Kirjailija, ohjaaja, taiteilija Tomek Tryzna (s. 1949) on puolalaista sodanjälkeistä sukupolvea. Romaanissa Mene, rakasta on sanottu olevan aineksia hänen omasta lapsuudestaan. Päähenkilö on kuitenkin hieman vanhempi kuin kirjailija, sillä romaani kertoo 50-luvun Puolasta 11-vuotiaan Ramekin kertomana.

Romaani kertoo Ramekin näkökulmasta köyhyydestä kärsivän perheen selviytymisyrityksistä. Sodanjälkeisen epävakaisuuden keskellä perhe suistui köyhyyteen, koska heidän kotinsa ryöstettiin. Ramek koki, että syy oli hänen oma huolimattomuutensa ja päätti korvata sen perheelle. Köyhtyneessä perheessä sekä mies että vaimo joutuivat tekemään pimeitä töitä. Äiti ompeli, isä kävi muualla töissä, jos töitä oli, sekä ompeli öisin. Vastaavasti Ramek teki koulussa monenlaista bisnestä, mm. valoi ja myi tinasotilaita.

Sodanjälkeinen aika näkyy perheen arjessa: toisille oma etu oli tärkeintä, toisille avuliaisuus. Romaanin nimi Mene, rakasta viittaa hyvän tekemisen ja avuliaisuuden periaatteeseen. Rikkauksista haaveileva Ramek oppii tämän periaatteen äidiltään. Pimeillä töillä elävän perheen perusta on jo tuon periaatteen varassa, sillä kuka vain voisi paljastaa heidät. Jotkut käyttävät heidän asemaansa hyväkseen, mutta monet teettävät heillä asuja myös pelkkää hyvyyttään. Ilman ihmisten hyväntahtoisuutta heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä.

Päiväunelmat ja mielikuvaharjoitukset

Ramekin päiväunelmat muodostavat varsin rikkaan skaalan, niin monenlaisia ne ovat. Hänellä on toiveunia, joissa kaikki onnistuu. Ramek saattaa esimerkiksi keskellä koulupäivää nähdä mustan limousinin kaartavan pihaan. Takaovi avataan ja Ramekin ihailemalle tytölle ojennetaan stradivarius-viulu. Lahjoittaja oli rikastunut ja Amerikkaan muuttanut Ramek itse. On Ramekille luonteenomaista, että tässäkin hän unelmoi hyvän tekemisestä lahjakkaalle tytölle, jolla ei ole mahdollisuuksia mennä musiikkikouluun.

Jotkut Ramekin unelmista ovat kuin mielikuvaharjoituksia, jotka testataan käytännössä. Esimerkiksi kesäleirillä hän joutuu poikien sisäisessä hierarkiassa alimmalle tasolle, eli hänen petipaikkansa on ovensuussa. Oikea teko oikealla hetkellä kuitenkin nostaa hänet sankariksi. Koko poikajoukon edessä Ramek onnistuu täydellisesti veitsitempussaan. Hän sinkosi veitsensä tarkasti kauas puunrunkoon pystyyn, juuri sillä tavalla kuin oli kuvitellutkin. Taitavan heiton myötä Ramek nousi kaikkein ihailun kohteeksi.

Perheessään 11-vuotias Ramek ottaa – ehkä vanhempien huomaamatta – kovasti vastuuta. Pyrkimys koko perheen pelastamiseen on liian raskas tuon ikäiselle lapselle. Usein lapset joutuvat tällaiseen tilanteeseen. Kun isän juopottelu lisääntyy, ruokarahat vähenevät ja äiti vaipuu hysteriaan. Ramek estää äidin viiltelyn ja torjuu tämän itsetuhoiset fantasiat.

Mielikuvitus on mahdollisuuksien tajua

Pojan suunnitelmat äidin pelastamiseksi kehittyvät kauhun kautta. Kotihuoneistoa vastapäätä, kujan toisella puolella, on romahtamaisillaan oleva kerrostalo. Se on Ramekille musta talo. Eräänä iltana hän oli näkevinään pimeässä ikkunassa hahmon, joka odottaa häntä. Samalla Ramek oivalsi, että hän ei pysty pelastamaan äitiään, ellei kohtaa tuota pelottavaa hahmoa.

Ramek uskaltautuu keskiyöllä kiipeilemään mustaan kerrostaloon, jonka lattiat ovat romahtaneet. Siellä hän kohtaa jotain ilmaisematonta, joka kuitenkin johtaa selvään missioon. Tarinaan tulee näin katolisen mystiikan sävyjä. Ramek alkaa käydä iltaisin mustassa talossa ikään kuin katsomassa, mitä hänelle näytetään. Hän katselee sieltä pimeästä talosta käsin oman kotinsa valaistuja ikkunoita ja näkee äitinsä liikkumassa huoneissa.

Mustassa talossa Ramek tekee päätöksen: perheen on muutettava Varsovaan ja alettava elää varakkaan perheen elämää. Toiveunessa asiat tapahtuvat näin päin. Ramek uskoo, että hänen on lähdettävä Varsovaan ensitilassa äitinsä kanssa, muuten tämä romahtaa. Sitten kun he olisivat hankkineet menestystä, muu perhe seuraisi perässä.

Ramekin mielikuvitukseen liittyy myös mahdollisuuksien taju. Hänen manipuloimansa mystisen ilmestyksen myötä äiti alkaa suunnitella Varsovan matkaa. Ramek uskoo tässä vaiheessa jo niin kykyihinsä, että hän ei näe lainkaan vaaroja joiden keskelle he Varsovassa joutuvat.

Hyvällä onnella Ramekin suunnitelma toteutuu. Se on eräänlainen oidipaalinen onnela, jossa äiti ja poika elävät luksuselämää Varsovassa. Sen hintana oleva itsekkyys ja oman edun tavoittelu olivat kuitenkin äidille liikaa, ja asiat saivat toisen käänteen.

Varsovan matkan myötä siis romaanin keskeiset teemat saatetaan yhteen: velvollisuus auttaa hädän alaisia kumoaa aina itsekkäät rikastumisen pyrkimykset. Romaanin nimeen liittyvä käsky Mene, rakasta tulee näin todeksi Varsovassa käynnin kautta.

Romaanissa ei paljoakaan käsitellä sitä, mitä pienelle pojalle merkitsee tällainen vastuun otto ja perheen pelastaminen. 11-vuotias Ramek kantaa huolta vähän kaikesta. Hänellä on muutamaa vuotta vanhempi isosisko, jolla ei näytä olevan mitään merkitystä perheessä. Kaikesta huolehtiminen tuntuu heijastuvan myös romaanin kerrontaan. Lapsikertoja saattaa kertoa esimerkiksi isän ja äidin menneisyyteen liittyviä tarinoita äänellä, jonka on vaikea uskoa olevan hänen omansa. Kertoja ei muista olla poika. Samoin lesbo-tädin tarinaa kerrottaessa puhe on pojan mutta äänen perusteella miehen.

Parasta romaanissa on Ramekin monipuolinen unelmien, fantasioiden, mielikuvien ja suunnitelmien skaala. Myös pyyteetön hyvän tekemisen etiikka on romaanissa vaikuttavaa.

Jaa artikkeli: