Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pohjolan Japanin jälkimainingit

Nina Vuolio, 24.4.2002
Väinö Lesonen: Viidessadas päivä s., Like 2002

Väinö Lesosen Viidessadas päivä kertoo niistä tuhansista ansiosidonnaisella eläneistä miehistä ja naisista, joiden elämä on loppunut laman aiheuttamiin potkuihin. Pitkä työttömyys on alkanut. Viidessadas päivä on ollut ja on edelleen monille suomalaisille se ainoa todellisuus.

Kirjan päähenkilö, Harri Eronen on tyypillinen työtön: viisissäkymmenissä, eronnut, lainatalon omistaja. Talo on kuin Eronen itse: rappeutunut ja loistonsa menettänyt. Naisrintamallakaan Erosella ei mene hyvin. Vaimo on Ruotsissa uutta elämää etsimässä, tytär isänsä talossa itseään etsimässä.

Eronen elää pimeässä, käy kaupassa iltaisin. Verhot ovat kasvaneet ikkunoihin kiinni. Häpeä on hänen paras ystävänsä. ”Maailma oli muuttunut yhtäkkiä aivan päälaelleen. Porvarihallitus kuritti köyhiä.” Töitä kysellessä vastaus on joka kerta sama, ikää on liikaa. Kun töitä ei löydy, mies vajoaa synkkyyteen.

Viidessadas päivä kertoo työttömän elämästä rehellisesti ja kursailematta. Työvoimatoimisto tarjoaa kerta toisensa jälkeen vain lämmintä kättä, vaikka Eronen on valmis ”vaikka ruumiinpesijäksi, kunhan palkan maksavat”. Yrittäjyyskurssia parempaan valtio ei pysty.

Kirja on aiheeltaan kulunut ja kliseinen, mutta mielenkiintoa lisäävät runomitat, jotka soljuvat sulavasti koko kirjan ajan:
”…leipä loppuu, leipä loppuu
me emme ukkokotia ala pitämään
saatana
se ei konkursseja ja mustaa tekemällä siitä yhtään lisäänny
pajavasarallako niitä pitäisi opettaa…”

Musta talous, pajavasara ja telakan johtajat ovat suosittuja aiheita tarinassa, ja ne toistuvat myös runoissa. Mustaan talouteen Eroselle on selkeä kanta, vaikka miehen kunnia on viety. ”Häntä ei nyt kiinnostanut yhtään yhteiskunnan puukotus. Itseään siinä kuitenkin aina tökki.”

Väinö Lesonen on hyvä kuvaamaan tunnetiloja ja ympäröivää maailmaa. Tässä kirjassa hän ei kuitenkaan pysty parhaaseensa. Kuvaukset ovat aiheeltaan latteita, vaikka runollinen kieli pelastaakin paljon. Lesosen aikaisemmat kirjat (Pole sana Afrika, Like 1999 ja Jäi jäljelle pala Sodomaa, Like 2000) saavat kantavan voimansa Lesosen kokemuksista Afrikassa ja kertovat näin ainakin meille suomalaisille jotain uutta. Viidessadas päivä jää aikaisempien kirjojen jalkoihin.

Viidessadas päivä on kertomus elävästä elämästä vittuineen ja perkeleineen. Silti se ei sytytä, onko aihe sittenkin liian tulenarka? Erosen kaltaisia ihmisiä kun oli pahimman laman aikana puoli miljoonaa, eivätkä kaikki toipuneet koskaan. Lesonen ei edes yritä kertoa asioista uudella ja innostavalla tavalla. Hän kokee, että työttömyys ja sen mukanaan tuoma surkeus riittävät juoneksi. Eivät riitä. Luulisi, että Pohjolan Japanissa pystyttäisiin parempaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto