Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tuotteliaan runoilijan ajelehtiva elämä

Virpi Alanen, 4.12.2014
Touko Kauppinen: Totaalirunoilija Pellinen 230 s., Savukeidas 2014

Touko Kauppisen toimittama elämäkerrallinen keskustelukirja runoilija Jyrki Pellisestä (s. 1940) esittää Pellisen boheemina flanöörihahmona menneiltä ajoilta. Kirjan miljöönä on Pellisen elämän maisema, huuruisen-lyyrinen katoava Helsinki, jossa taiteilijahahmo vaeltaa erilaisissa luovuuden tiloissa ja päihteiden sävyttämissä muistoissaan.

Pellisen työ kirjailijana ja myös kuvataiteilijana on ollut ahkeraa ja maanista, mutta muu elämä, erityisesti ihmissuhteet, ovat kirjan perusteella olleet yhtä ajelehtimista ja sotkuisia tilanteita toinen toisensa perään. Taiteilijapersoonan olemukseen ja tuotantoon on niin vahvasti kuulunut oman maailman ja yksinäisyyden pohjavire, että toiset ihmiset ovat olleet ikään kuin häilyväisiä hetkiä sumussa. ”Yksinäisyys, tyhjyys, irrallisuus… Sellainen on ehkä romantiikan peruskuvastoa, mutta ei voi mitään. Se on totta Jyrkille”, Kauppinen kuvailee. (s. 91)

Työ kirjailijana ja kuvataiteilijana on ollut maanista, mutta ihmissuhteet, ovat kirjan perusteella olleet ajelehtimista ja sotkua.

Savukeitaan julkaisema Totaalirunoilija Pellinen poikkeaa teoksena elämäkerta- ja muistelmakirjallisuuden valtavirrasta. Muodoltaan teos on hauska; vähän sinne tänne gonzoileva ja fragmentaarinen opus. Järjestysluvuin 0.─75. -numeroidut lyhyet luvut etenevät jokseenkin kronologisesti, mutta myös sekoittavat muistiinmerkintä-ajankohdan nykyhetken ja Pellisen muistot viehkosti toisiinsa, eikä haastatteluhetkien tunnelmaa ole kitketty pois. Kauppinen sekoittaa tekstiin myös oman subjektiivisen kokemusmaailmansa, mikä on mielestäni kiinnostava ja toimiva ratkaisu. Paikoin hän kertoo esimerkiksi unistaan, joihin Pellinen kirjaprosessin aikana toistuvasti ilmaantuu. Tällöin kirjaan tulee uusi kerronnan taso, joka tuntuu sopivan fragmenttien muodostamaan taiteelliseen kokonaisuuteen hyvin. Kyseessä on tarina Pellisestä ja hänen haastattelijastaan. Olemalla subjektiivinen läsnäoleva itsensä tekstissään Kauppinen ei myöskään aseta itseään haastateltavansa yläpuolelle tai etäännytä itseään hänen maailmastaan. Kauppisen pyrkimys kohti runollista kertojanääntä on hieno toimituksellinen ratkaisu.

Paikoin tuntuu kuin kirjassa kuvailtaisiin merkillistä aikataskua, johon Pellinen on jäänyt.

Vuonna 1981 syntynyt Kauppinen kirjoittaa myös oman sukupolvikokemuksensa läpi, mikä ei hyppää kirjasta silmille, mutta ehkä tuntuu hiljaisena tekstin taustalla. Kauppinen haluaa ymmärtää Pellisen Helsinki-kuvaa, mutta samalla tulee korostaneeksi tämän elämää menneessä. Runoilija Pellinen vaeltaa kirjan mittaan toistuvasti Helsingin päärautatieasemalla sijaitsevaan Ravintola Elieliin, kunnes kirjan lopussa vakiopaikan tilalle tulee Burger King. Hän käyttää jääräpäisesti sähkökirjoituskonetta, jonka tarvikkeet loppuvat kirjakaupoista. Hän on kirjailijan urallaan tottunut siihen, että aina joku muu kuin hän itse puhtaaksikirjoittaa hänen tekstinsä. Lauttasaaressa Pellinen muistaa nuoruutensa vanhat katunäkymät ja luettelee haastattelijalle taloja, joita ”ei pitäisi olla”. Paikoin tuntuu kuin kirjassa kuvailtaisiin merkillistä aikataskua, johon Pellinen on jäänyt ja jossa hän runouden aaveena kaupunkitilassa liikkuu.

Pellisen boheemi tapa oleilla nykyisessä kaupunkitilassa on kuitenkin myös vahvasti läsnä teoksessa. Yksi hauskimmista kohdista on, kun soittotaitoinen Pellinen eräänä aamupäivänä kävelee äkisti mustan flyygelin ääreen Aschan-kahvilassa, ja henkilökunnan vilkuillessa toisiaan soittaa Beethovenin Pateettisen sonaatin. Pellisen taiteellinen monilahjaisuus niin kirjailijana, kuvataiteilijana kuin sellon ja pianon soiton taitajanakin on kirjoitettu Kauppisen teoksessa kauniisti ja ihailevasti esiin. Haastatteluista käy myös selväksi, että Pellinen on ollut voimakasta seuraa, joka vaatii keskustelukumppaniltaan paljon energiaa. Kauppinen on nähnyt paljon vaivaa eläytyäkseen Pellisen keskustelutyyliin, ymmärtääkseen hänelle ominaisen ajattelun.

Kauppinen ei glorifioi Pellisen persoonaa, vaikka hiukan romantisoikin. Pellisen kanssa käytyjen keskustelujen väleihin Kauppinen sijoittaa kommentteja Pellisen kanssa yhteistyötä tehneiltä ihmisiltä, muun muassa hänen kustannustoimittajiltaan, ja nuo kommentit ovat paikoin kriittisiäkin.

Kirjan surullisinta antia ovat kuvaukset Pellisen ihmissuhteista juomisjaksojen ja lääkesekavuustilojen haurastuttamissa ajoissa.

Kirjan surullisinta antia ovat kuvaukset Pellisen ihmissuhteista juomisjaksojen ja lääkesekavuustilojen haurastuttamissa ajoissa, erityisesti kuvaukset hänen häilyväistäkin häilyväisemmistä suhteistaan omiin lapsiinsa. On kohtia, joissa minut Pellisen runojen ystävänä valtasi vilpitön ”en ehkä olisi halunnut tietää tätä” -tunne. Vaikka baarien ja muiden kaupunkimiljöiden atmosfääri on Pellisen runoissa vahvasti läsnä, en hänen runojaan lukiessani ole koskaan ajatellut niitä suoran elämäkerrallisina. Siksi runo- ja kokoelmakohtaisten elämäkerrallisten detaljien lukeminen Kauppisen kirjasta uhkaa jopa syövyttää runoja, kaventamalla lukijan tulkinnallista liikkumatilaa niissä. Toki se riski on aina jossain määrin olemassa, kun lähtee elämäkertaa lukemaan.

Pieniä näppäilyvirheitä ja hutilointia oikeinkirjoituksessa kirjassa on melko tiheästi. Sen kuitenkin antaa tässä tyylilajissa anteeksi, sillä hiukan rosoinen kirjoitusjälki tuntuu tässä teoksessa jopa paremmalta kuin aivan virheettömän sisäsiisti ilmaisu. Välillä tekstissä on häiritsevää namedroppailun tuntua, mitä olisi ehkä voinut editoimalla hälventää, mutta tiuhaan viljellyt henkilönimet saattavat myös olla Pellisen oman ilmaisun ominaisuus, joka on yritetty säilyttää.

Kirja ei pyri luomaan eheää elämäkerrallista aineistoa, vaan fragmentaarisuudellaan jättää lukijan avoimen inhimillisen tuntemattoman äärelle. Kauppisen unikuva Pellisestä tihentää hyvin sen tavoittamattoman, joka keskusteluihin Pellisen kanssa tuntuu sisältyneen: ”Pellinen puhuu ja katsoo sisäänpäin tuntemattomaksi jäävän kaupungin sisällä ja tämän kaupungin sisällä on talo ja sen sisällä huone, huoneen sisällä ihminen, ihmisen sisällä tarpeiden, halujen, unelmien avaruus.” (s. 153)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto