Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vielä ei olla siellä

Veli-Matti Huhta, 27.9.2016
William Faulkner: New Orleansin tarinoita 260 s., Aviador 2016 Kääntäjä(t): Kristiina Drews

Joulukuussa 1944 espanjalaiskommunisti Jorge Semprún, Buchenwaldin keskitysleirin vanki ja tuleva romaanikirjailija, on yövuorossa leirin keskuskortistossa. Hänellä on harvinainen tilaisuus lukea leirin kirjastosta (!) lainaamaansa William Faulknerin romaanin Absalom, Absalom! saksannosta. Semprún saa olla mukana ”kompleksisessa kerronnassa, joka on aina suunnattu taaksepäin, pyörryttävässä kiertoliikkeessä kohti menneisyyttä” – – ”Faulkner kulkee kaiken aikaa uudestaan umpimähkäisesti luomassaan tiiviissä, hämärässä ja moniselitteisessä menneisyydessään”, luonnehtii Semprún amerikkalaismodernistia (Jorge Semprún: Kirjoittaminen tai elämä).

On vasta enemmän tai vähemmän kekseliäitä tarinoita, on lupausta jostakin enemmästä.

Mutta vielä ei olla siellä (käyttääkseni semprúnilaista ilmaisua). Ei olla vuodessa 1944, eikä William Faulkner (1897–1962) ole vielä maailmankuulu kirjailija, jonka teoksia olisi saksannettu ja (vahingossa) liitetty keskitysleirin kirjastoon ja joka viiden vuoden päästä saisi Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Ollaan vuodessa 1925. Ei olla Buchenwaldissa, ollaan New Orleansissa. Faulknerin tekstistä ei löydy vielä kompleksisuutta, ”pyörryttävää kiertoliikettä” tai ”moniselitteistä menneisyyttä”. On vasta enemmän tai vähemmän kekseliäitä tarinoita, on lupausta jostakin enemmästä.

On nupullaan olevaa lahjakkuutta.

Onnistunut päivitys

William Faulker (1897–1962) syntyi Mississipin New Albanyssa ja asui suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan läheisessä Oxfordissa. Kaupungin yliopiston lehdessä hän julkaisi ensimmäiset runonsa. New Orleansiin Faulkner saapui 1925 ja alkoi kirjoittaa proosaa Sherwood Anderssonin ”ohjauksessa”. Työn alla olivat ainakin Soldiers´ Pay (julkaistu 1926) ja Mosquitoes (julkaistu 1927), ensimmäinen ja toinen romaani.

Henkensä pitimiksi Faulkner kirjoitti New Orleansissa ja sen jälkeisellä Euroopan matkallaan myös lehtinovelleja. Ne on koottu ja julkaistu nyt suomeksi nimellä New Orleansin tarinoita. Faulknerin elämänvaiheista tekee selkoa Carvel Collins teoksen avaavassa pitkässä ja seikkaperäisessä esseessään. Toinen essee päättää kirjan: Faulknerin oma katsaus sen aikaiseen esikuvaansa, Sherwood Anderssoniin. Sen kekseliäs kirjallisuushistoriointi kertoo, että Faulknerilla oli lahjoja myös esseelajissa.

New Orleansin tarinoissa katsoo sellaisen ihmisen ilmettä joka on juuri keksimäisillään jotain.

Tarinat ovat vetäviä, mutta niiden käsittelytavassa ei ole vielä mitään erityistä. Me luemme niitä pakostakin anakronisesti, koska tiedämme minkä tasoinen kirjailija Faulknerista tuli: Ääni ja vimma julkaistiin vain neljä vuotta näiden tarinoiden kirjoittamisen jälkeen.  Toisin sanoen novelleissa näkee helposti sellaistakin, mitä niissä ei ole. Tämän lisäksi Faulkner saa Kristiina Drewsin erinomaisesta suomennoksesta runsaasti vetoapua. Päivitys onnistuu ja juttu luistaa.

Sen sijaan Faulknerin myöhemmästä tuotannosta tuttuja teemoja tavataan jo näissäkin tarinoissa. On rikosjuonteita (rikollisia ja rikoksia taitaa löytyä kirjailijan kaikista romaaneita, ja 1946 hän päätyi Hollywoodiin kirjoittamaan käsikirjoitusta Howard Hawksin Chandler-filmatisointiin Syvä uni). On rotujen ja rotukysymyksen mystifiointia, joka nykylukijaa hätkähdyttävän huippunsa saavuttanee Liekehtivässä elokuussa ja josta muun muassa James Baldwin Faulkneria kovisteli (Kukaan ei tiedä nimeäni).

Kun New Orleansin tarinoita lukee, katsoo sellaisen ihmisen ilmettä joka on juuri keksimäisillään jotain.

Maailman reuna

Vuoden 1925 New Orleans oli sekoitus amerikkalaista, ranskalaista ja kuubalaista kulttuuria kreolimaustein, kaupunki jossa jazz oli juuri ”keksitty”. Se oli tärkeä satamakaupunki, jonka kulttuuriseen ilmastoon on helppo kuvitella jotain valtamerellistä. Tämä tausta näkyy Faulknerin tarinoissa vain etäisenä kajona; New Orleansin runoelmaa hän ei pysty eikä pyri kirjoittamaan. Pitää tyytyä tarinoihin.

Mutta New Orleansissa ollaan maailman reunalla. Faulkner on sitä henkilöhistoriallisesti: kohta hän lähtee merille ja päätyy Eurooppaan. Hän on sitä kirjallisuushistoriallisesti: kohta hän saa omaan kerrontaansa eurooppalaisen modernismin kipinän.

Faulker valloittaa kirjallisuuden maailman. Amerikkalaiset valloittavat muun maailman (ja vapauttavat siinä sivussa huhtikuussa 1945 Buchenwaldin keskitysleirin). New Orleansin itsensä valloittaa ja kukistaa Katrina-niminen luonnonkatastrofi syksyllä 2005, mutta se ja asian jälkiselvittelyihin sisältyvät tragediat ja farssit ovat toisten New Orleansin tarinoiden aihe (Spike Leen dokumentti Padot eivät kestä).

New Orleansin tarinoiden erinomainen suomennos herättää uinuvan toiveen: Tarinoiden ja Äänen ja vimman väliin jäävät kolme romaania voitaisiin nekin joskus suomentaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto