Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Rakastumisen aika

Pekka Toikka, 5.6.2006
Tuula Hökkä: Kirjoittamisen aika. Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963-1969 s., Tammi 2006

”En ole koskaan välittänyt erikoisemmin tutustua ihmissydämiin, niiden salaisuudet eivät ole kiinnostaneet minua… Mutta sinä olit toisenlainen, aivan kuin sinulla olisi ollut jokin taikasana, maaginen avain – muistoa tai tietoa siitä, että emme ole täällä sattumalta, vastaus, jonka minä olen kadottanut ja johon liittyy se metafyysinen ilo ja rauha jota etsin.”, kirjoittaa runoilija Eeva-Liisa Manner tamperelaiselle äidinkielen lehtorille Anna-Liisa Mäenpäälle helmikuussa 1966 Tuula Hökän toimittamassa kirjevalikoimassa Kirjoittamisen aika. Tekstin voima ja herkkyys iskevät suoraan lukijaan, mutta tarkkaan yksityiselämänsä peittäneen Mannerin elämänvaiheita, ennen kaikkea dramaattisen rakkaussuhteen kehitystä, hän joutuu paikoin seuraamaan vailla toimittajan käsilamppua.

Kirjoittamisen ajan sisältö syntyy kirjeistä, jotka Manner pääasiassa itse kirjoitti ystävilleen ja työtovereilleen lähinnä kuuluisasta Andalusian mökistään Elmiradorista. Siellä Manner kertoi tekevänsä hirvittävästi töitä, kääntävänsä suomeksi proosaa ja näytelmiä, oli yhteydessä kustantajaan, teatteri-ihmisiin niin Tampereella kuin Yleisradiolla, hän kommentoi tekstiensä näyttämöllepanoa ja opasti ohjaajia näyttelijävalinnoissa. Kirjeiden ajanjaksona 1963-1969 hän kirjoitti neljä runokokoelmaa ja joukon näytelmiä. Hänen elämänsä tuotteliain jakso osuu tähän kauteen.

Ennen kaikkea Hökän toimittama valikoima avaa ja dokumentoi yksityisen Eeva-Liisa Mannerin vatsavaivoineen, hulluuksineen, toiveineen, itsensä kanssa tuskailuineen. Tärkeitä ihmisiä Mannerille tähän aikaan olivat suomenruotsalainen kirjailija ja psykiatri Oscar Parland, Sara Hildén ja rakas ystävä Anna-Liisa Mäenpää. Espanjassa syntyivät Parland-suomennokset Härän vuodet ja Muuttumisia, joiden syntyä ja kirjailijoiden välistä ystävyyttä ja – Mannerin puolelta – kaukorakkautta kirjeenvaihto kuvaa. Kustantajien ja teatteri-ihmisten lisäksi Mannerille tärkeä jatkuva yhteys 60-luvulla oli Tampereen mesenaatti Sara Hildén, jonka huvilassa oleskellessaan runoilija ihastui Andalusiaan.

Kirjoittamisen ajan Manner ei ollut tasainen taapertaja vaan säkenöivän ristiriitainen kirjeystävä ja -työtoveri, oppinut ja haastava kirjekumppani. Kirjeissä näkyy suunnaton lämpö kirjeiden vastaanottajia kohtaan, älykäs huumori ja kevyt, ei ilkeä ironia. Kuinka kauniisti hän kirjoittaakaan tärkeimmilleen, kuinka huolehtiva hän on heidän asioistaan, kuinka eloisa tämän erakon ja elämänsä peittäjän huumori onkaan niin kirjeissä kustantajalle kuin läheiselle.

Maan ja tuulen ymmärrys

Kuusikymmentäluvun Andalusia on mahtanut olla aikamoinen ihmetys Suomesta saapuneelle, aivan kuten sen ajan Málagan seutu ristiriita nykyiselle Aurinkorannikolle. Ennen massaturismin aikakautta rutiköyhän alueen ihmiset elivät yksinkertaisesti mutta tavalla, joka vetosi viipurilaislähtöiseen Manneriin. ”En minä tiedä, mutta joskus vaihtaisin mielelläni osaa näiden Churrianan köyhien kanssa, jotka eivät aina tiedä mitä päälleen pukisivat ja suuhunsa panisivat, mutta joilla on perhe ja luonnollisia siteitä, olkootpa ne sitten toisinaan vaikka surunkin siteitä.”

Oman elämänsä Manner tunsi ”ohueksi ja esteettiseksi” ”takapajuisen ja maun puutteessa” Välimeren rannalla elävien andalusialaisten rinnalla. Paikalliset ovat ”puoleksi maata ja tuulen ymmärrystä”. He eivät tee ratkaisuja päällään vaan koko ruumiillaan, ”koko sukunsa ruumiilla voisi kai sanoa”. Kliseisenkin kuvan mukaan yksinkertaisten, kiihkeiden ja eläväisten mustalaisten canto jondo vetosi Manneriin Suomi-tangoa enemmän. Tämä totesi suomalaisten järkevyyden tuottavan paljon materiaalista hyvää mutta toisistaan eristyneitä ihmisiä, jotka elävät ”kaunan, penseyden ja sensuurimielialan” keskellä valmiiksi hallinnoidussa maailmassa.

Elmiradoriin kuului myös maailman tapahtumien kumu, miksipä ei olisi kuulunut. Tsekkoslovakian miehityksessä Manner kritikoi lännen vasemmistoälymystön käyttäytymistä. Hänen mukaansa juuri he ihailivat eniten Neuvostoliittoa ja loppujen lopuksi hyväksyivät esim. Vaclav Havelin pidätyksen. Mannerin mielestä juuri länsi-intelligentsian itämielistelyn seurauksena Itä-Euroopan sosiaaliliberaalit äänet vaiennettiin, ja nämä inhimillistä yhteiskuntaa ajavat ihmiset pantiin vuosiksi vankilaan. Mannerin kritiikkiä eivät välttäneet suomalaiset vasemmistoälykötkään. Poliittiset kysymykset näkyvätkin sitten Mannerin tuotannossa, vaikkapa Havelille omistetussa Jos suru savuaisi -runokokoelmassa vuodelta 1968.

Kirjoittamisen ajassa näkyvät monet muutkin Manneria kiinnostaneet ajan ilmiöt – unien tulkinta, 60-luvun psykiatrinen vallankumous ja keskiajan ja uuden ajan alun kristilliset mystikot, jotka tuntuvat älyllisesti dogmeista vapaalle Viipurin tytölle paljon reformoituja opinkappaleita likeisemmiltä. Itseään Manner analysoi ajan sivistyneistön mukaisesti näkemällä oman käyttäytymisensä taustalla freudilaisen tai psykoanalyyttisen teorian mukaisen lapsuusvaikutuksen. Yllättävänä pidän sitä, että Simone Weil’tä lukuun ottamatta Mannerin filosofian lukuharrastus ei näy teoksessa.

Pelissä koko elämä

Eeva-Liisa Manner oli ajattelun ja kirjoittamisen lisäksi radikaali omassa elämässään – ihmissuhteiden ja moraalin maastossa. Yksin elänyt Manner ihastui useisiin miehiin mutta järjestään pettyi heihin. Hän kirjoitti Anna-Liisa Mäenpäälle avioliiton ilman rakkautta olevan mätä, vaikka kysymys rakkaudesta ei Mannerin mielestä ole lainkaan moraalinen vaan jotain ihan muuta, syvempää.

Syvempänä ja selvänäköisenä näyttäytyy minulle erakko-Mannerin kokema yksinäisyys ja sen arvostus kanssaihmisten näennäiseen ja tyhjään sosiaalisuuteen verrattuna. Manner toteaa sen olevan ”iskusana joka ei sosiaalisten laitosten ulkopuolella merkitse mitään”. Espanjassa Weil’tä tutkinut Manner väitti että ”sosiaalinen eläin” alkaa vaatia meiltä aina lisää, eikä meille jää tilaa yksilöllisyytemme aidolle kehittymiselle, koska tämä tyranni tunkeutuu joka elämänalueelle esittämään vaatimuksiaan. Elmiradorin kirjeet totesivat, ettei Jeesuskaan kunnioittanut porvarillisia hyveitä, kunnioittanut työn yhteiskuntaa eikä legalistisia sääntöjä. Ei niitä kunnioittanut biseksuaali Mannerkaan.

Minulle koko Kirjoittamisen ajan keskeinen sisältö onkin kahden naisen välisen rakkaussuhteen dokumentointi. Sen etenemistä ohjaavat ajan henkeen sopivat hienosyiset kirjalliset keinot, nykysuomeksi rakastuneiden muodollisesti puhutteleva ja peitetyn intiimi kielenkäyttö. Teoksen alkupuolen Kangasalan mökin kaupanteon muodollisista teitittelyistä kesältä -64 Manner ja Mäenpää siirtyvät jo alkuvuodesta -65 hyvin upeaan läheisyyteen, puhutteluissa molemmat käyttävät silti vain etunimeä.

Kirjeenvaihdon Elmiradorin päässä roihuaa. Suhdetta sävyttääkin ristiveto. Kirjeiden perusteella sovinnaisempi Mäenpää ottaa kiihkeästä Mannerista etäisyyttä, alkaa katsoa tätä enemmän runoilijana kuin naisena ja rakastajana. Toinen näyttäisi tahtovan enimmäkseen dokumentoida kuuluisan runoilijan elämää – minkä hän tekikin artikkeleissaan ja 70-luvun alkupuolen kirjailijahaastattelussaan, joka jäi kaiketi ainoaksi runoilijan haastatteluksi. Toinen, runoilija ja kääntäjä, taas rakastaa vimmaisesti. Toinen tarjoaa salmiakkia, toinen panee peliin koko elämän, toinen kokee välillä putoavansa lapsen asemaan ja antautuvansa toiselle. Itsetilityspsykologismiin Manner ei kuitenkaan koskaan jäänyt, myös kirjeissään Mäenpäälle hän näki oman tehtävänsä ihmisyyteen sukeltamisena, josta paradoksaalisesti ja luonnonlainomaisesti seurasi yksinäistyminen. Erakko ei osannut olla ihmisten kanssa, hän oli omien sanojensa mukaan ”villi”.

Kesällä 1966 Mäenpää on käytännössä kadonnut kirjeistä. Tämän myötä Kirjoittamisen ajan suora henkilökohtainen puhuttelevuus laimenee yleisemmäksi kulttuurikirjeenvaihdoksi. Kohti 70-luvun taitetta ajan kulku kiihtyy, kirjeiden aiheet ovat käytännönläheisempiä. Manner säätää käännöksiään ja näytelmäsovituksiaan yllättävänkin yksityiskohtaisesti.

Kirjoittamisen aika nostaa minun silmissäni esille Suomen kirjallisen establishmentin – toimittajien ja tutkijoiden – tietämättömyyden, haluttomuuden, kyvyttömyyden tai kainomielisyyden puhua kahden naisen välisestä suhteesta. Hökkäkään ei asiaa kirjoita suoraan, eikä hän mainitse sanallakaan Helena Sinervon Finlandia-romaania Runoilijan talossa, jossa Mannerin ja Mäenpään rakkaus tuotiin meidän lukijoiden tietoisuuteen. Sinervon kirjan ilmestymisestä on kuitenkin lähes kaksi vuotta, se olisi ehtinyt viitteisiin ja esipuheeseenkin. Liekö Hökän linjauksen takana jotain jäsentenvälistä, en tiedä.

60-luvun häveliäisyyttä 2000-luvulla

Meille lukijoille tarjottu myytti erakko-Mannerista on vain osittain tosi. Runoilijan ja äidinkielenopettajan suhteessa ei ole kyse mistään triviaalista yksityiselämän seikasta, siitä, että joku nyt sattui rakastamaan naista, tai siitä, että juuri tämän Viipurissa syntyneen naisen yksityiselämä olisi kiinnostavaa, tai edes siitä, että runoilija Mannerin yksityiselämä olisi jotenkin pikantin seksijuorun kautta hänen kirjallista tuotantoaan kiinnostavampi. Pikemminkin minusta siinä on kyse Mannerin persoonaa ja kirjailijanlaatua merkitsevästi selittävästä tekijästä, erityisesti kun sitä katsoo vasten ajan moraalista ilmapiiriä, jossa uskonnolliset käsitykset olivat voimakkaasti vallalla, jo suoraan uskonnollisen Mäenpään elämänarvojen kautta.

Esipuheessa Tuula Hökkä korostaakin, ettei kirjeitä voi irrottaa ajallisesta yhteydestään, ja hän kommentoi Mäenpäätä Mannerin elämäkerturina, aineiston kerääjänä ja ihailijana. Minusta lukijana taas tuntuu, että teoksen universaali sisältö, kahden naisen elävä ja voimakas suhde, peittyy teoksen esipuheessa ja viittauksissa, koska Hökkä pitäytyy mielestäni tarpeettomasti vanhahtavassa aikalaishäveliäässä ilmapiirissä. Mielestäni meille vähemmän häveliäille nykylukijoille olisi voinut suoraan kertoa, mitä naisten välillä on tapahtunut. Koska Mannerista ei ole elämäkertaa, meillä ei ole olemassa mitään kättä pidempää, mihin verrata kirjeiden raottamaa intohimoa. Apua!

Hökkä varoittelee esipuheessaan myös ylitulkitsemasta kirjeiden historiallista arvoa. Ylitulkinnan ja turhaan todesta ottamisen mahdollisuus monissa historiallisissa kirjeissä epäilemättä on, mutta Mannerin ja Mäenpään rakkaussuhteen osalta tämä tuntuu minusta melko epätodennäköiseltä. En usko, että nämä kaksi naista olisivat kirjoittaneet toisilleen nämä kirjeet vain hämätäkseen jälkipolvia tai kirjallisuudentutkijoiden ylitulkittaviksi, vaikka molemmat fiksuina ihmisinä toki olivat tietysti tietoisia kirjeiden mahdollisesta myöhemmästä julkitulosta.

Vaikka jo Sinervon kirjan jälkeen syvästi loukkaantuneita ilmoittautui suunnasta jos toisestakin, on lohdullista, että Manneria itseään kirjeiden mahdollinen julkistaminen ei hetkauttanut: ”Mitä niiden kirjeiden ym. tuotteiden säilyttämiseen tai hävittämiseen tulee, en minä omasta puolestani niistä välitä… Maailma antaa mielellään kauniille asioille likaiset nimet, mutta likaisille asioille useinkin kauniit nimet; maailma on sika, joka panee arvot miten sattuu.”

Toinen huomioni Kirjoittamisen ajan toimittamisesta koskee viitteitä. Kirjeosuuden alkupuolella viitteissä toistellaan tarpeettoman paljon esipuheen tietoja. Lukijalle esitellään alaviitteissä mm. Sigmund Freud ja Carl Gustav Jung, mutta jätetään kertomatta, minkä Enid Blytonin Viisikon Manner käänsi salanimellä 50-luvulla.

Kirjoittamisen ajan vakaasti ajan tyrskyjä kestävät asiat ovat naisten suhde ja toisaalta kirjalliset ja eettis-filosofiset arvot. Teoksen läpi käy Mannerin jatkuva ihmisenä olemisen pohtiminen, joka saa erittäin selväjärkisen ironisia painoja: ”Arvelisin että tärkeitä asioita ei kuitenkaan voi ymmärtää, ne eivät ole analysoitavissa. En tiedä miksi olen olemassa, miksi ja mistä pussista minut yleensä on ravistettu tähän maailmaan, miksi rakastan A:ta enkä B:tä, miksi täällä Espanjassa tunnen sitä määrittelemätöntä turvallisuutta minkä muualla olen kadottanut jne. En tiedä mistä tulen ja miksi tämä olemassaolon pohjaton, ei kai kuitenkaan päättymätön vaiva. Turhia kysymyksiä!”

Näin turhia kysymyksiä saa harvoin pohdittavakseen näin koskettavassa muodossa!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto