Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vaarallisia unia

Matti Lundberg, 8.12.2008
Vladimir Bartol: Alamut s., Mansarda 2008 Kääntäjä(t): Kari Klemelä

Slovenialaista kirjallisuutta on julkaistu meillä harvakseltaan. Eipä siis ihme, että Alamutin kaltainen klassikkokin kääntyy suomeksi vasta nyt, 70 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Romaani on vallankäytön nerokas analyysi, joka on puettu historiallisen seikkailukertomuksen viittaan. Kirjoittajan psykologian ja uskontotieteen opinnot heijastuvat kaleidoskooppimaisesti monitasoisen romaanin teemoissa, joista keskeisimmäksi nousee kysymys olemassaolomme perusteista. Onko niin, ettei mikään ole lopultakaan totta ja että kaikki, myös vallankäytön äärimmäisetkin muodot ovat sallittuja? Nihilismi ei tässä kirjassa päädy tuomiolle. Teoksellaan Vladimir Bartol tähtäsi alistettujen sloveenien kansallistunteen herättämiseen.

Alamutin tapahtumat on sijoitettu 1090-luvun Persiaan, jota tuolloin hallitsi turkkilaisperäinen seldzukkidynastia. Laaja valtakunta oli eri kansallisuuksien ja islamin kahden pääsuuntauksen, sunnalaisuuden ja siialaisuuden, eripurainen tilkkutäkki, jonka löyhänä kiinnesiteenä oli Isfahanissa hoviaan pitänyt sulttaani. Jos vertailu sallitaan, seldzukkivaltakunta oli kuin oman aikansa Itävalta-Unkari, johon myös Slovenia, teoksen kirjoittajan kotimaa, oli vähän aikaisemmin kuulunut.

Bartol lienee tutustunut Marco Polon matkakuvauksiin. Saattaa olla, että juuri sieltä hän poimi teoksensa keskushahmoksi Elbursvuoriston alueella, Pohjois-Persiassa vaikuttaneen Hasan ibn Sabbahin, joka oli julistautunut siialaisuuteen kuuluvien ismailiittien, tarkasti ottaen sen nizari-lahkon johtajaksi. Polon osin mielikuvituksen tuottamiin matkakertomuksiin on syytä suhtautua vähintäänkin varauksella, mutta historiallista todistusvoimaa hänen kertomuksissaan on ainakin jossakin määrin. Hasan ibn Sabbahista hän käyttää nimitystä vuorten vanhus. Niin tai näin, Bartolin teokselleen valitsema ympäristö toimii erinomaisesti ja on lisäksi kiehtova.

Vanhan legendan mukaan kolme nuorta ystävystä, Omar Khaijam, Nizam al-Mulk sekä Hasan ibn Sabbah olivat vannoneet vielä joskus karkottavansa seldzukkivalloittajat siten, että kukin tahoillaan pyrkisi toisiaan auttaen yhteiskunnassa mahdollisimman korkealle. Tällaisia triumviraattejahan on ollut maailmanpolitiikassa aina. Niin kävi, että Omar Khaijamista tuli suuri runoilija, mutta Nizam al-Mulk meni seldzukkisulttaanin palvelukseen ja kohosi suurvisiiriksi. Katkeroitunut Hasan ibn Sabbah vannoi kostoa petturi-visiirille.

Tarina käynnistyy kahdelta suunnalta: Alamutin vuoristolinnakkeeseen houkutellaan nuoria, ismailiittilahkoon kuuluvia maalaispoikia, joille uskotellaan Alamutin valtiaan, Hasan ibn Sabbahin olevan oikeaoppisuuden puolustaja, profeetta, jonka tinkimättömän uskollisesta palvelemisesta on oleva palkkiona pääsy paratiisiin. Alussa seurataan nuoren ibn Tahirin saapumista Alamutiin, jossa hänestä tovereineen ryhdytään kouluttamaan fedajia, uskonsoturia. Hasanilla on linnoituksensa takana piilossa puutarha, jonne hän on kerännyt haaremillisen kauniita naisia. Naisten, oikeammin nuorten tyttöjen, tehtävänä on esiintyä paratiisin huureina, jotka palvelevat sinne hasiksella huumattuina tuotavia fedajeja. Nuorukaiset kokevat paratiisin herkkuja, ennen kuin heidät lähetetään Hasanin määräämiin tehtäviin. Romaanin toinen aloitus kuvaa nuoren orjatytön, Haliman, päätymistä Alamutin haaremiin ja haaremin ympärille rakennetun valhe-paratiisin elämää. Hasanin suunnittelema unien ja valvemaailman lavastus osoittautuu varsin toimivaksi.

Kirjan sadunomaiset ainekset sulautuvat aina välillä tekstin naiiviin lörpötykseen, mutta juuri kun on pitkästymässä, Bartol syventää kertomuksensa tasoa aivan toisenlaisiin ulottuvuuksiin. Mikä voima saa ihmisen sitoutumaan ehdottomaan kuuliaisuuteen? Mitä käytännön toimenpiteitä on tehtävä, mitä luvattava ja miten lupaukset on perusteltava, että vallankäyttäjä kykenee alistamaan yksilön omien päämääriensä tahdottomaksi toteuttajaksi? Tärkein on kysymys vallankäyttäjän motiivista. Kysymyksiin vastatessaan Bartol paljastaa lukijalle poliittisen manipulaation hyväksi havaittuja menetelmiä, olkoonkin, että tapahtumaympäristö on eksoottinen ja tietyt silmänkääntötemput mielikuvituksellisia. ”Pohjimmiltaan jokaisen järjestön voima on sen kannattajissa, joita huijataan.”

Paratiisi on avoin marttyyreille

Hasan ibn Sabbahin päämääränä on tuhota seldzukkidynastia ja varmistaa ismailiittien valta-asema Persiassa ja myöhemmin ehkäpä koko maailmassakin. Hänen valtansa perustuu pelkoon. Kouluttamansa fedajit hän lähettää vihollistensa keskelle, missä nämä murhaavat tarkasti valitut kohteet, kuten suurvisiiri al-Mulkin ja myöhemmin sulttaani Malik Shahin. Fedajit eivät pakene, vaan antavat tappaa itsensä, sillä marttyyrin tie paratiisiin on avoin.

Fiktiivinen Hasan ibn Sabbah on kiinnostava ja ristiriitainen tyyppi. Kannattajilleen hän esiintyy uskonkiihkoilijana, mutta lähimmille vasalleilleen hän paljastuu laajasti oppineeksi agnostikoksi ja suureksi kyynikoksi. ”…silloin ymmärsin, että johtajat salaavat ihmisiltä totuuden tahallaan ja pitävät sen tietämättömänä omista itsekkäistä syistään”. Hasanille valta on vain väline oman peukalonjälkensä jättämiseksi maailman historianlehdille. Hasanin jälkeläiset hallitsivat Alamutia vuoteen 1256, jolloin Tsingis-Kaanin pojanpoika Hulagu tuhosi linnakkeen viimeisen mieheen.

Vaikka Alamut ilmestyi ranskannoksena jo 1980-luvulla, kansainvälistä mainetta se alkoi niittää vasta islamistien USA:ssa 2001 tekemien terrori-iskujen jälkeen. Ranskalainen Historia-lehti toi heti iskujen jälkeisessä marraskuun numerossaan esiin yhtäläisyydet Osama bin Ladenin al-Qaida-terroristien ja Hasan ibn Sabbahin fanaatikkojen kesken. Väliin mahtuvat 900 vuotta eivät tunnu muuttaneen ihmisten tarvetta uskoa auktoriteetteihin eikä halua sitoutua äärimmäisiinkin ratkaisuihin, jos vain ilmaantuu vahva johtaja ja riittäväksi koettu motiivi. ”Mitä muuta on olemassa kuin se minkä tiedostamme omilla aisteillamme? Se on ainoa todellisuus, joten on viisasta seurata omia intohimoja.” Yllättävää kyllä Bartolin Alamutin saa tänä päivänä myös Iranin kirjakaupoista.

Näinkin laajassa historiallisessa kontekstissa kirjaan olisi voinut sisällyttää tiiviin selitysosan ajankohdan tapahtumista ja erikoistermeistä. Teoksen lopussa on professori Ales Debeljakin jälkisanat tappamisen etiikasta.

Kari Klemelän taitava suomennos ottaa lukijan nopeasti haltuunsa. Runolainat on suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto