Idän musta joutsen

Ville Hytönen on 28-vuotias runoilija ja Savukeidas-kustantamon kustannuspäällikkö. Hänen esikoisrunokokoelmansa Kuolema Euroopassa (Tammi) ilmestyi vuonna 2006. Kokoelma oli nimeään myöten jatkoa pitkälle perinteelle, jossa taiteilija lähtee jäljittämään maanosan olemusta.

Bessarabia, Moldavia, Dnepr. Tällä kertaa runoilijan kompassi kallistuu itään. Vanhan mantereen kiertoajelu on vaihtunut tuskien siivittämäksi vaellukseksi. Yläluokkalainen grand tour onkin nyt märkivä sairaskertomus. Puhuja imee lausumiinsa kaiken rähjäromantiikan ja rappion, minkä vain kykenee. Lopputulema voisi olla mauton, mutta eipä vaan ole.

Laske kuvauskojeesi

Teoksen puhuja on nuori valokuvaaja, joka tallentaa näkemäänsä. Kokoelma alkaa valokuvamaisilla pysäytyksillä: ”ja juuri kun mies pysähtyy kameraa varten, / heilauttaa kättään, otan hänen sydänfilminsä”.

Pian nuori mies joutuu kuitenkin laskemaan kuvauskojeensa. Jokin kiskaisee puhujan irti tarkkailijan positiosta. Matkan loppupuoli tallentuu sairaspäiväkirjaan, jota nuorukainen kirjoittaa houreidensa keskeltä. Kenties tässä onkin yksi teoksen kannanotoista: Eurooppaa ei voi vain selittää, se pitää kokea. Kipua ja kärsimystä myöten.

Teoksen estetiikka henkii 1900-luvun alun koneromantiikkaa. Sitä vasten asettuu inhorealistisesti kuvattu ihmisruumis kaikkine sairauksineen ja heikkouksineen. Metalli kohtaa ruumiineritteet, koneenosat kostuvat hiestä, romurauta uppoaa lihaan.

Kokoelma liikkuu rajoilla. Euroopan sydänmaiden sijasta nuori mies matkaa pitkin Mustanmeren rantaa. Ollaan juuri ja juuri Euroopassa. Yhtä lailla puhujaa tasapainottelee oman tajuntansa kanssa, joka toisinaan heilahtaa todellisuudesta jonnekin tavoittamattomiin. Kolmas mielenkiintoinen rajapinta on ajallinen: nuorukaisen matka tapahtuu vuonna 1914. Ei tietenkään ole sattuma, että Euroopan arvoitusta keritään esille ensimmäisen maailmansodan syttymisen tahtiin.

Välillä tehdään matka avaruuteen, kosmologisten selitysten alkujuurille. Alkuräjähdyksiä ja planetaarisia pohdintoja tarjoava jakso tuntuu vakiintuneen monen kotimaisen runoteoksen perusrakenteeksi. Mikäpä siinä, kosminen mittatikku on armoton asetettuna ihmisen rinnalle.

Epätodennäköisen todennäköisyys

Entäpä musta joutsen, kokoelmassa uiskenteleva synkkä symboli?

Talousmatemaatikko ja sijoittaja Nassim Nicholas Taleb nousi guruksi julkaisemalla vuonna 2007 teoksen Musta joutsen – erittäin epätodennäköisen vaikutus. Kirjassaan Taleb käsittelee valtaisan merkittäviä tapahtumia, jotka eivät ole ennustettavissa. Tunnusomaista näille mustille joutsenille on, että ihmiset kykenevät jälkikäteen kehittämään niille selityksiä, jotka naamioivat epätodennäköisen todennäköiseksi.

”kuvasin heitä polvillani, / kerran vielä itä-euroopan, painokuvan / jostain klassikkoteoksesta -se on / epäonnistunut / mutta etäisesti muistuttaa malliaan”. Itä-Eurooppa on yhtä aikaa sekä uhkaava että eksyksissä. Teoksen miljöö laajenee maantieteellisistä koordinaateistaan kuvaamaan kaikkia niitä seutuja, jotka häälyvät historian ja tulevan, rauhan ja väkivallan, tasapainon ja sairauden välillä.

Ennustamattomuus myllertää puhujan maailmaa sivulta toiselle. Ympäristö näyttäytyy sekasortoisena kaaoksena, jonka keskeltä puhuja kuiskaa: ”laiva jatkaa pitkin mustaa merta, rauhaset paisuvat / ole minun tulkkini, ole minun kamerani / hae minut pois”.