Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Runoilijan vaimo viisauden tiellä

Päivi Kosonen, 14.10.2015
Tuula Saarikoski: Kaaos ja kirkkaus. Muistelmat. 255 s., WSOY 2015

Tuula Saarikosken Muistelmat yllätti. En osaa sanoa täsmällisesti, mitä odotin, en mitään paljastuskirjaa kuitenkaan, ehkä pikemminkin lisää sävyjä ja yksityiskohtia Pentti Saarikosken legendaariseen elämänfreskoon, entisten vaimojen ja perheenjäsenten kollektiiviseen muisteluhankkeeseen.

Toki runoilijan kokonaistaideteos rikastuukin, mutta tämän teoksen keskipiste on kuitenkin tekijä itse, Tuula Saarikoski. Runoilija ja kirjailija Pentti Saarikoski on nyt pelkkä lähtökohta; hän on se kaoottinen perusta, josta käsin muistelijan myöhempi ilo ja kirkkaus on ollut mahdollista, selkeytyminen ja valaistuminen. Itse muistelija tulkitsee pyrkimyksensä ja aikeensa näin:

”Monet asiat muuttuvat hyvin yksinkertaisiksi ja selkeiksi kun niitä katsoo taaksepäin, kuten vanhana katsoo elettyä elämäänsä. Epämääräisistä ja odottamattomista käänteistä hahmottuu johdonmukaisuuksia, jännitteitä, vaiheita matkalla jostakin jonnekin. Kun tarkasti katsoo, erottaa että kaikissa tapahtumasarjoissa on kolme tekijää: on lähtökohta eli perusta, polku ja hedelmä eli lopputulos.” (s. 255.)

”Ykkönen” muistelee

Kirjailija ja kääntäjä Tuula Saarikoski on vaimojen joukossa ”ykkönen” ja siitä asemasta hän kirjoittaa, itsetietoisen ja varman oloisesti, konstailematta ja asemaansa tyytyväisenä, niin kuin nyt kahdeksaakymmentä ikävuotta lähenevä kirjailija voi olla. Hänen ei tarvitse lähteä kilpailemaan muitten vaimojen kirjoittamien muistelmateosten kanssa, vaan hän pitää suvereenisti oman tyylinsä, toteavan, lakonisen, paikoin luettelomaisenkin journalistisen ”nollatyylin”.

Tuula Saarikoski kuvaa avioliiton karusellia kovin sanoin, omaa putkareissuaan, Pentin sekoilua Turussa Armo Hormian runoseminaarissa.

Tyylillisesti ja rakenteensa puolesta Saarikosken kirja on tavanomaisen oloinen muistelmateos, ei mikään kaunokirjallinen mestariteos. Sävyltään se on toteava, kiihkoton, armollinen. Kaaos ja kirkkaus on siis jotain muuta kuin Tuula-Liina Variksen tyylitelty suhderuletti Kilpikonna ja olkimarsalkka (1993) ja jotain muuta kuin Mia Bernerin pian runoilijan kuoleman jälkeen kirjoitettu ärhäkkä suruhuuto P.S. Muistoja suruvuodelta (PS Anteckningar från ett sorgeår 1985).

Kaaoksessa ja kirkkaudessa pääosassa on Tuula Saarikoski itse ja se elämänpiiri, jossa hän on ollut mukana ja osallisena: lapsuuden perhe, aikuisystävät, Helsingin kulttuuripiirit, toimittajakollegat, itämaisen viisauden ystävät. Saarikoski kertoo juuristaan ja syntymästään (s. 1936) maailmaan, joka kohta pommitettiin hajalle. Tuntuu oudolta lukea – ennen kuin ymmärtää, mistä hänen teoksessaan on kyse – että hän kirjoittaa raunioista ja tuhosta niin myönteiseen ja ihailevaan sävyyn, tulkitsee sodan ja tuhon luoneen tilaa uudelle. Saarikoski, tuolloinen Tuula Unkari, elää sota-ajan vuoroin Viipurissa, vuoroin Lauttasaaressa, käy koulua Tyttönorssissa. Lähiötön Helsinki oli Saarikosken mukaan ”kiva paikka asua”.

Pentti Saarikoskeen eli Benedictukseen Tuula tutustuu Kivisaaressa, seurakunnan kesäkodissa ja ystävystyy hänen kanssaan, kertoo usein vierailleensa tämän kotona. Saarikosken runoudesta hän kirjoittaa kappaleen kaksi, tiivistää sen antaneen ”omaksuttavan muodon jokaisen [suomalaisen] omille tunteille ja ajatuksille”. Aikaa vietetään kirjallisissa piireissä, joihin osallistuvat ”Haavikko, Hyry, Meri ja me, Saarikoski ja heila”.

Tuula ja Pentti menevät naimisiin, mutta alkoholi aiheuttaa alusta asti ongelmia. Lapsi ja Pentin ensimmäinen runokokoelma syntyvät samoihin aikoihin. Kohta syntyy toinenkin. Tuula Saarikoski kuvaa avioliiton karusellia kovin sanoin, omaa putkareissuaan, Pentin sekoilua Turussa Armo Hormian runoseminaarissa. Tätä vaihettahan on dokumentoitu jo aiemminkin. Tuula Saarikoski lisää tapahtumiin oman näkökulmansa, kirjoittaa omasta Turun matkastaan, vierailustaan Kupittaan mielisairaalaan, suljetulle osastolle, jonne runoilija ja hänen naisystävänsä on viety rauhoittumaan. Oikeastaan vasta Pentti Saarikosken kuolema vuonna 1983 merkitsee tämän kaoottisen aikakauden päättymistä.

Työtä ja uupumusta

Tämän jälkeistä elämänvaihetta hallitsevat selviytyminen, lapset ja ennen kaikkea työ toimittajana. Erityisesti Anna-lehdestä Saarikoski kirjoittaa arvostavan yksityiskohtaisesti, valaisee kiinnostavasti suomalaista 1960-luvun lehtikulttuuria ja kertoo vilpittömän oloisesti oman sukupolvensa innosta lähteä tekemään uudenlaista lehteä.

Jossain vaiheessa Saarikoski tutustuu Armi Ratiaan ja siirtyy hänen leipiinsä. Hän kertoo muistelmissaan lyhyesti Marimekon tarinan ja tuo siten taas Ratiaan uutta näkökulmaa.

Koko ajan Saarikoski kärsii masennuksesta ja syö mielialalääkkeitä. Eräänä päivänä hän sitten päättää lopettaa lääkityksen ja alkaa etsiä toista keinoa selvitä jaloilleen. Hän aloittaa transsendentaalisen meditaation, joka vähitellen muuttaa hänen elämänsä kokonaan. Hän perehtyy pikku hiljaa tiibetiläiseen ajatteluun ja tapaa myös laaman, Kalu Rinpochen. Vähitellen elämän raskaus alkaa helpottaa, ja hän pystyy taas tekemään käännös- ja kirjoitustöitä.

Kirjallisena teoksena Kaaos ja kirkkaus ei ole hiottu ja täydellinen muistelmateos, vaan rosoinen, epätäydellinen, paikoin keskeneräisen oloinen.

Tuula Saarikoskihan on kirjoittanut elämäkerrat mm. Armi Ratiasta, Tauno Palosta ja Ansa Ikosesta. Näiden syntyprosessia hän valaisee kirjassaan. Annan lisäksi hän on ollut toimittajana Kotiliedessä ja Hymyssä.

Loppuosa kirjasta on tiibetiläisen maailman kuvaamista, maailman jota hän on esitellyt lukuisissa muissakin kirjoissaan, johdatellut suomalaisia lukijoita elämän viisauteen, hengellisyyteen, hiljaiseen kasvuun. Muistelmissaan Saarikoski kertoo luonnollisesti myös vaiheita oman henkisen polkunsa varrelta, matkoistaan Tukholmaan ja valaisee omakohtaisesti myös monia henkiseen kasvuun liittyviä menetelmiä, jotka nykyään ovat tulleet monille meditoijille tutuiksi. Näin teos kasvaa muistelmista oikeastaan henkilökohtaiseksi filosofiaksi, sen minän perustavanlaatuiseksi pohdinnaksi, jota tämä teos käsittelee – lopullisena pyrkimyksenä epäitsekkyys, minättömyys.

Kirjallisena teoksena Kaaos ja kirkkaus ei ole hiottu ja täydellinen muistelmateos, vaan rosoinen, epätäydellinen, paikoin keskeneräisen oloinen. Useimmiten tottuneen kirjoittajan teksti vetää, mutta tiibetiläisyyttä käsittelevä loppuosa vaikuttaa paikoin viimeistelemättömältä raportoinnilta. Luin teoksen silti mieluusti melkein yhdeltä istumalta ja yritin koko ajan luoda mieleeni kuvaa siitä miten monenlaisia vaiheita kirjoittajan, vuonna 1936 syntyneen naisen elämään on mahtunut – ja miten viisaasti hän on pyrkinyt ne elämään.

Loppujen lopuksi kirja virkisti myös suhteeni Pentti Saarikoskeen. Kaivoin kotikirjahyllyn uumenista nimittäin Janna Kantolan ja H.K. Riikosen toimittaman Kirjailijan päiväkirjan ja sitä lueskellessani mietin, miten mahtavan energinen ja valovoimainen persoona Saarikosken on täytynyt olla. Tuskinpa hänen muotokuvansa rakennus näihin muistelmiin päättyy. Uusia muistelijoita on luultavasti jo kasvamassa, ainakin jos Saarikosken muistelmateoksen laveasta sukuluettelosta voi jotain päätellä. Ja mikäs siinä. Kyllä Helsinkiin kulttuurisukuja mahtuu.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto