Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Viha ja epäluulo koko ajan olemassa

Juri Nummelin, 20.10.2008
Yasmina Khadra: Attentaatti s., WSOY 2008 Kääntäjä(t): Lotta Toivanen

Ranskalaisen Yasmina Khadran edellinen suomennettu teos Bagdadin kutsu (WSOY 2007) on ollut viime vuosien tärkeimpiä jännärisuomennoksia. Kiihkottomasti ja vakuuttavasti Khadra kuvaa, millaisissa olosuhteissa ja miten joku antautuu terrorismin kutsuhuudoille. Kyse on armottomista olosuhteista, jotka ovat monen yhteenlasketun tekijän tulos. Ihmiset passivoineen Saddam Husseinin hirmuhallinnon kaaduttua Yhdysvaltain masinoima uusi järjestys synnyttää vain vihaa ja epätoivoa, kun olot eivät tunnu rauhoittuvan. Amerikkalaiset sotilaatkin ovat vain pelottavia öykkäreitä, joille vieraan kulttuurin tasavertainen kohtaaminen on mahdoton ajatus.

Samalla kun Bagdadin kutsu on tarkkanäköinen analyysi terrorismin synnystä, se on myös äärimmäisen jännittävä kirja. Khadra luo jännitystä vähäeleisesti ja hitchcocklaisen tyylikkäästi: lukijan tulee luottaa kirjailijaan täysin. Khadra ei jää hehkuttamaan kirjassa esiintyvän bioaseen teknologiaa, niin kuin olisi tehnyt sivumäärää paisutteleva länsimainen kollega. Khadran kaltaiselta mestarilta tällainen temppu tietysti onnistuu, jonkun muun käsissä se olisi vaikuttanut vain siltä, että kirjailija on unohtanut jotain olennaista.

Khadralta on äskettäin julkaistu toinen suomennos, Attentaatti (L’Attentat), joka on ilmestynyt alun perin vuonna 2005. Se on aiempi osa trilogiaa, josta Bagdadin kutsu on viimeinen osa. Siinä kirjailija katsoo Lähi-idän tapahtumia toisesta, yllättävästäkin suunnasta: Israelissa asuvan menestyvän arabilääkärin näkökulmasta. Kirjan lähtökohta tekee kättelyssä sarjamurhaaja- ja ruoanlaittodekkareista turhanpäiväisiä, kun lääkärille paljastuu jo kirjan alkusivuilla, että hänen vaimonsa, maallista elämää nauttinut, kauniista turhuuksista iloinnut arabinainen, on tehnyt itsemurhaiskun jerusalemilaisessa katukahvilassa. Tulos: 14 kuollutta.

Lääkärimies on luonnollisesti kauhuissaan ja masentuu. Hänen kimppuunsa käydään, hänen taloonsa hyökätään, hän vetäytyy asumaan hotelliin, jossa hän makaa kaksi päivää sängyssä. Hän haluaa tietää, mistä on kyse, ja yrittää hapuillen selvittää, miksi hänen vaimonsa luopui hyvästä maallisesta elämästä, johon kuului loistoillallisia ja kauniita vaatteita. Mies törmää lopulta itseään epämääräisesti vapaustaistelijoiksi nimittämään ryhmittymään, jonka johtajana on pienen kaupungin imaami. Myös palopuheita pitävä, suosittu, panssaroidulla limusiinilla liikkuva sheikki tuntuu vaikuttavan ryhmän ja sen toiminnan takana.

Ihmiset eivät hallitse omaa toimintaansa

Khadra ei tee nytkään tavanomaista jännäriä. Kirja ei pääty onnellisesti, eikä minkäänlainen paha saa palkkaansa. Vastakkainasettelu ei ole yksinkertaista missään vaiheessa, vaikka päällimmäisenä tunnetilana on lääkärimiehen tuntema viha. Khadran dialogi on pitkää, mutta pitkät puheet uskoo, varsinkin kun repliikkien avulla Khadra luo myös mielikuvan siitä, että terroristiryhmittymä on oikeassa. Heidän perusteluihinsa ei ole mitään vastattavaa – niin päähenkilö kuin lukijakin ovat niiden edessä voimattomia.

Lukija kokee välillä kauhua romaania lukiessaan. Useissa kohdissa lääkärimiehen kohtalo näyttää olevan jo sinetöity. Arabiryhmittymä on henkisen kidutuksen mestari. Vieraanvaraisuus ja ylelliset vaatteet ovat räikeässä ristiriidassa väkivaltaisten tekojen ja pinnan alla sykkivän vihan kanssa. Khadra ei myöskään kaihda kuvata arabien yksinkertaisuutta ja takapajuisuutta. Israelilaiset jäävät kirjassa statisteiksi, mutta hyökätessään viattoman lääkärimiehen kimppuun hekin paljastuvat piittaamattomiksi rasisteiksi. Arabilääkäri toteaa, että hän ei koskaan todella ollut osa israelilaisten yhteisöä. Viha ja epäluulo olivat koko ajan olemassa.

Salanimellä kirjoittava Khadra on entinen algerialainen tiedustelu-upseeri, mutta joko siitä huolimatta tai sen ansiosta hän osaa kuvata Lähi-idän käsittämätöntä ja absurdiakin tilannetta kiihkottomasti ja monipuolisesti. Lääkärimiehen selvitystyö tuo helposti mieleen Kafkan: olosuhteet vievät ihmisiä suuntiin, joita he eivät itse voi valita. Kaiken yläpuolella on aina jokin isompi taho, joka jää kasvottomaksi. Sanotaan sitä sitten yleiseksi eduksi tai vapaustaisteluksi, tulos on sama: ihmiset eivät voi hallita omaa toimintaansa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto