnes tsaari sanoo:/ Pogromi! Leikatkaa saksalaisten korvat ja teurastakaa heidät!”

Toisaalta runoissa pistellään nautittavasti myös slaavilaisia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja amerikkalaista, biisoninpaistin makuista historiattomuutta.

On kyseenalaista, voiko Šalamunin kaltaisen ”ikuisen geysirin” ja näkyjen pitelijän kohdalla puhua maanpakolaisuuden tunnoista. Hän kokee, renessanssikauhukakara Giordano Brunon tavoin, kaiken olevan yhtä. ”Ei ole eroa tunnelin läpi kiitävän junan,/ äänettömästi laajenevan linnunradan/ ja sen pisaran välillä, joka putosi ruskealle/ nahalle sateessa viime vuoden elokuussa./ Tämän koiran silmät: hymni: sigillum sigillorum./ Olen maata koskettavan ihmisen jokainen/ askel.”

Uudesta maailmasta hurmaantuneen Šalamunin nuoruudenrunot ovat melkoista beatia. Chevrolet Impalalla kaahataan Arizonan aavikolla. Hollon ja kumppanien kanssa pörrätessä kuunnellaan Joan Baezia, vodkaa sekä giniä kuluu. Kuuluisa Balladi Metka Krašovecille –kokoelma (1981) kuvaa runojen ´minän´ tempoilua vastanaidun vaimon ja nuoren homorakastajan välillä Keski-Amerikan maisemissa.

Kari Klemelän ja Anni Sumarin oivaltava suomennosvalikoima Kultasilmäinen mies sisältää Šalamunin runoja neljältä vuosikymmeneltä. Sen perusteella voi hahmottaa selvän kehityskaaren – joskin Šalamunin oikukkaan, sinne tänne villisti assosioivan runoilmaisun kohdalla kannattaa olla varuillaan mutkat suoriksi vetävien johtopäätösten kanssa.

Ihmisveljeyttä, rakkautta ja vapautta 1960-70-luvun runoissaan julistava ”ilon salaliittolainen” Šalamun muuttuu 1980-luvun jälkipuolen runoissaan borgesmaisten kirjallisten labyrinttien sommittelijaksi. Postmodernit, kryptiselle kuvakielelle rakentuvat mieterunot eivät jaksa innostaa samalla tavalla kuin alkutuotannon anarkia, vauhko huumori ja fabulointi.

Ahkerasti julkaissut Šalamun vaikeni Jugoslavian vallanperimyssotien myötä pitkäksi aikaa. Hän koki olevansa kielellisen kurittomuutensa vuoksi jotenkin osasyyllinen verenvuodatukseen. Kolossaalinen narsisti on sitä myös itsesyytöksissään.

Uudella vuosituhannella Šalamun on jälleen piristynyt ja muuttunut elämänmyönteisemmäksi. Klemelän ja Sumarin läheisestä suhteesta suomennettavaansa kielii, että mukana on vielä julkaisemattomia runoja. Sangen tarpeellinen selitysosio on valmisteltu yhdessä Šalamunin kanssa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto